Väsynyt odottamiseen: Tunnistatko samoja tunteita itsessäsi?
Huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa, ensi vuonna....sitten, kun lapset ovat isoja. Havahduin huomaamaan, että viimeisiin vuosiin on mahtunut paljon odottamista. Siis sellaista odottamista, kun päivät ovat valuneet ohi ja ajatuksissa on ollut se joku tietty päivä kalenterissa. Se on pidemmän päälle tosi väsyttävää.
Viimeisinä vuosina olen odottanut muun muassa raskaaksi tulemista, raskauden etenemistä, muuttoa uuteen kotiin, vauvan syntymää, uuden raskauden alkamista, äitiysloman alkamista ja nyt talon rakentamista. Isoja asioita, jotka valtaavat ajatukset ihan kokonaan.
Päätimme hankkia tontin noin 8 kuukautta sitten. Alkoi onnistumisen yrittäminen ja haaveilu. Meitä onnisti nopeasti ja alkoi odotus siitä, että onko odotuksemme todellista. Pankki näytti vihreää valoa ja unelmat alkoivat konkretisoitua. Ensimmäiset viralliset kuvat odotuksestamme saimme, kun rakennuslupa hyväksyttiin. Siitä alkoi seesteisempi ajanjakso, kun kaikki tuntui kivalta. Väliaikainen vuokra-asunto ei ärsyttänyt ja edessä oli paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Vertailimme erilaisia tarvikkeita ja teimme hankintoja.
Nyt odotusta ennen "the päivää" on jäljellä noin pari kuukautta. Ihan tarkkaa valmistumispäivää emme tiedä, mutta se osuu maalis-huhtikuun taitteeseen. Olo on odottamaton ja malttamaton, rakennusväsymys alkaa jo painaa ja ajatukset ovat tulevaisuudessa. Ajassa, kun vihdoin pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme.
No tietenkään en tosissani vertaa talonrakentamista vauvan odotukseen, mutta kieltämättä tämä odotus muistuttaa tunteita, joita raskaana olen käynyt läpi. Kahdessa viimeisessä raskaudessa en ole osannut nauttia hetkestä, vaan olen ollut huolestunut, odottanut seuraavaa "etappia" ja loppuraskaus ei todellakaan ole sopinut minulle. Hellekesän 2018 raskauden loppuviikot olivat ihan loputtoman pitkiä ja raskaita. Onneksi vauva lopulta syntyi nopeasti, jo matkalla sairaalaan.
Lue: Vauhdilla maailmaan: Ambulanssisynnytys
Hyviä harjoituksia itsensä "maadoittamiseen" ovat esimerkiksi ihan yksinkertaiset pysähtymisharjoitukset. Suihkussa pysähtyy miettimään, miltä vesi tuntuu iholla, sohvalle istuessa havahtuu huomaamaan, mitä ääniä ympäriltä kuuluu ja ulkona tarkkailee vaikkapa, missä kaikkialla on vihreää väriä. Yhtäkkiä saattaa huomata, että talossa, minkä ohi on kävellyt ehkä noin 100 kertaa, onkin vihreä ovi ja mustat karmit. Jos joku olisi kysynyt sitä aikaisemmin, ei olisi osannut vastata oikein. Kuulostaako yhtään tutulta?
Nyt aion yrittää keskittyä enemmän tähän hetkeen. Siihen, kun olen lasten kanssa, ajatukset olisivat leikissä eikä vaeltaisi muualla. Aistia ulkona tuulen poskillani ja nauttia siitä, kun ei tarvitse työntää rattaita lumikinoksessa, enkä manata joka kerran ulos mennessäni, että tulisipa jo sitä lunta. Ja talokin valmistuu ajallaan, ilman, että keskityn erityisemmin sen odottamiseen. Juuri tämä hetki on oikeastaan aika ihanaa!
Viimeisinä vuosina olen odottanut muun muassa raskaaksi tulemista, raskauden etenemistä, muuttoa uuteen kotiin, vauvan syntymää, uuden raskauden alkamista, äitiysloman alkamista ja nyt talon rakentamista. Isoja asioita, jotka valtaavat ajatukset ihan kokonaan.
Mitä odotan nyt?
En ole raskaana, mutta menossa on noin 9-10 kuukauden kiivas odotus. Tällä hetkellä on menossa viimeinen kolmannes, se kaikista pisin ajanjakso ennen odotettua päivää. Eteenpäin katsottuna päivät ovat pitkiä ja viikot ihan loputtomia. Taaksepäin katsottuna en muista, mitä tein viime kuussa, koska siitä on niin pitkä aika.Päätimme hankkia tontin noin 8 kuukautta sitten. Alkoi onnistumisen yrittäminen ja haaveilu. Meitä onnisti nopeasti ja alkoi odotus siitä, että onko odotuksemme todellista. Pankki näytti vihreää valoa ja unelmat alkoivat konkretisoitua. Ensimmäiset viralliset kuvat odotuksestamme saimme, kun rakennuslupa hyväksyttiin. Siitä alkoi seesteisempi ajanjakso, kun kaikki tuntui kivalta. Väliaikainen vuokra-asunto ei ärsyttänyt ja edessä oli paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Vertailimme erilaisia tarvikkeita ja teimme hankintoja.
Nyt odotusta ennen "the päivää" on jäljellä noin pari kuukautta. Ihan tarkkaa valmistumispäivää emme tiedä, mutta se osuu maalis-huhtikuun taitteeseen. Olo on odottamaton ja malttamaton, rakennusväsymys alkaa jo painaa ja ajatukset ovat tulevaisuudessa. Ajassa, kun vihdoin pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme.
No tietenkään en tosissani vertaa talonrakentamista vauvan odotukseen, mutta kieltämättä tämä odotus muistuttaa tunteita, joita raskaana olen käynyt läpi. Kahdessa viimeisessä raskaudessa en ole osannut nauttia hetkestä, vaan olen ollut huolestunut, odottanut seuraavaa "etappia" ja loppuraskaus ei todellakaan ole sopinut minulle. Hellekesän 2018 raskauden loppuviikot olivat ihan loputtoman pitkiä ja raskaita. Onneksi vauva lopulta syntyi nopeasti, jo matkalla sairaalaan.
Lue: Vauhdilla maailmaan: Ambulanssisynnytys
Tartu hetkeen
Aina välillä yritän muistuttaa itselleni hetkessä elämistä. Se on vaan yllättävän vaikeaa. Hetkessä eläminen vähentää stressiä, suorittamista ja tekee oikeasti hyvän olon. Sitä täytyy kuitenkin harjoitella, koska huomaan, että se ei aina suju ihan itsestään.Hyviä harjoituksia itsensä "maadoittamiseen" ovat esimerkiksi ihan yksinkertaiset pysähtymisharjoitukset. Suihkussa pysähtyy miettimään, miltä vesi tuntuu iholla, sohvalle istuessa havahtuu huomaamaan, mitä ääniä ympäriltä kuuluu ja ulkona tarkkailee vaikkapa, missä kaikkialla on vihreää väriä. Yhtäkkiä saattaa huomata, että talossa, minkä ohi on kävellyt ehkä noin 100 kertaa, onkin vihreä ovi ja mustat karmit. Jos joku olisi kysynyt sitä aikaisemmin, ei olisi osannut vastata oikein. Kuulostaako yhtään tutulta?
Nyt aion yrittää keskittyä enemmän tähän hetkeen. Siihen, kun olen lasten kanssa, ajatukset olisivat leikissä eikä vaeltaisi muualla. Aistia ulkona tuulen poskillani ja nauttia siitä, kun ei tarvitse työntää rattaita lumikinoksessa, enkä manata joka kerran ulos mennessäni, että tulisipa jo sitä lunta. Ja talokin valmistuu ajallaan, ilman, että keskityn erityisemmin sen odottamiseen. Juuri tämä hetki on oikeastaan aika ihanaa!
Kommentit
Lähetä kommentti