Etätyö ja lapset kotona: Etätyöviikko lasten kanssa

Noin viikko sitten ajattelin salaa, hiljaa mielessäni, että koko perhe on ollut terveenä. Meillä ei ole ollut kenelläkään, ei edes 2-vuotiaalla, nuhaa tai flunssaa muutamaan kuukauteen. Mutta ilmeisesti jo pelkkä ajatus toi meille nuhaisen lapsen ja viime viikolla tein töitä työkaverina pirteä, mutta nuhainen 2-vuotias.

Syksy ja alkanut vuosi on ollut poikkeuksellinen lasten flunssien suhteen. 2-vuotiaamme aloitti päiväkodissa elokuussa ja lisäksi 4-vuotias ja 8-vuotias ovat käyneet normaalisti päiväkodissa ja koulussa. Lapset ovat saaneet käydä harrastuksissa ja kavereilla suhteellisen normaalisti, mutta muuten olemme viettäneet lähes karanteenin mukaista arkea. Emme ole siis käyneet perheenä missään kyläilemässä, ostoksilla, sisäleikkipaikoissa eikä meilläkään ole käynyt vieraita. Päiväkodissa ja koulussa on nyt myös todennäköisesti vähemmän nuhaisia lapsia kuin normaalisti ja sillä on selvästi vaikutusta.


Etätyö ja lapset kotona

Kirjoitin marraskuussa etätöiden ja oman sairauden sekä lapsen sairauden haasteista. Suomessa sairaslomien määrät ovat vähentyneet merkittävästi etätyöhön siirtymisen aikana. Syitä on varmasti niin etäarjessa kuin myös siinä, että etätöissä ei välttämättä haeta sairaslomaa yhtä helposti kuin, jos pitäisi käydä päivittäin toimistolla.


2-vuotiaamme heräsi viime viikolla tiistaina selvästi nuhaisena. Miksi muuten lapset sairastuvat usein yöllä? Yöllä olin kuunnellut hieman rohisevaa lasta ja arvasin, mitä tuleman pitää. Lapsi ei voisi lähteä aamulla päiväkotiin, mutta "jäisinkö kotiin" sairaan lapsen kanssa vai tekisinkö etätöitä lapsen kanssa? Nuha voi jatkua monta päivää, joten päätin seurailla tilannetta ja tehdä töitä mahdollisuuksien mukaan. Omassa työkalenterissani oli myös useita merkintöjä, mitkä oli kuitenkin helpompi hoitaa lapsen kanssa, kun siirtää kokonaan seuraavalle viikolle.

Tämän hetken koronaohjeistuksissa on, että varhaiskasvatuksessa olevaa lasta ei tarvitse viedä koronatestiin pelkän nuhan takia, mutta silloin hoitoon voi palata vasta yhden täysin oireettoman päivän jälkeen. Jos perheestä koululainen tai aikuinen oireilee, heidän tulisi hakeutua testiin. Toistaiseksi meistä kukaan muu ei ole oireillut ja 2-vuotiaallakin on ollut pelkästään nuhaa, joten emme ole käyneet testissä. Se toki tarkoittaa sitä, että kotipäiviä on tiedossa useita.
 
Töiden tekeminen lapsen kanssa on kuormittavaa. Onneksi 2-vuotias jaksaa jo hetken katsoa lastenohjelmia ja nukkuu myös päiväunet, joiden ansiosta päivään mahtuu rauhallista työskentelyaikaa. Kokonaisuutena päivät ovat kuitenkin haastavia ja itse saa venyä aika äärirajoille. Kun työpäivä sitten päättyy, ei voi laittaa lasta katsomaan Pikku Kakkosta, vaan lähdetään ulkoilemaan, pelaillaan ja leikitään sekä tietysti myös täytyy laittaa ruokaa yms. hoitaa normaalit kotiasiat.
 
Ja siis toki meillä muutenkin arkena ulkoillaan ja pelaillaan lasten kanssa, mutta usein hoito- ja työpäivän jälkeen on mahdollisuus hetki hengähtää ja irtautua päivän ajatuksista ennen lapsiperhearkeen hyppäämistä. Etätyö - lapsi sairas päivinä ei ole kahvi- tai ruokataukoja niiden oikeassa merkityksessä tai mahdollisuutta hengähtää päivän aikana juuri ollenkaan. Vaikka työt joustaisivat jonkun verran, niin silti on itse koko ajan sellaisessa "välitilassa". Ajatukset ovat osaksi työasioissa ja osaksi lapsessa.


Me olemme iltaisin ja viikonloppuna ulkoilleet nuhaisen lapsen kanssa, koska hänellä ei ole ollut lämpöä ja on nuhaa lukuunottamatta ollut normaalin oloinen ja jaksanut touhuta. Jos lapsi olisi "kunnolla" kipeä, ulkoilut jäisivät tietysti pois ja varmasti olisin myös ottanut vapaata töistä sairaan lapsen hoitamiseen.
 

Etätyö sairaan lapsen kanssa: Mitä hyvää siinä on?

On tosi helpottavaa, että pystyn yhdistämään työt ja nuhaisen lapsen hoidon. Sairaan lapsen kanssa saa olla vain tietyn aikaa kotona ja sen jälkeen pitäisi saada hoitaja jostain. Meillä ei ole juurikaan valinnan varaa hoitajissa, joten tässä saisi käyttää mielikuvitusta. Tämä mahdollistaa myös sen, että työt eivät kasaannu eikä minun tarvitse kuormittaa kollegoja omilla työtehtävilläni.

Lisäksi on ehdottomasti hyvä asia, että päiväkotiin ei viedä sairaita lapsia. Pienen nuhan paranemisen odottelu kotona on kuitenkin aika haastavaa kokonaisuuden kannalta, koska siinä voi herkästi mennä kaksikin viikkoa.

Me olemme molemmat mieheni kanssa etätöissä, joten voimme jakaa lapsen hoitoa päivän aikana. Jos toisella on palaveri, toinen pystyy ottamaan enemmän vastuuta lapsesta. Tämä helpottaa tosi paljon. Viime kevät opetti paljon. Silloin selvisimme kolmen lapsen kanssa kotona pari kuukautta, molemmat etätöitä tehden. Siihen en haluaisi palata, mutta yhden lapsen kanssa tämän pystyy vielä hallitsemaan. Satuhetki aamupäivällä, yhteinen lounas ja palapelin rakentaminen iltapäivän kahvitunnin aikoihin rytmittävät päivää. Mikään optimaalinen tilanne tämä ei tietenkään ole kenellekään, mutta jokseenkin hallittavissa. Varsinkin, jos lapsi ei ole kovin kipeä ja jaksaa touhuta myös itsekseen.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat