Uuden kodin kuulumisia ja parasta ajanvietettä pojille!

Ajattelin laittaa tännekin pienen katsauksen meidän talonrakennusprojektista, vaikka raksakuulumisille onkin oma bloginsa. Postauksen lopusta voit lukea syyn siihen, miksi juuri tänään on sopiva päivä kurkata tontille :)

Meidän syksy on mennyt aika tiiviisti talonrakennuspuuhissa. Keväällä ostimme tontin ja kesällä jännitimme rakennusluvan kanssa. Heinä- ja elokuussa tontilla on tapahtunut koko ajan. Ulkoisesti se ei aina näy, mutta esimerkiksi maanarakennustöissä on paljon erilaisia vaiheita. O tykkää tosi paljon olla tontilla ja en oikeastaan ihmettele, että miksi! Isot työautot, kaivinkoneet ja nosturit voittavat leikkipuistot mennen tullen!


Pojille on tuotu tontille lasten työkaluja ja muita välineitä. Onneksi näiden kanssa touhuaminen vielä kiinnostaa, sillä projektia on vielä aika paljon jäljellä. Kirjoittelin muutama päivä sitten, miten meillä sujuu meidän väliaikaisessa 59m2 kodissamme.


Meillä on vielä materiaalivalinnat vaiheessa ja ne pitäisi saada pian päätettyä. Lasten kanssa remppakaupoissa käyminen on ihan oma taiteenlajinsa. Aluksi olin sitä mieltä, että esimerkiksi lattialaatat tulevat olemaan tummanharmaat. Nyt ne ovat kuitenkin vaihtuneet mielessäni vaaleaksi. Valintojen vaikeus!


Tarkkaa puuhaa

Meidän remppaporukka


Tänään on ollut kauan odotettu päivä! Saimme talon tontille ja asia konkretisoitui minulle ihan uudella tavalla! Ihan huikeeta! Tähän saakka tontilla on ollut perustukset ja paljon soraa. Tänään, kun näin seinät, tajusin jotenkin ihan oikeasti, että siihen tulee meidän uusi koti!


Oon niin fiiliksissä! Nyt pitäisi jaksaa kuitenkin odotella vielä reilu puoli vuotta!


Hyvää viikonloppua! Toivottavasti sulla on yhtä hyvä fiilis aloittaa viikonloppu :)





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

10 vinkkiä isänpäivälahjaksi

Maidoton ja gluteeniton: Suklaa Marianne Crush kakku

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

10 vinkkiä helpottamaan 1v:n taaperoelämää

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

Vauvavuoden 10 tärkeintä ja 10 turhinta tavaraa