Unipussin käyttö vauvalla ja 2-vuotiaan unitaantuma

Nuorimman lapsemme kanssa olemme kokeneet monenlaisia univaiheita. Kun jossain vaiheessa huomaa tai erehtyy sanomaan ääneen, että meillä nukutaan jo hieman paremmin, niin aivan varmasti seuraavana yönä kaikki taas muuttuu.

Hoidon aloittamisen jälkeen nukkuminen on ollut vaihtelevaa, mutta syksyyn on mahtunut parempiakin unia. Kaikki muuttui oikeastaan taas sen jälkeen, kun lapsi alkoi heräilemään öisin ja vaati päästä äidin viereen. En jaksanut taistella öisin siitä, missä me nukutaan, vaan koin tärkeimpänä, että nukutaan. Niinpä 2-vuotias pääsi öisin viereemme ja lopulta asia muuttui niin, että hän alkoi nukkumaan jo illasta saakka meidän makuuhuoneessamme. Itse koin tämän osaksi läheisyydenkaipuuksi ja läheisyyden tankkaamiseksi, koska olihan kokopäiväisen hoidon aloittaminen iso muutos lapsen arjessa.



2-vuotiaan takertumisvaihe ja unitaantuma: Miksi taapero ei nuku?

Luin myös sattumalta MLL:n sivuilta, että: "15–24 kuukauden ikäisellä lapsella on kehityksessä yleensä takertumisvaihe, jolloin vanhemmasta erossa oleminen on vaikeaa. Tämä voi hankaloittaa myös nukkumaanmenoa."

Lapsemme takertuu öisin minuun kiinni ja osaksi tämä voi olla jonkinlaista takertumista ja eroahdista. Onhan minustakin kurjaa olla pitkät päivät erossa ja kaipaan lasten halittelua. Öisin viereen takertuvaa lasta on ihana pitää vieressä, mutta pidemmän päälle se kyllä häiritsee meidän kaikkien unta. Mutta ymmärrän siis, että myös lapsi kaipaa läheisyyttä ja omia tärkeitä aikuisia lähelleen.

Lisäksi luin muun muassa Kaksplussan sivulta pienten lasten unitaantumasta. Unitaantumasta puhutaan, kun aikaisemmin hyvin nukkunut lapsi alkaa heräilemään tiheästi. Asialle ei ole tieteellistä perustaa, mutta termiä käytetään laajasti eri-ikäisten pienten lasten nukkumiseen liittyen. Isot kehitysharppaukset esimerkiksi tekevät unesta usein levotonta. Pitkään jatkuneet uniongelmat eivät tosin selity unitaantumalla tai vaiheilla, vaan silloin pitäisi tarkastella nukkumiseen liittyviä rutiineja.

En tiedä johtuiko meillä vieressä nukkuminen alunperin eroahdistuksesta, takertumisvaiheesta tai unitaantumasta, mutta nyt se on joka tapauksessa muodostunut jo rutiiniksi. Mietin lokakuussa, että minkä ikäisenä pois pinnasängystä? Nyt mietin, miten pois perhepedistä.



Unipussi vauvalla ja taaperolla

Meidän 2-vuotias on nukkunut jo pitkään unipussissa, mutta jätimme pussin pois nyt syksyn aikana. Ehkä merkittävin syy oli se, että hän ei enää mahtunut nykyiseen pussiinsa. Kokeilimme peiton kanssa nukkumista ja se alkoi sujumaan kohtalaisesti. Nyt kuitenkin mietin, että olisiko pitänyt hankkia vielä yksi hieman isompi unipussi. Toisiko pussi hänelle tuttua turvallisuuden tunnetta?

Vauvana nukkuminen oli suhteellisen haastavaa ja kokeilimme melkein kaikkea, mitä keksimme, että vauva nukkuisi hieman pidempiä unijaksoja. Jossain vaiheessa otin myös unipussin kokeiluun. Unipussi ei tietenkään ollut mikään taikatemppu, joka muutti unia kertaheitolla paremmaksi. Mutta silti koen, että se on ollut yksi suurin yksittäinen apu kolmannen lapsemme nukkumisessa. Varsinkin, kun vauva kasvoi hieman isommaksi, unipussi muodostui koko ajan tärkeämmäksi.
 
Käytimme unipussia päiväunilla sekä yöunilla. Pussin pukeminen oli selkeä signaali vauvalle, että nyt nukutaan. Myös reissussa oma unipussi oli aina mukana ja nukahtaminen oli helppoa vieraassakin paikassa, kun päällä oli tuttu ja turvallinen pussi. Uskon, että pussi auttoi unien pidentymiseen jollain aikavälillä. Vauva pysyi pussissa lämpöisenä ja ehkä olokin oli jotenkin turvallinen.
 
Samalla myös äidin olo oli turvallisempi. Olen ollut jokaisen vauvani kohdalla ehkä hieman ylihuolehtiva. Meillä ei ole ollut vauvan sängyssä mitään ylimääräistä ja olen tarkastellut vauvan hengittämistä satunnaisesti unien aikana. Edelleen käyn iltaisin jokaisen lapsen huoneessa heidän nukahdettuaan ja silitän vielä hyvät yöt.

Olisi kiva kuulla, kuinka isolla lapsella on vielä ollut unipussi käytössä?

Kommentit

  1. Ystäväni lapsi käytti myös vauvana unipussia. Unipussin jäädessä pieneksi he silti päättivät ostaa uuden. He hankkivat unipussin mikä oli tehty merinovillasta. Ilmeisesti tämä unipussi myös helpotti lapsen olotilaa koska aikaisempi unipussi saattoi tehdä lapsen olon erittäin tukalaksi ja kuumaksi riippuen lämpötilasta. Merinovilla taitaa hyvin pitää lämmön mutta kosteuden vie pois? Eli siis kyllä heitä löytyy, ketkä unipussia ovat pidempään käyttäneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Kiva kuulla, että isompia pussejakin löytyy. Merivilla voi ollakin hyvä materiaali siihen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa