Someriippuvuus ja suurten muutosten kevät

Minä sekä meidän pienet olemme olleet kipeinä nyt reilusti yli kuukauden. En ehkä uskalla sanoa ääneen, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa...

Toivon, että loppukevät sujuisi vähemmällä sairastelulla. Olin itse melkein kaksi viikkoa tosi kipeä ja voimat riittivät juuri ja juuri ihan pakolliseen. Oli siis aika itsestään selvää, että some oli ensimmäisiä juttuja, minkä skippasin lähes kokonaan. Saattoi mennä usemapi päivä, että en edes avannut Instagramia ja Facebookin saatoin nopeasti selata reagoimatta mihinkään.


Tämä oli tavallaan aika ihanaa! Some vie ihan huomaamatta paljon aikaa päivästä. En varmasti edes itse tiedosta, miten usein vilkaisen puhelinta tai jään selaamaan jotain ehkä vähän turhaakin. Onko se vain opittu tapa vai olenko siitä jo riippuvainen? Pelkään pahoin, että molempia. Laitoin hiihtolomalla E:ltä tabletin lomalle. Olimme puolet lomasta reissussa, joten se oli oikeastaan aika helppoa, kun jätin kylmästi padin kotiin. Muutaman päivän kuluttua E ei edes enää kysynyt saako pelata sitä yhtä tiettyä peliä, mistä kotona olimme riidelleet aamusta alkaen. Samanlainen loma somesta tekisi hyvää varmasti ihan jokaiselle.

Some ei nuku koskaan

Menneen vuoden aikana, kun olen kirjoittanut julkista blogia, olen oppinut paljon lisää vaikuttajamarkkinoinnista. Siihen kuuluu muun muassa kilpailua, vertailua, loputonta somettamista ja riittämättömyyden tunteita. Toisaalta se voi tuoda hyvää mieltä, uusia ystäviä ja onnistumista. Kaiken keskiössä on kuitenkin some, mikä ei nuku koskaan. Feedi syöttää uusia julkaisuja loputtomasti ja vaikka omaan julkaisuun olisi käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa, sitä ei todennäköisesti edes näe suurin osa seuraajista ja se katoaa nopeasti somen syövereihin.

Somepaaston aikana huomasin myös, että somemaailma vaikuttaa minuun enemmän kuin olen itse edes ymmärtänyt. Se muokkaa väkisinkin ajatusmaailmaa, jos seuraa tietyntyylisiä tilejä. Huomasin, että en ole ihan varma, mitä ihan oikeasti olen mieltä joistakin asioista. Onko mielipiteeni muodostunut muiden ajatusten perusteella vai olenko ihan oikeasti sitä mieltä? Ja mitä oikeasti saan siitä, että roikun instassa pitkin päivää? Nämä huomioit toivat mukanaan paljon uusia ajatuksia ja olen niistä aika iloinen.

Toki somesta on myös paljon iloa. Sen kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin ja pidän yhteyttä ystäviini. Ruuhkavuosien keskellä ystävien tapaaminen on välillä tosi haastavaa ja WhatsAppin, Facebookin ja Instagramin kautta he pysyvät kuitenkin arjessa mukana. Pitäisi kuitenkin löytää se kultainen keskitie, minkä kautta saisin somesta irti ne hyvät puolet ilman, että se kuormittaa tai vie voimia "todellisuudesta".

Suuria muutoksia

Sairauksien tuoma sometauko tuli oikeastaan aika hyvään väliin, sillä meille on tulossa suurten muutosten kevät. Pääsin irti someen liittyvistä stressaavista ajatuksista ja löysin sen hyödyntämiseen uusia näkökulmia. Tulevat suuret muutokset tulevat nimittäin myös vaikuttamaan siihen, että aikaa somettamiseen tulee olemaan entistä vähemmän.

Yksi iso muutos on muutto uuteen kotiimme. Olemme asuneet pienessä vuokrakaksiossa reilu 7 kuukautta ja se on ollut paljon vaikeampaa kuin etukäteen ajattelin. En osaa edes vielä kuvitella, miltä minusta tuntuu, kun pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme. Loputtomalta tuntuva projekti alkaa olemaan loppusuoralla ja olemme jo irtosanoneet vuokra-asuntomme. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa suunnittelemaan muuttoa enkä voi uskoa sitä todeksi! Tänään kävimme talolla ja meille oli ilmestynyt keittiö. Alan siis ehkä uskomaan siihen, että asumme siellä vielä tämän kuun aikana.


Muitakin isoja asioita on tapahtumassa, mutta kerron niistä lisää myöhemmin. Nyt uppoudun hetkeksi viettämään päivän omaa aikaani eli sohvalle peiton alle ja Salkkarit pyörimään :)




Kommentit

  1. Niin hyviä ajatuksia somemaailmasta kirjoitit! Olen huomannut ihan samaa, että mitä vähemmän käytän somea, sitä paremmin voin. Huomasin, että erityisesti instan käyttäminen alkoi aiheuttaa ärtymystä, ja sitten luinkin pari aiheeseen liittyvää opusta eli Jaron Lanierin 10 syytä sulkea kaikki sometilit nyt sekä Matt Haigin Huomioita neuroottiselta planeetalta, todella hyviä kirjoja muuten ja niiden lukemisen jälkeen ajattelee somesta aika lailla eri tavalla! Ja alkaa miettiä, haluanko olla mukana tässä kummallakaan puolella, vaikuttajamarkkinoinnissa vaikuttajana yrittämällä olla myyvä ja kiinnostava, tai siinä joukossa joka seuraa vaikuttajia eli johon vaikutetaan. Ja kummatkin osapuolet antaa ilmaiseksi markkinavoimille arvokkaimman asian mitä omistaa, tietonsa itsestään, elämästään ja mieltymyksistään.
    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna taas ihanasta kommentista! :) Joo, se on hassua, miten somen selailu vaikuttaa omaan hyvinvointiinkin. Olen jo pitkään tehnyt päätöksen, että klo 21 en käytä enää puhelinta. Huomasin, että se aktivoi liikaa ja vaikuttaa nukahtamiseen. Tuo on myös haastavaa, että mihin vetää raja siitä, mitä jakaa. Hankalia juttuja. Kokonaan ilmankaan en halua olla, mutta kun osaisi käyttää järkevästi :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! :) Mäkin olen vähentänyt somessa oloa ja vältän sen käyttöä, kun esim. olen perheeni kanssa. Somepäivityksiä teen usein nykyään silloin, kun esim. odotan jotain, olen bussissa. Välillä, kyllä iltaisin pojan nukkuessa ja miehen tehdessä omia asioitaan uppoudun somen maailmaan sohvan pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Joo, minäkin yritän kovin välttää puhelimen selailua lasten kanssa. Mutta aina se ei onnistu....joskus on ihana uppoutua selaamaan esim. blogeja, facea ja instaa ja se on musta ihan ok! Kunhan vaan se ei hallitse liikaa ajankäyttöä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosinta ja 10 vuotta kihloista: Onko kolmen lapsen vanhempien parisuhteessa vielä kipinää?

4 kuukautta curly girl suorille hiuksille: Tuliko hiuksistani kiharat?

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

Mitä päiväkodin ja koulun opettajille joululahjaksi: Kysyin opettajilta!

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Maidoton ja gluteeniton: Suklaa Marianne Crush kakku

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?