Vauvan vaatekaappi: Vauvan ihanimmat vaatteet ja mitä vaatteita vauva tarvitsee?

Olen säästänyt E:n ja O:n vauva-, ja itseasiassa kaiken ikäisten hyväkuntoiset vaatteet. Nyt R:n kasvaessa, olen laittanut pois vaatekoko kerrallaan vauvanvaatteita ja säästänyt vain joitakin aivan huippuja. Kolmen pojan kohdalla vaatteiden kierrätys on helppoa. Samat autot olivat muodissa kuusi vuotta sitten ja ovat edelleen. Nyt kurkataan meidän vauvan vaatekaappiin. Mitä vauva todella tarvitsee? Ja mitkä ovat mun suosikki vauvanvaatteet?

Lastenvaatekankaat: Vauvan ihanat vaatteet

En koe olevani lastenvaatteiden hamstraaja enkä oikeastaan edes osta uusia vaatteita kuin tarpeeseen. Paitsi, on yksi poikkeus! Kankaat! En harmikseni ole vielä saanut aikaiseksi itse ommella vaatteita. Meidän pojilla on kuitenkin ihana täti, joka ompelee tuosta noin vaan Murusia-vaatteita. Ja mikä parasta, laadukkaista kankaista valmistetut vaatteet säilyvät hyvinä monella käyttäjällä. Alla olevassa kuvassa oleva haalari on esimerkiksi aikoinaan E:lle ommeltu ja nyt sillä on jo kolmas käyttäjä meidän perheessä.

Työmaavelour on Leena Rengon suunnittelema kangas

Lastenvaatekankaiden valitseminen on ihanaa. Eli ehkä sittenkin olen ihan pikkuisen hurahtanut lastenvaatteisiin! Ostan toki perusvaatteita myös kaupasta ja meillä on ollut käytössä äitiyspakettien vaatteita sekä kirppis-löytöjä. Minulle ei siis ole mikään ongelma pukea vauvalleni kuusi vuotta vanhoja E:n unihaalareita tai päiväbodeja. Välillä on kuitenkin ihana herkutella ja samistella. Meillä on joitakin kuoseja triplat eli kaikille pojille samasta kankaasta paidat.
 
 

Meidän parhaat vaatteet vauvalle

Valitsin tähän vauvan vaatekaapista joitakin lemppareitani. Tähän katsaukseen pääsivät nyt vain niitä, jotka ovat tällä hetkellä käytössä.

Verson Puodin Pupujemma

Pupujemma-kankaasta olin haaveillut jo pitkään. Tästä on olemassa useita eri värejä, mutta sininen päätyi meille siksi, että se oli jossain alessa. Kangas on ihanan pehmeää ja joustavaa. Myös kuvassa olevat housut ovat Murusia-tuotantoa. Meillä on kaikilla pojilla tästä kuosista samistelupaidat.


Paapiin Siiri&Myyry-kangaas

Ihastuin turkoosin bodyn myötä Paapiin Siiri&Myyry -kuosiin. Tuo body on E:lle tehty noin kuusi vuotta sitten ja on edelleen hyväkuntoinen kaikipuolin. Valkoinen Siiri&Myyry on O:n saama lahja ja se on nyt R:n vaatelaatikossa. Siiri&Myyry -kankaita on paljon erilaisia ihanuuksia.

Nosh pesukarhu -kangas

Noshin pesukarhu-kangas on yksi meidän poikien tripla-paidoista. R saa siis samaa kuosia vielä uudestaan noin kahden vuoden päästä ja vielä uudestaan kuuden vuoden päästä :) Saa nähdä, mitä mieltä hän on, kun kaappiin ilmestyy aina uusia tutunnäköisiä vaatteita. Yllä olevassa kuvassa R:llä on jalassaan Me&I:n housut. Nämä olen ostanut kirpparilta, mutta ne olivat ihan uudet. Ihana ja pitkäikäinen housumalli.


Murusia-bodyja, joista vihreä on taas jo kolmannella kierroksella

Paapiin mopo -kangas ja Noshin Jääkarhu

Tässä oli suosikkejani, jotka ovat kaikki Murusia-vaatteita. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan pelkästään rakkautta näitä kankaita ja vaatteita kohtaan :) Muutamia ihan parhaita valmisvaatteitakin meillä toki on. Nämä alla olevat Haisulit olivat poikkeus siihen, että ostan lastenvaatteita vain tarpeeseen. Nämä oli "pakko" saada". Body on R:lle ja kolitsi O:lle.

Muumi-vaatteet ovat ihania

Mitä vaatteita vauva oikeasti tarvitsee?

Vauva ei vielä protestoi vaatteiden kuoseista, vaadi muumeja tai autoja tai osaa valita, mitä hän haluaisi tänään päällensä. Vauva kuitenkin voi reagoida vaatteisiin, jos ne ovat jotenkin epämukavat tai esimerkiksi märät. Tietyt lastenvaatekankaat maksavat jonkinverran, mutta usein ne ovat myös myrkyttömiä, pehmeitä ja kestäviä. Sama koskee myös useita korkealaatuisia valmiita lastenvaatteita. Vauvalle on saatavilla monenhintaisia vaatteita, mutta tietyissä tilanteissa on järkevää miettiä vaatteen syntytarina. Usein käytetty laadukas vaate on huomattavasti parempi valinta kuin kaupasta ostettu uusi edullinen vauvanvaate.


Vauvalle on hyvä olla useampia kappaleita perusbodeja, housuja ja sukkia. Joinakin päivinä saatetaan pärjätä yhdellä setillä, toisena päivinä paita voi vaihtua neljä kertaa. Harvoin bodeja tulee pestyä ihan samantien, joten vaihtureita on tärkeää olla riittävästi. Sen sijaan niin sanottuja siistimpiä vaatteita riittää hyvin 1-2 settiä / vaatekoko. Aina niitä ei välttämättä edes ehdi käyttää jonkun vaatekoon aikana kertaakaan! Meillä on saattanut joku vaatekoko jäädä lähes kokonaan välistä, kun vauva on siirtnyt esimerkiksi koosta 62 jo melkein suoraan kokooon 74.

Itse olen suosinut pienille vauvoille perusvaatteena bodya+potkuhousuja. En ole vielä löytänyt sukkia, jotka pysyisivät pienen vauvan jaloissa. Varsikin öisin sukat eivät pysy mitenkään jalassa ja usein vauvalla on sitten viileät varpaat. Moni käyttää vauvalla öisin yöhaalareita, mutta itse olen kokenut öisinkin body+potkuhousut parhaana yhdistelmänä.

Pienelle vauvalle kannattaa hankkia kietaisubodeja. Ne on huomattavasti helpompia pukea ja riisua ihan pienelle kuin pään yli vedettävät vaatteet. Hupulliset sisävaatteet ovat usein tosi suloisia, kun hupuissa saattaa olla korvia yms, mutta ne ovat käytännössä usein epäkäytännöllisiä. Huppu jää ulkovaatteiden alle ruttuun ja saattaa painaa vauvaa.

Kommentit

  1. Näitä vaatteita ei voi ainakaan pitää pikamuotina! 😊 https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006004950.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä ovat aina muodissa :) Ja vaikka osa on ollut meillä jo kolmella käyttäjällä, ne kuntonsa puolesta menevät vielä seuraavillekin. Monissa ns halpisvaatteissa on ongelmana, että kankaat menevät nopeasti huonoksi ja saumat kääntyvät miten sattuu. Eipä niistä jää paljon säästettävää.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa