Kulta, laitetaanko mekin kotityöt Exceliin?

Viime viikolla radiossa, lehdissä ja blogeissakin nousi esille Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli siitä, kuinka eräs helsinkiläispariskunta on laatinut Excelin kaikista kotitöistä. "Tiskikoneen täyttö 3640 minuuttia, vaatteiden pesu ja ripustus 5200 minuuttia, lapsen ruokkiminen 15600 minuuttia, roskien vienti 1300 minuuttia.... Potista kuuluu molemmille puolisoille noin 60 000 minuuttia."

Ensimmäinen ajatukseni tästä oli, että ei voi olla totta ja seuraavaksi, että Wau! Pariskunta on tehnyt aika huikean työn, että ovat saaneet laskettua ja suunniteltua kaikki kotiyöt näin tarkasti. Toisaalta molemmat työskentelevät it-alalla, joten luultavasti heille on helppoa hahmottaa asia nimenomaan Excelin kautta. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan pariskunnan perheessä ei enää tapella kotitöitä ja molemmat ovat tyytyväisiä Excel-ratkaisuun. Joten siis, Wau! Perhe on löytänyt heille sopivan tavan toimia ja kumpikin tietää ja hyväksyy oman osuutensa kotitöistä.

kotityöt lapsiperheessä

Tehdäänko mekin Excel kotitöistä?

Rupesin miettimään, miten meillä kotityöt jakautuvat ja onko kumpikin tyytyväinen ratkaisuun. Meillä on kolme poikaa, joten haluan, että he saisivat kotoa mallin, että kotityöt kuuluvat kaikille ja niitä tehdään yhdessä koko perheen voimin. THL:n mukaan naiset tekevät edelleen suurimman osan kotitaloustöistä, kun taas miehet vastaavasti pääosan huoltotöistä. Viimeisimmän ajankäyttötutkimuksen mukaan äideiltä kului lastenhoitoon keskimäärin 1 tunti 41 minuuttia vuorokaudessa, kun isien lastenhoitoaika oli 50 minuuttia. (THL)

Tällä hetkellä minä olen kotona lasten kanssa, joten on aika selkeää, että teen suurimman osan kotitöistä ja hoidan pääsääntöisesti lapsia. Koska olen kotona, huolehdin koululaisen aamulla kouluun, vien keskimmäisen päiväkotiin, teen ruoan valmiiksi ja huolehdin pääsääntöisesti pyykkihuollosta. Toisaalta olen opintovapaalla, joten opiskeluaikaani voisi rinnastaa miehen työaikaan ja se pitäisi huomioida kotitöiden jakautumisessa. Meillä pakettia sekoittaa lisää tällä hetkellä talon rakentaminen, josta suurin vastuu kasautuu miehelleni.

Excelin luominen olisi siis aika haastavaa ja veisi tosi paljon aikaa. Myös tehtyjen töiden kirjaaminen tuntuu ainakin näin etukäteen ajatellen haastavalta ja aikaa vievältä jutulta. En tiedä helpottuisiko asia, kun kaikki olisi saatu kirjattua, mutta toisaalta kolmen lapsen perheessä, missä rakennetaan taloa, ei tilanteet pysy kovinkaan samanlaisina ja meidän arki on aika vaihtelevaa. Jotenkin koen, että me ollaan tässä yhdessä perheenä ja molempien tavoite on saada asiat valmiiksi ja tehtyä. Kaupassa käy se, jolla on siihen parempi mahdollisuus sillä hetkellä ja pyykkikoneen tyhjentää se kumpi sattuu menemään ensimmäisenä kylppäriin. Kun palaan töihin opintovapaalta, tilanne toki muuttuu jonkin verran ja esimerkiksi ruoan valmistaminen ei voi kasautua vain minun harteilleni.
 
kotityöt

Metatyö ja asioiden suunnittelu

Helsingin Sanomien artikkelissa esiintyvän pariskunnan Exceliin kuuluu lisäksi metatyö, joita ovat esimerkiksi päiväkotirepun hallinta, lapsen muiden hankintojen koordinointi, yhteisten ystävien kaveritreffien järjestäminen sekä sukulaisten yhteydenpito. Tässä kohdassa en enää osaa mitenkään samaistua siihen, että meillä vietäisiin tämän tyylisiä asioita Exceliin ja niistä saisi pisteitä. Tiedostan kyllä, että metatyö vie paljon aikaa ja varsinkin lapsiperheessä muistettavia asioita on ihan valtavasti. Joka viikko jollain lapsista on jokin erityinen juttu - hammaslääkäri, eväsretki, neuvola, hoitoaikojen kirjaaminen, naamiaiset, poikkeukselliset treenit tai jotain muuta vastaavaa. Koen kuitenkin, että nämä jutut ovat meidän kaikkien yhteisiä asioita, jotka on merkitty yhteiseen kalenteriin ja joista joku aina muistuttaa. Tämä meidän tapa ei ehkä ole se kaikista tehokkain ja välillä sattuu unohduksia, mutta silti en osaa ajatella, että niistä olisi vastuu vain toisella vanhemmalla.

Ystävien tapaaminen tai yhteydenpitoa sukulaisiin en myöskään osaa ajatella hoidettava työnä, josta toinen lunastaisi pisteitä. Aikataulujen sopiminen on haastavaa ja esimerkiksi kummilasten synttäreiden ja nimipäivien muistaminen / lahjojen hankinta vie aikaa, mutta meillä ne hoidetaan myös yhdessä tai tilanteen mukaan ne hoitaa se, kummalla siihen on aikaa tai hyvä tilaisuus. Ajatus, että lasten kanssa esimerkiksi synttärikorttien askartelu olisi suoritettava "kotityö", ei tunnu minusta hyvältä. Itse näen asian mielummin niin, että se on lasten kanssa yhteistä tekemistä ja yhdessä oloa. Muutenkaan en koe, että kaikki kotona tehtävä työ olisi jotain pakollista ja suoritettavaa työtä, jonka tekemisestä minun pitäisi pitää meteliä tai saada jotain hyvitystä. En tosiaankaan tykkää kaikista kotihommista, mutta on myös paljon juttuja, joita teen mielelläni.


Ruokien suunnittelun ja kauppalistojen laatimisen voisin kyllä mielellään pisteyttää, koska tällä hetkellä se kasautuu pääasiassa minulle ja se on ehkä yksi kuormittavimmista arkisista metatöistä. Mutta, jos vierittäisin sen mieheni vastuulle, minulle tulisi vastapallona ehkä joku rakentamiseen liittyvä selvitystyö, joten ehkä pitäydymme tässä ratkaisussa.

Onko lasten kanssa oleminen kotityötä?

Hesarin artikkelissa perheen äiti toteaa, että: "Lapsiperhevaiheessa kotitöiden määrä kasvaa tosi paljon samalla, kun oman vapaa-ajan määrä vähenee. Silloin voi tulla fiilis, että tekee tosi paljon, eikä toinen arvosta." Tästä olen osaksi samaa mieltä, mutta meidän perheessä kolmen lapsen vanhempina kummallakaan ei enää juurikaan ole omaa vapaa-aikaa, vaikka työt jakautuisi miten ja molempien on pakko ottaa vastuuta aina niistä "akuuteimmista" jutuista. E:n treenien hoitaminen ja niihin liittyvä metatyö kasautuu suurimmaksi osaksi mieheni vastuulle, koska hän on molempien joukkueiden toimihenkilö. En usko, että kumpikaan meistä ajattelee, että lasten harrastukset ovat suoritettavia tehtäviä, vaan ne ovat osa perheemme elämää ja vapaa-aikaa. Kun mies viettää E:n kanssa aikaa pelikentillä, samalla minä olen suurimmaksi osaksi pienten kanssa ja huolehdin esimerkiksi siitä, että meillä on ruoka valmiina ja treenivaatteita on puhtaana kaapissa.

Oma vapaa-aikani on käytännössä aikaa lasten kanssa. Ja haluankin ajatella sen niin, että perhe ja lapset ovat sitä, mistä nautin, enkä tee heidän eteensä asioita sen takia, että vain suoritan niitä. Pakko myöntää, että siivoaminen tai pyykkihuolto ei ole mitään lempparijuttujani, mutta ne nyt kuuluu osana tähän pakettiin. Ja olen oppinut vuosien varrella aika hyvin luistamaan sellaista hommista, joita en pidä merkittävinä arkemme pyörimisen kannalta, kuten vaikkapa silittäminen. Se on yksi epämieluisin kotityö ja silitän vain silloin, kun se on todella tarpeellista. Meillä molemmat kantavat vastuuta perheen yhteisistä asioista, joten en kaipaa Exceliä tai tarkkaa kirjanpitoa kuka teki mitäkin. Eri asia toki voisi olla, jos kokisin asiasta merkittävää vääryyttä ja epätasa-arvoa.

lapsiperhe kotityöt

Nyt rakentamisen aikana välillä on ärsyttänyt ihan suunnattomasti, kun mies on ollut monta päivää aamusta iltaan raksalla ja minulle on kasautunut ihan kaikki kotityöt ja lasten asiat. Olen käynyt pienten kanssa kaupassa ja hoitanut kyydityksen treeneihin kaikkien kolmen lapsen ollessa mukana. Iltaisin olemme käyneet kaikki yhdessä suihkussa, koska en ole jaksanut odottaa, että mieheni tulee kotiin ja vihdoin olisi mun "omaa aikaa". Mutta jos tämä laitettaisiin Exceliin, mies saisi omasta osuudestaan aika paljon pisteitä ja minulle saattaisi jäädä aukkoja, koska olen kuitenkin päivän aikana saattanut saada omaa aikaa vaikkapa Pikku Kakkosen aikana. Hieman vastaavaa on, kun mies on ollut työreissulla 3-4 päivää. Se tuntuu kotona epäreilulta, mutta samalla toinenkin tekee sitä omaa juttuaan perheen eteen. Onhan tämä välillä ihan älyttömän rankkaa, mutta silti en koe, että meidän pitäisi alkaa laskemaan kumpi tekee enemmän.

Asioita pitäisi osata katsoa molempien näkökulmasta ja suhteuttaa ne pidemmällä aikavälillä. Meillä tämä toimii näin, ilman Exceliä. Mutta ihan loistavaa, jos toisessa perheessä Excelin avulla asiat on saatu sujumaan. Tärkeintä onkin löytää se oma juttu, jotta kotitöistä ei tarvitsisi riidellä tai kenenkään tuntea epäreiluutta.

Miten teillä kotityöt jakautuvat?

Lue myös:

10 vinkkiä isänpäivälahjaksi
Äiti lähtee lepäämään: Mitä sateinen Tampere tarjosi meille?



Kommentit

  1. Hyvin pohdittu kiintoisasta aiheesta! Myös minä kiinnitin huomiota siihen Hesarin juttuun, ja nostan kyllä hattua pariskunnalle, että jaksaa tilastoida kaikki kotityönsä! Heidän täytyy olla tosi innostuneita tilastoinnista, muutoin tuollaisesta taulukoiden täyttelemisestä tulee ennemminkin rasite kuin hyöty... Itse vierastan tosi paljon ajatusta kotitöiden taulukoinnista, mutta se johtuukin siitä etten ole taulukkoihmisiä ollenkaan! =) Ja olen kotiäiti ja työni on tehdä kotitöitä, mies osallistuu tietenkin vähemmän koska hän käy töissä kodin ulkopuolella. Totta puhuen en kyllä näe moniakaan kotiäidin elämään kuuluvia asioita työnä, esimerkiksi lasten kanssa leikkiminen ja ajan viettäminen on etuoikeus, ei työtä minulle.

    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Joo, tosi hyvin ovat kyllä pystyneet kirjaamaan kaikki työt Exceliin. Ja ihan mahtavaa, jos se toimii heillä! Mutta mä en myöskään osaa ajatella kaikkia kotijuttuja työnä vaan etuoikeutena.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa