Meillä on koululainen!

Tänään on se päivä, kun minusta tuli koululaisen vanhempi. Wilma on tullut tutuksi jo ennen koulun alkua ja olen henkisesti yrittänyt ennakoida sitä, että minun pieni poika pitäisi päästää yksin kulkemaan. Toki meillä on pehmeä lasku, sillä olen vielä koko ensimmäisen luokan kotona (opintovapaalla) ja minun ei esimerkiksi tarvitse huolehtia aamuista eikä iltapäivistä. Mutta esimerkiksi koulumatkoja en aio saattaa koko vuotta, (ehkä kuitenkin sopivasti vien O:ta päiväkotiin samaan aikaan koulun alkamisen kanssa...) vaan pitäisi luottaa, että E pärjää.


Koulumaailma on askel kohti itsenäisyyttä. Kukaan ei enää huolehdi, että ulkona (välitunnilla) olisi tarpeeksi vaatteita ja omista tekemisistä on opeteltava ottamaan vastuuta. Kai tämä on ensimmäisen lapsen kohdalla aina vaikeinta. Sama kuin päiväkodin aloituksen kanssa...E:n kanssa se tuntui vaikealta, mutta O vain sujahti sinne arjen mukana.


En ymmärrä, miten saisimme kaiken sujumaan, jos palaisin nyt töihin. O ja R olisivat päiväkodissa ja E:n pitäisi lähteä aamuisin yksin kouluun. Me lähdemme mieheni kanssa töihin jo usein noin klo 7, etteivät iltapäivät venyisi pitkiksi. Ja silti kello on noin neljä, että olemme takaisin kotona. E harrastaa sählyä sekä jalkapalloa ja aikaisimmat treenit alkavat klo 16. Miten ihmiset selviävät usean lapsen harrastuksista, koulusta, päiväkodista ja omista töistä? Lisäksi meillä on tämä talon rakennusprojekti ja koira. Tiedän, että monet selviävät ja meilläkin tämä on edessä vuoden päästä. Silloin onneksi koululainen on vuoden vanhempi ja R ei ole enää vauva, vaan osaa jo kävellä, syödä itse ja ehkä puhuakin vähän.


Olen niin kiitollinen, että meillä on tässä hieman pelivaraa, vaikka itse pitääkin venyä opiskelun ja lasten kanssa. Välillä kaipaisin omaa aikaa ja sitä, että saisin rauhassa ajatella jotain. Syödä rauhassa ja viettää päiviä aikuisten ihmisten seurassa niin, että minun pitäisi huolehtia vain itsestäni. Mutta toisaalta koen tämän ajan arvokkaana lasten kanssa. En olisi valmis vaihtamaan tätä ja vaikka välillä tämä on raskasta, se on minulle kaikista tärkeintä. Kuten tässä olen viime päivinä huomannut, lapset ovat vain hetken pieniä. Pieni poikani on jo koululainen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

10 vinkkiä isänpäivälahjaksi

Maidoton ja gluteeniton: Suklaa Marianne Crush kakku

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

10 vinkkiä helpottamaan 1v:n taaperoelämää

Päiväkoti ei stressaa lasta enempää kuin kotihoito