1-vuotiaan päiväunet: Riittääkö 1 tunti päivässä?

Vauvavuosi on täynnä erilaisia vaiheita. Kun juuri tuntuu, että jokin asia sujuu tai menee tietyn kaavan mukaan, se muuttuu ihan varmasti. R on nukkunut pitkään kahdet päiväunet ja ajattelin, että se voisi jatkua vielä jonkin aikaa. Aamu-unet osuivat sopivasti juuri siihen, kun veimme 3-vuotiasta päiväkotiin ja iltapäiväunien aikana ehdin usein hetken opiskella ennen kuin lähdimme hakemaan päiväkotilaista.

Kun R täytti 1-vuoden, lähes samantein unimäärä tuntui vähentyvän. Aamu-unet sujuivat normaalisti ja R oli noin klo 10 aikaan ihan valmis unille. Mutta....iltapäivisin hän ei enää nukahtanut uudestaan! Joinain iltapäivinä yritin nukuttaa häntä reilusti yli tunnin ja silti pinnasängystä kuului höpöttelyä. Alkuillasta uni alkoi painaa silmiä ja loppuilta olikin sitten pelkkää kiukuttelua. Eli oli selvästi aika siirtyä yksiin päiväuniin.


Aikaisemmin aamu- ja iltapäivien pituus oli yhteensä noin 2-2,5h. Olin oikeastaan aika iloinen ajatuksesta, että saisin päiviin noin kahden tunnin yhtämittaisen opiskeluajan, kun isommat lapset olisivat koulussa ja päiväkodissa, ja R nukkuisi. Mutta mitä ihmettä? Ei mennyt taaskaan kuten olin suunnitellut. R nukkui noin tunnin ja heräsi monena päivänä noin klo 12.30-12.45. Yritin nukuttaa vielä sen jälkeen, mutta en onnistunut. Ja taas alkuillasta alkoi väsykiukku.

Paljon 1-vuotiaan pitäisi nukkua?

Onko nämä nyt taas niitä kuuluisia vaiheita? R selvästi tarvitsisi pidemmät unet, mutta jostain syystä hän ei saa nukuttua päivisin pidempään. Öisin hän saattaa heräillä, mutta silloin hän osaa käydä uudestaan nukkumaan. Toivon, että unirytmi tasoittuisi pian ja saisimme päivään yhdet pidemmät päiväunet.


Kirjoittelin vähän aikaa sitten vauvavuoden nukkumisesta. Ensimmäiset 10 kuukautta R heräili usein ja yöt olivat katkonaisia. Jonkin aikaa saimme nauttia kokonaisista öistä, mutta viime aikoina myös yöt ovat olleet taas katkonaisia. Päädyin jo muutaman yön nukkumaan lasten huoneen lattialla. Ehkä katkonaisilla yöunilla ja huonoilla päiväunilla on tekemistä toistensa kanssa. Unirytmi hakee paikkaansa tai sitten meillä on vain taas jokin vaihe. Hampaita on tulossa ja siirryimme lähes kokonaan "tavalliseen" maitoon, mikä on tuonut mukanaan pieniä oireita. R myös opettelee kävelyä, mikä saattaa heijastua uniin. Eli oikeastaan olisi ihme, jos nämä kaikki eivät näkyisi jotenkin.

Monessa lähteessä mainitaan, että 1-vuotiaan keskimääräinen unentarve on noin 12-13 tuntia vuorokaudessa. R nukkuu öisin 11-12 tuntia, joten tunnin päiväunilla, hänen unimääränsä periaatteessa toteutuu. Käytännössä hän kyllä tarvitsisi pidemmät päiväunet. Mutta kuten olen jo tämän reilun vuoden aikana oppinut, R ei nuku yhtään enempää kuin tarve vaatii :)


Lisää 1-2 vuotiaan nukkumisesta

Paljonko sinun taapero nukkuu?




Kommentit

  1. Meillä kuopuksen päiväunien kesto on vaihdellut jo pitkään paljon, 2,5 v siis kyseessä ja jo ainakin vuosi sitten oli vaihtelua, 45 min - 3 h on edelleen tämä vaihteluväli. Riippuu tosi paljon yöunien määrästä, siitä mitä on päivän aikana tehty ja tietysti jos on kipeänä niin aiheuttaa vaihtelua. Muuten kyseessä on tosi rytmillinen lapsi eli vastasyntyneestä lähtien pisin uniaika sijoittunut yöhön, iltanukkumaanmenon tykkää tehdä aina samoihin aikoihin jne. Mutta päiväunissaan arvaamaton! Ja nyt alkaa jo olla päiviä, ettei aina nuku ollenkaan päikkäreitä.

    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös kaksi isompaa ovat lopettaneet päiväunien nukkumisen alle 3-vuotiaana. Lapsemme ovat kaikki sellaisia, että vuorokauteen mahtuu tietty määrä unta ja jos yöllä tulee enemmän, se on heti pois päivästä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat