Vastuu kotitöistä kasautuu äideille ja se vaikuttaa urakehitykseen: Auttaisiko perhevapaauudistus?

Kotityöt jakautuvat useimmissa perheissä äideille. Laura Peutere tutki väitöskirjassaan äitien työurien eriytymistä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Tutkimus osoitti, että lasten syntymän jälkeen vastuu kotitöistä ja lapsista usein kasautuu äitien harteille.


Vastuun kasautuminen voi vaikuttaa esimerkiksi parisuhteeseen, mutta se voi myös ajan myötä rajata mahdollisuuksia työelämässä, esimerkiksi heikentää jaksamista, rajata mahdollisia työaikoja tai -matkoja, sekä vaikuttaa työnantajien arvioon sitoutuneisuudesta ja sitä kautta uramahdollisuuksiin. Peutereen tutkimuksessa tarkastellaan työmarkkinakiinnittymisen kehityspolkuja ja niiden ennustajia elämän eri vaiheissa; ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, vanhemmaksi siirtymisen ja perhevastuiden muotoutumisen jälkeen, sekä työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistumisen jälkeen. (Lähde: Tampereen yliopisto: Laura Peutere väitöskirja)

Perhevapaat ja töihin paluu ensimmäisen lapsen jälkeen

Suomessa on ollut viime aikoina pinnalla keskustelu perhevapaiden uudistuksesta ja jakautumisesta. Peutereen tutkimus on yksi osoitus siitä, että Suomen perhevapaajärjestelmä heikentää naisten asemaa työelämässä. Talouelämä julkaisi helmikuussa 2018 jutun tanskalaistutkimuksesta, jonka mukaan lasten saaminen heikentää naisten ansioita pitkällä tähtäimellä lähes 20 prosenttia miehiin verrattuna. Samaa tutkimusta ei ole tehnyt Suomessa, mutta Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen ei näe mitään syytä, ettei sama toteutuisi myös Suomessa. Itse koen, että omalla kohdallani lasten saaminen on heikentänyt omia ansiotulojani reilusti.

Olin 28-vuotias tradenomi, kun saimme ensimmäisen lapsemme vuonna 2012. Olin ollut työelämässä jo useamman vuoden, mutta raskaana ollessani olin (työtön) opiskelija ja suoritin viestintätieteiden maisterin tutkintoani. Palasin takaisin työelämään kesällä 2014, mutta aloitin tavallaan alusta ja uuden työn löytäminen oli haastavaa. Olin kouluttautunut lisää, mutta esimerkiksi palkkani oli uudessa työssäni pienempi kuin ennen opiskelemaan lähtemistä.


Tähän toki ei vaikuttanut pelkästään lapsen kanssa kotona oleminen, vaan myös sen hetkinen työllisyystilanne. En koe, että ensimmäisen lapsen jälkeen asemani perheessämme tai työelämässä olisi muuttunut erityisesti lapsen saamisen takia. Minulle tuli joka tapauksessa katkos työelämään, kun lähdin opiskelemaan ja jouduin irtisanoutumaan sen takia aikaisemmasta työstäni. Mutta yhdistettynä opiskeleminen ja sen jälkeen lapsen kanssa kotona oleminen, heikensivät varmasti jollakin tavalla työurani muodostumista.

Kolme lasta ja työelämä

Nyt meillä on kolme lasta ja sen koen vaikuttaneen asemaani sekä mahdollisuuksiini työelämässä. Raskaudet, äitiysloma ja pienet lapset vaikuttavat tietysti enemmän äidin kuin isän työuraan, koska työelämään tulee raskauden ja äitiysloman takia pitkiä taukoja. Tauon pituus voi vielä korostua, jos lapsia syntyy useampi peräkkäin. Merkittävää onkin, mitä perheessä tapahtuu äitiysloman jälkeen.

Nyt olen 35-vuotias ja minulla on kaksi korkeakoulututkintoa. Minulla on vakituinen työpaikka, mutta en ole työurallani edennyt viimeisiin vuosiin haluamallani tavalla, koska olen keskittynyt perheeseeni. Myös palkkani on jäänyt laahaamaan. Nyt, kun perheemme on kokonainen, on minun aikani keskittyä omaan työuraani uudella tavalla ja pystyn myös antamaan itsestäni enemmän työelämälle.

Lue, miten meidän perheessä kotityöt jakautuvat: Kulta, laitetaanko mekin kotityöt Exceliin?

Perhevapaauudistus

Meidän perheessämme olemme molemmat olleet tyytyväisiä siihen, että minä olen ollut enemmän kotona ja mieheni töissä. En kuitenkaan voi kieltää sitä, etteikö tämä olisi suoraan vaikuttanut palkkakehitykseeni sekä työuraani. Minulle kotona oleminen pienten lasten kanssa on ollut uraa tärkeämpää ja olen tehnyt tässä selkeän valinnan. Koen, että en olisi mitenkään voinut yhdistää äitiyttä kolmen lapsen kanssa sekä urakehitystä haluamallani tavalla, joten olen tehnyt valinnan näiden asioiden välillä. Tämä on varmasti myös yksi syy syntyvyyteen. Mitä useampi lapsi perheessä on, sitä vaikeampaa on edetä työelämässä. Varmasti perhe on kaikille se tärkein, mutta sen ei silti tulisi poissulkea kaikkia muita haaveita ja tavoitteita elämässä.


En kannata, että perhevapaauudistuksessa perheille sanellaan kumman pitäisi olla kotona vaan, että perheillä säilyisi valinnan vapaus. Jokin porkkana tai uudistus kuitenkin kaivattaisiin siihen, että isät jäisivät yhä useammin kotiin lasten kanssa ja samalla asiasta tulisi jotenkin sallivampaa myös miesvaltaisilla aloilla. Peutereen tutkimus osoittaa, että nykyisessä perhevapaajärjestelmässä, työmarkkinoissa ja sukupuolten rooleissa on piirteitä, jotka kokonaisuutena pönkittävät äitien pidempiä perhevapaajaksoja ja näin ylläpitävät heidän päävastuullista rooliaan lasten- ja kodinhoidossa.

Usein äidin kotiin jäämiseen on syynä myös naisten alhaisempi palkkataso ja se taas vaikuttaa entisestään urakehitykseen. Samalla toivotaan, että Suomessa syntyvyys nousisi, mutta kuitenkin äidit halutaan pois kotoa työelämään. Hankala yhtälö :) Tämä aika todellakin on sitä ruuhkavuosiaikaa!

Lue myös:





Kommentit

  1. Tämä on kinkkinen aihe tosiaan, kun useimmille äideille ne lapset kuitenkin ovat tärkeintä elämässä, mutta silti on kurjaa että äitiydellä on huono vaikutus urakehitykseen ja uraan. Kaikkea ei voi elämässä saada, vai voiko? Se on ikuinen dilemma. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Mutta kuten sanotaan myös, lapset ovat vain pienen ajan pieniä. Onneksi äidillä on sen jälkeen usein monta vuotta keskittyä vielä omaan työuraan.

      Poista
  2. Jep, ennen lapsia minä tienasin miestä paremmin ja olen myös korkeammin koulutettu. Viisi vuotta ja kaksi lasta myöhemmin olen työtön kotiäiti jonka gradu jää varmaan ikuisesti tekemättä, mies edennyt urallaan, saanut useamman palkankorotuksen ja vakityöpaikan. Kieltämättä olen hieman katkera, vaikka tämä olikin osin oma valinta ja lapset ovat tietenkin ihania. Silti olisin ehkä valinnut toisin jos olisin tiennyt... Mies ei kuulemma voi jäädä lasten kanssa kotiin tai lyhentää työaikaa, koska hän on tällä hetkellä määräaikaisessa tehtävässä ja on sitä mieltä että silloin ei voi vapaita pitää. Jännä kyllä naiset voi ja on pakkokin, jos lapsia haluaa, nykyään kun niitä vakituisia paikkoja ei niin vain ole tarjolla ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Kyllä se tosiaan useimmiten valitettavasti menee niin, että naiset joustavat työelämässä. Usein tietysti se on myös valinta ja lapset menevät uran edelle. Ehkä suuri ongelma on työelämän joustot, koska usein työelämässä ei arvosteta kotona vietettyjä vuosia ja monesti myös osa-aikatyö voi olla hankalaa. Ja miesvaltaisilla aloilla asioihin suhtaudutaan varmaan vielä jyrkemmin. Ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat