Miten oma domain blogille: Oma domain Bloggerin

Yhteistyössä Zonerin kanssa

Aloitin blogin pitämisen Bloggerissa. Blogger on helppo ja ilmainen blogialusta. Blogspot-päätteinen tai mikä muu tahansa blogipalvelun valmis osoite on kuitenkin hieman pitkä ja hankala muistaa. Lisäksi blogspot-päätteinen osoite on aiheuttanut harmaita hiuksia matkan varrella. Facebook keksi jossain vaiheessa, että blogini on yhteisönormien vastainen, mitä se ei tietenkään ole, eikä blogin julkaiseminen Facebookissa enää onnistunut. Tutkin ja selvittelin asiaa hieman enemmän ja huomasin, että sama asia on käynyt muillekin. Ainoa asia, mikä näitä kaikkia blogeja tuntui yhdistävän, oli blogspot-päätteinen blogin nimi.

Mietin jonkin aikaa, että mitä tekisin. Aluksi vaihdoin hieman blogini nimeä ja sen pystyi taas julkaisemaan Facebookissa. Tämä ei kuitenkaan tuntunut kovin pitkäkestoiselta ja hyvältä ratkaisulta ja päädyin siihen, että haluan blogilleni oman domainin. Mutta miten se tehdään?


Miten oma domain blogille?

Googlettelin domainin hankintaa ja tutustuin Zonerin palveluihin. Vakuutuin aika nopeasti siitä, että haluan blogilleni oman domainin Zonerin kautta. Zoner on verkkotunnuslain mukainen virallinen .fi verkkotunnusvälittäjä, joka rekisteröi ja hallinnoi kotimaisia .fi verkkotunnuksia. Ilokseni pääsin tekemään Zonerin kanssa yhteistyötä.

Zonerin Domain-haun kautta on helppo hakea vapaita Domain-tunnuksia ja tehdä oman tunnuksen varaus. Vinkkinä, että tällä hetkellä domainin ensimmäinen tilausjakso on -50%! Joten kannattaa käydä tarkastamassa, olisiko oma domain vapaana ja tehdä varaus heti! Tätä kautta saa myös oman tilauksen heti eteenpäin.


Kun tein tilauksen, sain lähes saman tien vahvistuksen asiasta sekä ohjeet siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Käytän edelleen Bloggeria, mutta blogini osoite on nyt www.pikkuleijonatblogi.fi, ilman blogspot-päätettä. Blogger osaa myös hoitaa vanhojen postausten osoitteiden uudelleenohjaukset automaattisesti uuden osoitteen mukaisesti.

Domainin vaihtaminen oli helppoa ja nopeaa. Sain sähköpostiini selkeät ja helpot ohjeet, joiden mukaan etenin kohta kohdalta. Näiden lisäksi olisin voinut olla yhteydessä Zonerin tukipalveluun ja saada sieltä apua mahdollisten ongelmakohtien kanssa. En olisi mitenkään uskonut, että domainin vaihto voi olla näin helppoa. Nyt vain mietin, että miksi en tehnyt sitä jo aikaisemmin.

Pikku Leijonat

Itse olen ollut tosi tyytyväinen omaan domainiin. Blogin osoite on nyt paljon selkeämpi ja helppo muistaa. Osoitteen vaihtoa helpotti myös se, että bloggerista saa uudelleen lähetyksen vanhasta osoitteesta uuteen ja myös kaikki vanhat tekstit toimivat automaattisesti oikein.


Oletko sinä miettinyt oman domainin hankintaa?




Kommentit

  1. Olen kyllä miettinyt ja tällainen kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Hinta puoli kyllä kiinnostaa myös, sillä tämä bloggaaminen on kuitenkin vain harrastus mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaa Zonerin sivuilta, sieltä löytyy myös hinnat!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa