Kylpyläloma kolmen alle kouluikäisen kanssa

Olimme lasten talvilomalla ensimmäistä kertaa vauvan kanssa hotellilomalla. R nukkuu edelleen aika katkonaisesti ja syö vielä öisin noin 2-3 kertaa maitoa pullosta. Ei ole siis houkutellut ajatus lähteä koko perheen voimin pieneen hotellihuoneeseen valvomaan vauvan kanssa ja pyörittämään iltasirkusta lasten nukkumisten kanssa. Tämä reissu oli kuitenkin varattu jo yli kuukausi sitten ja samaan kohteeseen oli tulossa myös muita tuttujamme, joten tietysti lähdimme matkaan. Olin matkaa varatessamme ajatellut, että tässä kohtaa meillä ei enää syötäisi öisin ja yöt sujuisivat muutenkin jo paremmin, mutta se ei ole vielä toteutunut.

Kohteena oli Jyväskylän Laajavuoren Scandic. Hotellissa on kivoja perhehuoneita, joissa on samassa tilassa kaksi huonetta ja mieheni oli varannut meille sellaisen tietämättäni. Ensimmäinen ajatukseni pienestä hotellihuoneesta viiden henkilön kanssa vaihtui siis riemun kiljahduksiin. Isommat pojat saivat nukkua omassa tilassa, jonka sai erotettua vauvan ja vanhempien nukkumatilasta väliovella. Iltarauhoittumiset sujui tosi hyvin, kun vauva pääsi omaan rauhaan ja isommille pojille luettiin iltasatua toisaalla. Kun pojat kasvavat, hotellilomat eivät enää edes onnistu tavallisissa huoneissa, joissa on nukkumapaikat 2+2 henkilölle. Tällä hetkellä vielä vauvan saa meidän sänkyyn tai matkasänkyyn, mutta muutaman vuoden päästä jokaiselle tarvitaan oma kunnon sänky.


Mietin myös etukäteen, miten kylpyläkäynti sujuisi kolmen uimataidottoman lapsen ja kahden aikuisen kanssa. E osaa sukeltaa ja liukua pieniä matkoja, mutta ei vielä uida. R ei jaksa olla kovin kauan altailla ja O tarvitsee myös koko ajan aikuisen tukea. Tämäkin sujui paremmin kuin olin ajatellut. E uiskenteli uimapötköllä isän kanssa ja minä olin suurimmaksi osaksi kahden pienemmän kanssa lastenaltaassa. O on kuitenkin vielä niin pieni, että viihtyy lastenaltaassa vesileikeissä. Muutaman vuoden päästä E taas varmasti osaa jo uida, jolloin O pääsee paremmin syvempiin altaisiin aikuisen kanssa.

Isommat pojat olivat tosi väsyneitä illalla ulkoilun, uinnin ja ravintolareissun jälkeen, joten iltaunille meno meni helpommin kuin välillä kotona. R nukkui meidän mittarilla mitattuna hyvin ja söi vain kahdesti eikä muuten tainnut juuri edes heräillä. Ja mikä ihmeellisintä, hän nukkui lähes koko yön matkasängyssä! Yritimme ehtiä illalla ravintolaan ajoissa, mutta kylpylässä vierähti aikaa ja olimme syömässä vasta puoli seitsemän aikaan. Ravintolassa ei toiminut keittiö kovin sujuvasti ja jouduimme odottamaan ruokia noin tunnin. Lapset olivat nälkäisiä ja väsyneitä, mutta jollain ihmeellä, he jaksoivat odottaa ilman yhtäkään kiukkua tai juoksentelua ympäri ravintolaa. Vaikuttaa siis siltä, että matkustaminen voi olla helppoa ja huoletonta tälläkin kokoonpanolla.

Mitä mukaan kylpylään vauvalle?

Kolmen pienen lapsen kanssa reissaaminen vaatii kuitenkin aika paljon valmisteluita etukäteen. Olimme vain yhden vuorokauden, mutta auto oli täynnä tavaraa. Rattaat, ulkoiluvaatteet, vaihtovaatteet, kylpylätavarat, lääkkeet varalta, lasten lelureput (kyllä, jokaiselle piti olla oma!), eväät, vauvan pullot, fairya niiden pesuun, vauvan unipussi, lasten unilelut ja vaipat kahdelle. Vauvalle piti miettiä aamu- ja iltapuurot, lounaat ja päivällinen, jotain välipalaa ja maidot. Hotellin aamupalalta en anna vielä puolen vuoden ikäiselle puuroa, sillä siinä on suolaa aika reilusti jopa omaankin makuuni. Lisäksi isommille pojille piti varata jotain väli- ja iltapalaa. Meillä on tämän lisäksi koira, jolle piti järjestää hoitopaikka. Kaksi ensimmäistä hoitopaikka vaihtoehtoa peruuntui, mutta onneksi saimme vielä viime metreillä sovittua hyvän hoitopaikan.

Meillä on vaunujen lisäksi Phil&Teds Sport -rattaat. Käytimme niitä tällä reissulla ensimmäistä kertaa kahdella istumapaikalla ja R viihtyi hyvin puoli-istuvassa asennossa (aikaisemmin hän on ollut näissä rattaissa vauvakopassa selällään). Olen tykännyt näistä rattaista tosi paljon kahden lapsen kanssa ja reissussakin ulkoilu sujui hyvin, kun myös O:n sai kyytiin ja pääsimme kävellen pulkkamäkeen.


Lasten kasvaessa kaikki helpottuu, kun ylimääräisiä tavaroita ja ruokia ei tarvitse varata enää niin paljon mukaan. Useat kohteet on kuitenkin suunniteltu perheille 2+2. Laivamatkat eivät enää onnistu esimerkiksi niin sanotussa tavallisessa hytissä. Kolmen lapsen kanssa löytyy usein vielä vaihtoehtoja, mutta useamman lapsen perheissä vaaditaan jo todellista järjestelyä. Kaikkeen varmasti tottuu ja tilanteiden mukana oppii soveltamaan. Oli kuitenkin tosi piristävää käydä kotikaupungin ulkopuolella ja huomata, että kaikki sujui niin hyvin. Kotimatkalla suunnittelimme tämän innoittamana jo pidempää lomareissua kesäksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa