Uskaltaako asuntomessuille mennä? Kokemuksia asuntomessuilta / paljon kuvia

Olen vältellyt kaikkia isompia tapahtumia ja väkijoukkoja, mutta Asuntomessujen kohdalla jäimme mieheni kanssa miettimään, että uskaltaisiko sinne kuitenkin mennä. Sain liput Asuntomessuille blogin kautta, mutta postaukseen ei liity muuta yhteistyötä ja olisimme menneet messuille ilman vapaalippujakin.
 
Oman talon rakennusprojektin myötä tämä tapahtuma kiinnostaa tosi vahvasti. Viime kesänä kävimme messuilla Kouvolassa ja silloin oma talomme oli vielä tehtaalla työjonossa. Nyt olemme asuneet uudessa kodissamme muutamia kuukausia ja lähdimme hakemaan messuilta sisustusideoita sekä inspiraatiota pihaan.

asuntomessut 2020

Turvallisuus asuntomessilla 2020

Messuilla on panostettu turvallisuuteen ja messujen sivuilta voi lukea tarkemmin turvatoimista. Messualueen sisääntuloa on porrastettu niin, että tunneittain alueelle pääsee enintään 500 kävijää. Tänä vuonna lippuja myydään ennakkoon päivä- ja aikaperusteisesti ja ne ovat ostettavissa verkkokaupasta.

Menimme messuille heti aamusta niiden avautuessa klo 10 ja ihmisiä oli siihen aikaan maltillisesti liikkeellä. Itse koin, että messuilla oli huomioitu turvavälit ja käsidesifiointipisteitä oli tarjolla todella hyvin. Messuilla jaetaan myös jokaiselle kävijälle halutessaan suojaamaski. Jokainen kävijä omalla käytöksellään vaikuttaa paljon siihen, miten turvatoimet toteutuvat.

asuntomessut
 
Meidän messupäivän sää oli helteinen ja maski tuntui tosi hiostavalta. Itse emme käyttäneet maskeja messuilla, mutta olimme varautuneet käyttämään niitä, jos esimerkiksi turvavälien pitäminen olisi ollut vaikeaa. Maskeja oli käytössä karkeasti arvioiden ehkä noin 30% kävijöistä. Koen kuitenkin, että pystyimme pitämään hyvin turvavälit myös sisällä kohteissa. Ihmisiä ei päästetty sisälle taloihin ennen kuin edelliset olivat liikkuneet reilusti eteenpäin, emme koskeneet mihinkään ja käytimme reilusti käsidesiä. Suurimman osan messupäivästä vietimme ulkona.

On hyvä, että jokaiselle kävijälle tarjotaan maskia ja minäkin kannatan niiden käyttöä esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä tai muissa paikoissa, joissa turvavälien pitäminen on käytännössä mahdotonta.

asuntomessut

Kivasti tehty keittiön ja olohuoneen välinen seinä


Asuntomessut Tuusulassa, messualue

Asuntomessualue sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Helsingistä, Tuusulan keskustan Hyrylän palveluiden tuntumassa, Rykmentinpuiston alueella. Alue on on tulevaisuudessa koti 15 000 asukkaalle, joista Asuntomessualueelle muuttaa 400 uutta asukasta.
 
Ennen messuja odotin näkeväni monipuolisesti erilaisia koteja. Messuilla on nähtävillä townhouseja, pientaloja ja kerrostaloasuntoja. Talojen pinnoissa on puurunkoisia taloja, hirsitaloja ja kivitaloja, sekä yksi- että kaksikerroksisia ratkaisuja. Yhteensä asuntomessukoteja on nähtävillä messujen aikana 33.

asuntomessut

Itse asumme myös uudella asuinalueella, mihin kohoaa edelleen uusia taloja. Osalla tonteista tehdään maatöitä, toisessa kohteessa nikkaroidaan sisätiloja ja välissä on jo ihan valmiitakin koteja. Iltalenkeillä on hauska huomata, että tähän on tullut uusi talo. Talopaketti, kun useimmissa tapauksissa saadaan pystyyn yhden päivän aikana. Odotin siis myös paljon uuden asuinalueen näkemistä, mikä olisi kokonaisuudessaan jo valmis. Meillä on pihan laittaminen vielä kesken ja toivoin löytäväni uusia ajatuksia omallekin pihalle.

 

Fiiliksiä asuntomessuilta 2020

Emme kiertäneet ihan kaikkia kohteita kokonaan, vaan pistäydyimme vain niissä, jotka kiinnostivat meitä esimerkiksi tilojensa tai muun yksityiskohdan takia. Iltapäivällä jätimme kohteita väliin sen takia, että ihmisiä alkoi olla alueella enemmän. Fiilistelimme sitten enemmän messualuetta ja tutkimme sen muuta tarjontaa.

Lähdimme hakemaan ideoita omalle pihalle, mutta niitä ei ollut kovin kattavasti tarjolla. Messutaloissa oli suurimmaksi osaksi pienet pihat. Iso terassi ja palju oli suosituin piharatkaisu. Jotain pieniä ideoita jäi kuitenkin mieleen esimerkiksi laatoituksen ja nurmikon yhdistämiseen ja muita sellaisia pieniä yksityiskohtia.

Tänä vuonna oli viime vuotta enemmän lastenhuoneita tai ainakin itselleni jäi sellainen mielikuva. Moni kohde on siis selvästi tehty lapsiperheelle. Isot ikkunat ja korkeat avarat tilat yhdistivät myös useita kohteita toisiinsa. Musta on nyt selvästi suosiossa kiinteiden kalusteiden värinä ja monessa keittiössäkin oli mustat kaapistot.

 


Asuntomessujen parhaita paloja 2020


tuusulan asuntomessut
Ihanat vaatetushuoneet makuuhuoneiden yhteydessä


Katseen vangitsevia seiniä, kuten tässä tämä upea maisema

asuntomessut
Lasinen vessan seinä...

Ihana oleskelu / pelihuone

Erillinen ruokakomero

Lastenhuoneisiin liittyen teen vielä oman postauksen, koska niissä oli niin ihania yksityiskohtia :)

Kommentit

  1. Kiitos tästä postauksesta. Itselläni on suunnitelmissa mennä elokuun lopulla Asuntomessuille ja olen myös pohtinut messujen turvallisuutta. Tästä sain hyvää tietoa järjestelyistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! :) tämä on siitä hyvä yleisötapahtuma, että itse voi paljon vaikuttaa turvallisuuteen ja paljon tapahtuu myös ulkona.

      Poista
  2. Paljon kauniita kohteita! Haluaisin mennä, mutta ainakaan vielä ei ole ollut mahdollisuutta. Aika ei anna myöden, elokuu on nyt tosi kiireinen lasten ja kahden työn kanssa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat