Maidoton (+gluteeniton) Oreo suklaakakku ja pitsi kääretorttu

Vietimme 10-vuotis kihlapäiväämme ja tokihan tämä tärkeä päivä vaati kakun! Lisäksi saimme vieraita, jotka viettivät 41-vuotis hääpäivää, joten juhlan aihetta oli tuplasti. Halusin tehdä suklaakakun, koska suklaa on yksi suosikkitäytteeni kakussa! Pari edellistä kakkua ovat olleet Marianne Crush kakkuja, joten nyt päätin tehdä jotain erilaista. Pyörittelin ideoita ja löysin muutaman ihanan reseptin, mutta en saanut muutettua niitä sujuvasti maidottomiksi. Kaupassa kävelin keksihyllyn ohi ja Oreo keksit osuivat silmiini. Siinäpä ratkaisu! Oreo keksithän ovat maidottomia! Tässä samassa myös ohje hieman muunnellen gluteenittomaksi. Kekseinä on siinä käytetty Pirkan gluteenittomia ja maidottomia vaniljatäytekeksejä.


Googlettelin Oreo kakku reseptejä ja useimmissa niistä kakkupohja sekä kakkumousse on tehty Oreo kekseistä. Olin kuitenkin jo paistanut suklainen sokerikakkupohjan, johon halusin yhdeksi kerrokseksi moussen tummasta suklaasta. Siispä tein Oreoista toisen moussen ja kakkuun tuli kaksi moussekerrosta. Oreomoussea olisi voinut olla enemmän, jotta kerros olisi ollut paksumpi, mutta maultaan se oli tosi onnistunut! Olisin halunnut lisätä mousseen Soya Go On rahkaa, mutta sitä ei ollut lähikaupassamme ja en mitenkään ehtinyt enää kauemmas kauppa-asioille. Täytteeseen tuli sen tilalle Soya natural jogurttia, mutta laitoin lisäksi varuilta kaksi liivatetta. Täyte saattaisi toimia rahkan kanssa kokonaan ilman liivatetta.

Suklainen sokerikakkupohja 

Kakkupohjana on niin sanottu tavallinen sokerikakkupohja suklaisena. Tämä on tehty lasitekniikalla eli mittaan kolmeen samanlaiseen lasiin yhtä paljon kananmunia, sokeria ja jauhoja. Tässä pohjassa on:
  • 4 kananmunaa
  • 4 kananmunan verran sokeria
  • 4 kananmunan verran jauhoja: 1 tl leivinjauhetta + noin 1/3 perunajauhoja + vajaa 1/3 tummaa leivontakaakaota + noin 1/3 vehnäjauhoja TAI Semperin gluteenitonta jauhoseosta
Paista 175 asteeessa noin 30-40 minuuttia. Kokeile tikulla, onko pohja kypsä myös keskeltä. Puolitin pohjan ja käytin siitä vain toisen puolen. Toisen puolen pakastin myöhempää käyttöä varten.

Oreotäyte / gluteeniton keksitäyte

  • 1 prk Oatly kaura natural "tuorejuustoa"
  • noin 250g Alpro Soya natural jogurttia (tai Alpro Soya GoOn rahkaa)
  • vajaa paketillinen Oreo suklaa täytekeksejä TAI Pirkka gluteenittomia ja maidottomia vaniljatäytekeksejä (Nämä keksit ovat myös kananmunattomia!)
  • 2 liivatetta
Murskaa keksit esimerkiksi pakastepussissa. Kekseistä ei kannata tehdä ihan pientä murua, koska isommat palat antavat kivaa suutuntumaa. Sekoita kaikki aineet sekaisin ja lisää liivatteet. Kaada täyte kakkupohjan päälle. Anna hyytyä 1-2 tuntia jääkaapissa.



Maidoton suklaatäyte

2 dl soijavispiä
noin 1dl Alpro soya Go On rahkaa tai Alpro Soya natural jogurttia
noin 1 levy tummaa Panda suklaata

Levitä täyte kakun päälle, keksitäytteen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.

Kakkupitsi: Kakun koristeena pitsiä

Tein tähän kakkuun koristeeksi reunoille kakkupitsiä Confetin pitsiaineella. Kakun päälle puolitin jäljelle jääneet keksit ja Marianne karkkeja.


Marjainen pitsi kääretorttu

Esikoisemme ei pidä suklaasta, joten tein lisäksi kahvipöytään marjaisan kääretortun, joka myös sai koristeeksi pitsiä. Kääretorttu on yksi helpoimmista leivonnaisista, mistä saa helposti gluteenittoman ja maidottoman ihan "tavallisilla" leivonta-aineilla. Eli korvaa vain vehnäjauhot perunajauhoilla.

Tämän kääretortun sisällä on marjatäyte mansikoista, mustikoista ja punaviinimarjoista. Lisäksi välissä on soija vispiä.

Lue myös:






Kommentit

  1. Hei! Kiitos ihanasta ohjeesta :) Osaatko sanoa, miksi kakkupohjan pinnalle tulee ohut ja kuohkea pinta, mutta kun annan sen jäähtyä, niin se "lössähtää" ja se kuohkea pinta rapistuu? Sekava selitys, mutta en osaa kuvailla paremmin :D Tein gluteenittoman version.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! :) Hmmm...en osaa kyllä sanoa, mistä voisi johtua. Mitä jauhoja käytit?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa