Lapsiperheen ikuinen ongelma: Toimiva vaatesäilytys ja säilytysratkaisut

Kaupallinen yhteistyö Liukuovitukku.fi

Olemme asuneet nyt kolmen lapsen kanssa 59 m2 kaksiossa 9 kuukautta. Muutimme tähän pieneen asuntoon noin 100m2 rivari neliöstä. Osa tavaroista siis meni suoraan varastoon ja toimivasta vaatesäilytyksestä olen vain haaveillut.

Nyt, kun tilaa ei tosiaakaan ole ollut, olen huomannut, miten tärkeää toimiva vaatesäilytys on arjen sujuvuuden kannalta. Ulos lähteminen kolmen lapsen kanssa on tosi haastavaa, kun pipot, hanskat ja housut ovat aina kadoksissa. Tämä johtuu siis siitä, kun vaatteille ei ole ollut omia järkeviä paikkoja, vaan kaikki on täytynyt sulloa samaan pieneen kaappiin.

Uusi koti alkaa olla muuttoa vaille valmis

Millainen on toimiva eteisen kaapisto?

Suunnitellessamme uuden kotimme kiinteitä kalusteita, ensisijaisia kriteereitä olivat toimivat, tilavat ja muunneltavat ratkaisut. Meidän uuden talon vakiokalusteissa eteiseen oli tulossa avonaulakko ja muutama kaappi, mutta kalustesuunnitelmassa poistimme ne ensimmäiseksi. Halusimme eteiseen ehdottomasti liukuovikaapiston, minkä ovien taakse saisi kengät ja ulkovaatteet piiloon. Lisäksi kaapiston tulisi olla sisällöltään ja kooltaan meidän tarpeisiimme sopiva.

Aikaisemmassa kodissamme meillä oli myös eteisessä liukuovikaapisto, mutta siinä oli vain yksi korkella oleva rekkitanko. Lapset eivät saaneet ripiustettua omia takkejaan henkareihin ja myös pipokorit olivat hieman epäkäytännöllisiä. Halusin tarpeeksi rekkitilaa ja myös yhden rekin lasten ulottuville.

Meillä on aikaisemmin säilytetty pipoja ja hanskoja irrallisissa muovikoreissa, mutta näiden ongelma on se, että ne täytyy usein ottaa kokonaan pois kaapista ja niin sanotusti räjäyttää eteisen lattialle. Kolmen lapsen osalta, hanskat menevät sekaisin ja ne ovat sitten aina väärässä kopassa. Tai sitten joku hanska on livahtanut kaapin perälle ja kukaan ei löydä sitä. Tähänkin halusin saada jonkun paremman ratkaisun.

Etsimme aluksi valmiskaappeja, mutta niiden ongelma on vakiomitat. Eli halusimme kaapiston, mikä olisi meidän eteiseemme juuri sopivan kokoinen. Päädyimme siis aika nopeasti vertailemaan eri mittatilauskaapistoja. Lopulta valitsimme uuteen kotiimme Liukuovitukun mittatilauskaapistot. Meille tuli eteiseen kaapisto, jonka leveys on 2500mm ja korkeus 2540mm.
Kaapistossa on neljä peililiukuovea. Vasen puoli toimi lasten vaatesäilytyksessä. Jokaiselle lapselle on oma ulosvedettävä kori pipoille ja hanskoille. Vasemmassa reunassa on myös rekkitanko lasten ulotuvilla. Kahdella päällekäisellä rekkitangolla saimme sopivasti rekkitilaa ja myös lapsille toimivan järjestelmän. Lisäksi kaapistossa on vanhemmille omat ulos vedettävät korit ja rekkitanko hieman pidemmille takeille.

Lisäksi meillä on eteisen yhteydessä vaatehuone, missä säilytetään harvemmin käytettyjä takkeja ja ulkovaatteita.


Peilit tuovat suhteellisen kapeaan eteiseen tilan tuntua ja valoisuutta.

Makuuhuoneen kaapisto

Jokaisen lapsen omaan huoneeseen tulee kahden kaapin kaapisto sisävaatteille. Omaan makuuhuoneeseemme halusimme ison ja tilavan liukuovikaapiston. Kaapistossa säilytetään vaatteemme, mutta myös esimerkiksi liinavaatteita ja muita kodin tekstiilejä.

Halusimme myös makuuhuoneeseen mittatilauskaapiston, mikä olisi täsmälleen tähän tilaan suunniteltu. Kaapiston leveys on 2860mm ja korkeus 2100 mm. Eli tilaa on varmasti riittävästi. Ongelmaksi jäi, miten saisimme kaapiston sisällöstä mahdollisimman toimivan ja käytännöllisen. Liukuovitukun kaapistoja on helppo suunnitella ja muunnella omiin tarpeisiin sopivaksi. Lopulta tilasimme alla olevan näköisen kaapiston.

Molemmissa reunoissa on tilaa perusvaatteille ja ulosvedettävät korit. Minulla on aika paljon henkarivaatteita, joten halusin kaksi päällekäin olevaa rekkiä "omalle puolelleni". Kaapiston keskimmäiseen osaan on tarkoitus laittaa esimerkiksi niitä kodin yhteisiä liinavaatteita.


Myös tähän kaapistoon valitsimme liukuovet. Mietimme pitkään, että tilaammeko kaapiston lattiasta kattoon vai ikkunan korkeudelle. Lopulta päädyimme ikkunan korkeuteen, jotta huoneeseen jäisi ilmavuutta. Tämä ratkaisu osoittautui ainakin vielä tässä vaiheessa toimivaksi. Kaapisto ei näytä liian raskaalta ja kaapiston päällä on valmius epäsuoralle led-valaistukselle. Valaistus asennetaan kunhan pääsemme muuttamaan.

Nyt korona-aikana on aikaa olla kotona ja ehkä myös siivota ja järjestää kodin kaappeja. Jos jokin ratkaisu ei tunnu toimivalta, kannattaa kokeilla esimerkiksi Liukuovitukun suunnittelutyökalua :)

Kommentit

  1. Vaikuttaa tosi hyvältä!
    Hyvät säilytystilat on kyllä ensi arvoisen tärkeät. Ilman niitä ei kotikaan pysy siistinä.

    Ps. Mulla on blogissa (ja instassa) käynnissä positiivisuus haaste, idea on tän kaiken stressin keskellä jakaa viikon ajalta positiivisia asioita ja ilon hetkiä muille ❤️ jos lähdet mukaan, käy jättää blogiin viestiä niin tiedän käydä lukemassa myös sun postauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Todellakin! :)

      Ihana haaste. Meillä on ollut niin hässäkkää kaiken etäarjen kanssa, että tämä taisi mennä minulta nyt ohi.

      Poista
  2. Veikkaan myös, että olisi näyttänyt raskaalta jos kaapisto olisi yltänyt kattoon asti. Meilläkin eteisessä on liukuovikaapisto peileillä. Hyvin on säilytystilaa ulkovaatteille. https://www.kabinetti-liukuovet.fi/liukuovet/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa