Vanhempainvapaalta kesälomalle: Minkälainen on äidin loma?

Vanhempainvapaani päättyi viime viikolla ja olen nyt lomalla! Tosin tätä iloa kestää vain tämän kuukauden loppuun, mutta säät ainakin ovat olleet kohdillaan. Entä eroaako äidin loma jotenkin esimerkiksi vanhempainvapaasta tai muusta vapaasta? Rauhallisia aamuja, pitkiä päivälepoja, hyvää ruokaa ja leppoisaa olemista. No eipä juurikaan :) Sama arki täällä pyörii aamusta iltaan ja illasta aamuun.


O jäi huhtikuun alusta lomalle päiväkodista ja sen jälkeen meidän päivämme ovat olleet täynnä toimintaa. Omien hetkien löytäminen on välillä tosi haastavaa ja joinakin päivinä tuntuu, että en juuri ehdi edes ajatella. Mieheni hoitaa E:n harrastukset ja heillä on paljon yhteisiä ilta- ja viikonloppumenoja. Minun maanantai voi siis olla melkein samanlainen kuin lauantai. Viihdyn tosi hyvin kotona ja koen, että olen todella etuoikeutettu, kun saan olla lasteni kanssa tällä hetkellä niin paljon. Mutta pakko myöntää, että hiekkakakkujen tekeminen, pikkuautoleikit, pyykkien järjestäminen ja ainainen ruoanlaitto tarvitsee myös vastapainoa, että sitä taas jaksaa. Lisähaastetta arkeen on viime aikoina tuonut asunnon myynti ja näyttösiivoukset. Sunnuntaisin keksisin muutakin tekemistä kuin siivoamisen! Tuntuu siis, että olen niin loman tarpeessa!

Lomatunnelmia

Mennyt viikonloppu toi kivaa vaihtelua arkeemme. Tuntui kuin olisimme olleet koko perhe lomalla. Lauantaina lähdimme ex tempore Nokian River Golf -kentälle lasten aarrejahtiin. Minulla ei ollut mitään odotuksia tapahtumasta, mutta se oli tosi kiva! Lapset pääsivät kokeilemaan erilaisia golf-lyöntejä leikkimielisesti ja molemmat kokeilivat myös ponilla ratsastusta. Harvassa tapahtumassa poniratsastus on ilmainen. Aarrejahdin palkinnoksi löytyi vielä jäätelöt. E on käynyt jo parina kesänä kokeilemassa golf-lyöntejä ja innostui taas kovasti. Mistä löytyisi aikaa kaikkiin harrastuksiin?


Sunnuntaina olimme koko perheen voimin Särkänniemessä K-Plussa kutsuvierastapahtumassa. Eli koko puisto oli avoinna ilman maksua etukäteen ilmoittautuneille klo 9-13 välisenä aikana. Alue taisi olla ihan täynnä ja esimerkiksi tukkijokeen oli tosi pitkät jonot. Neljässä tunnissa ei siis loppujen lopuksi ehtinyt ihan hirveästi, mutta meidän lapsille se onneksi vielä riitti. Hurjimpia laitteita, vain ihmettelimme ja kauhistelimme :)

O:lla jäi 100 cm:n pituusrajasta harmittavasti uupumaan sentti tai pari eikä hän päässyt kaikkiin niihin laitteisiin, joihin olisi halunnut. En ihan ymmärtänyt kaikkien laitteiden kohdalla pituusrajaa, sillä joku toinen ihan vastaava laite saattoi olla sallittu ja toinen ei. Onneksi löytyi kuitenkin myös riittävästi sallittuja, kuten vaikkapa tämä kuvassa näkyvä Crazy Bus.


Omasta lapsuudestani muistan, että kesän huvipuistoreissut olivat kesän kohokohtia. Nyt melkein jo pelkkä laitteiden katselu riittää saamaan vatsan sekaisin :) Vuoristoradat vielä menettelee, mutta kaikki vatkaimet jätän suosiolla väliin. Enkä ole kyllä varma, että oliko 90-luvulla niin hurjia laitteita kuin nyt. En varmaankaan olisi silloinkaan ihan niihin kaikkiin uskaltautunut.


Loma on aina lomaa, mutta lasten kanssa siihen pitää asennoitua eri tavalla. Kuten kaikessa muussakin vanhemmuuteen liittyvässä, lomallakin pitää asettaa lapset etusijalle. Omat tarpeet jäävät kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa jo olosuhteidenkin pakosta toiseksi ja omat toiveet pitää osaksi määritellä lasten kautta. Jonottaminen, pikaruoka, väsykiukku ja lapsiperheruuhkat kuuluvat usein lapsiperheen loman huippuhetkiin. Nämä ovat niitä hetkiä, joita lapset muistavat aikuisina. Haluan kuitenkin myös, että lapset muistaisivat, että äiti jaksoi olla hyvällä tuulella sekä läsnäoleva ja siksi tarvitsen myös sitä omaa aikaa. Olisiko seuraava lauantai erilainen kuin maanantai? :)

Miten sinä löydät lomalla omaa aikaa vai tarvitsetko sitä?


Seuraa Pikku Leijonat -blogia

https://www.facebook.com/Pikkuleijonatblogi/https://www.instagram.com/pikkuleijonatblogi/

Kommentit

  1. Oikeassa olet, lasten kanssa kotona kun saa olla, niin ei ole eroa onko kesäloma vai vanhempainloma, samalta se tuntuu =). Mutta siis hyvässä mielessä! Jos minulta kysytään, koko aika kun saan olla kotona lasten kanssa on tavallaan lomaa, tai siis näen samalla tavalla etuoikeutena saada olla kotona kuin lomailun. Ei tietysti ole perinteisessä mielessä lomaa, ei pitkään nukkumista tai määrätöntä oleilua, päin vastoin! Tekemistä riittää ja joskus armotontakin kiirettä, ja nukuttua saa jos saa. =D

    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan tämä antoisaa aikaa :) pitää vaan muistaa huolehtia samalla omastakin hyvinvoinnista, vaikka lapset menevät aina etusijalle.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat