6 vinkkiä lapsiperheen vaatevalintoihin: Lastenvaatteiden hankkiminen

En osta usein lastenvaatteita, mutta silti meillä on niitä aika paljon! Suurin syy on varmaan siinä, että meidän lapsilla on super taitava täti, joka ompelee lapsillemme Murusia-vaatteita. Minä bongaan ihania kankaita, tilaan niitä suoraan tädille ja jossain vaiheessa kankaat ovat muuttuneet vaatteiksi lasten vaatekaappiin.

Toinen syy on se, että olen säästänyt isompien poikien kaikki hyvinä säilyneet vaatteet ja ne ovat olleet käytössä aina seuraavalla pojallamme. Pienimmällä on paljon vaatteita, jotka ovat meidän perheessä nyt kolmannella kierroksella ja ne ovat edelleen täysin käyttökelpoisia. Osa pieneksi jääneistä on lähtenyt vielä eteenpäin seuraavallekin käyttäjälle.

Mitä vaatteita lapsi tarvitsee ja millaisia lastenvaatteita kannattaa hankkia?


1. Kierrätä vaatteet lapselta toiselle ja hanki laadukkaita ja kivoja vaatteita. Kivoja kuoseja jaksaa käyttää uudestaan ja uudestaan.

Pyrin hankkimaan lapsille laadukkaita vaatteita, joita voi kierrättää vielä seuraavallekin lapselle. Näitä laadukkaampia vaatteita ostan usemmiten vain tarpeeseen. En huvikseen tai siksi, että ne ovat vain kivoja.


Toki ostan jonkin verran perus käyttövaatetta, kuten kolitsihousuja ja t-paitoja. Niistä ei usein jää säästettäväksi ja välillä ne kuluvat huonoiksi jo yhdenkin lapsen käytössä. Kolmen pojan äitinä olen todennut, että kolitsihousuista ei kannata maksaa montaa kymppiä, sillä ne kuluvat autoleikeissä rikki joka tapauksessa.
 

2. Meillä kollarihousut saavat uuden elämän vielä shortseina, kun leikkaan niistä lahkeet irti. Osan housuista paikkaan silitettävällä kankaalla, mistä leikkaan sydän- tai pallopaikat.

Meillä on ollut muutamia kalliimpia "merkkikollareita" ja ne ovat kuluneet samalla lailla polvista rikki kuin "markettihousutkin". Toki ne ovat usein ihanan tuntuisia, istuvampia ja niissä saattaa olla jokin ihana yksityiskohta. Ja sellaisia voikin olla mielestäni yhdet tai kahdet niin sanottuna siistimpänä vaatteena. Mutta en pidä järkevänä hankkia paljon sellaisia vaatteita, joita en raaski antaa lasten päälle. Ajattelen, että lastenvaatteet ovat kuitenkin käyttötavaraa ja parhaista vaatteista yritän puhdistaa tahrat heti tuoreena. Jos en ehdi heti pestä niitä, kostutan ja laitan nestemäistä pesuainetta.

3. Osta vaatteita, joita raaskii käyttää ja putsaa tahrat heti! Siistejä "jemmavaatteita" ei tarvita kuin yhdet.

Lastenvaatteiden hankkinen: Parhaat valmisvaatteet

Rakastan Polarn O. Pyretin velour asuja! Meillä on niitä koossa 74, 86 ja 92 sekä housuja koossa 104 ja 110. Jokainen lapsistamme on saanut yhden setin uutena eli pienimmällä on käytössään niistä kolme eri kokoista settiä. Ja paljon käytetty vanhimman värikäs raitasetti on edelleen hyväkuntoinen. Ne ovat tosi kivoja talvella ulkovaatteiden alla, mutta niitä voi käyttää myös sisävaatteena ja esimerkiksi alkusyksystä pitkähihaisena ulkopaitana. Alla olevassa kuvassa näkyy jokaisesta setistä yksi osa; Pienellä paita sekä housut ja isommalla housut.

O:n trikoopaita on Murusia-paita

Eniten ostan vaatteita vanhimmalle lapsellemme. Nyt varsinkin kesän jälkeen tuntuu, että kaikki housut ovat taas lahkeista lyhyet. Nuoremmille pojille löytyy "uusia" vaatteita varastosta, mutta toki heillekin hankin välillä jotain uutta. Pyrin kuitenkin ostamaan uusia vaatteita vaan tarpeeseen. Tykkään, että lasten vaatteet ovat värikkäitä ja mukavia päällä. Värien takia olenkin koukuttunut kankaisiin, koska varsinkin pojille on välillä vaikea löytää värikkäitä valmisvaatteita.

4. Hanki vaatteita, jotka ovat monikäyttöisiä ja kestäviä.

Ihanat lastenvaatteet: Samistelu vaatteet lapsille

Meillä on lapsilla aika paljon Murusia samisteluvaatteita. Tässä kuvassa näkyvät pienten poikien kesän samistelupaidat. Murusia sydän velourhousut ovat ihan mahtavat! Ihanaa ja kestävää kangasta. Pienten valmisvaatteissa tykkään tosi paljon erilaisista peppukuvioiduista :) Ne ovat ihania, kun pieni mönkii ja konttaa lattialla.


Tässä alla olevassa kuvassa on yhdet Me&I "peppuhousut" ja Murusia mopopaita, mistä löytyy myös samistelupaidat eri väreissä.


Meillä on samisteluvaatteita ihan samoilla kuoseilla ja väreillä, mutta myös samoilla kuoseilla, eri värisinä, kuten esimerkiksi alla olevassa kuvassa olevat kamerapaidat. Näitä ei ole tehty tai tilattu samalla kertaa, vaan ovat eri vuosilta. Vihreä Noshin kamerakankaasta ommeltu on vanhimman lapsen paita, joka nyt on keskimmäisen vaatekaapissa ja keltainen keskimmäiselle tehty paita, joka löytyy nyt pienimmän kaapista. Samistelu on ihanaa!


Pikku Leijona samistelupaidat

Pupujemma kangas


Mitä vaatteita vauva tarvitsee: Vauvan jumpsuit

Jumpsuitit on ihania ja vauvalla monikäyttöisiä! Meillä on muutama kappale ja molemmat ovat jälleen Murusia merkkisiä. Vihreä velourhaalari on ollut alun perin esikoisen ja se on siis jo kolmannella kierroksella. Sininen haalari on nyt toisella kierroksella. Pienellä jumpsuit menee sisävaatteena sekä lämpimällä säällä myös ulkovaatteena. Meillä esimerkiksi vauva on nukkunut usein vaunuissa jumppis päällä.



Näiden kahden työmaahaalari kuvien (kuva yläpuolelella ja alapuolella) välissä on mennyt aikaa noin 7 kuukautta ja vauvalla on päällään sama haalari! Rakastan näitä vaatteita, mitkä kasvavat lapsen mukana! Tykkään ottaa käyttöön hieman reilun kokoisia vaatteita ja sitten en raaski myöhemmin laittaa niitä pienien vaatteiden kasaan. Monissa vaatteissa on nykyään käännettävät hihat tai lahkeet sekä bodeissa tuplanepparit, mitkä pidentävät oleellisesti vaatteiden käyttöaikaa

5. Hanki lapsen mukana kasvavia vaatteita ja osta (pienelle lapselle) jo kokoa isompi, jos vaan mahdollista. Housuissa ei usein isompi koko toimi, mutta bodeissa se usein onnistuu. Hihat on helppo kääriä.


Lasten vaatteiden suhteen iskee välillä innostus. On olemassa paljon tosi ihania ja kaikkea olisi kiva saada. Yritän kuitenkin pitää malttia mukana ja hankkia vaatteita vain hyvällä syyllä ja kierrättää vaatteet mahdollisimman monelle. Meillä on onnistunut myös ulkovaatteiden ja pienten kenkien kierrätys hyvin, kun on kolme poikaa ja jokainen on syntynyt melkein samaan aikaan vuodesta. Isoveljen talvihaalari on siis ollut aina sopivan kokoinen myös pikkuveljelle / pikkuveljille.

6. Osta ulkovaatteet käytettynä. Varsinkin pienet koot ovat usein tosi siistejä.

Olen kirjoittanut helmikuussa postauksen: Kurkistus vauvan vaatekaappiin paljasti jotain äidistäkin ja sieltä löytyy lisää meidän vauvavaatteita.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa