VR ja epäonninen junamatka: Lasten kanssa jumissa kuumassa junassa 3 tuntia!

Meidän 3-vuotias O on odottanut koko kesän, että pääsisi junaan. Hän on matkustanut pienenä muutaman kerran junalla, mutta ei kertaakaan niin, että muistaisi sen. Junat ja autot ovat ihan lemppareita, joten tästä on jaksettu puhua moneen kertaan. Kesä alkaa olla jo lähempänä syksyä, joten minun piti keksiä meille jokin reissu, että pääsisimme menemään junalla. Vietimme miehen töihin paluun jälkeen viikon mummolassa ja tässä tuli meille samalla tilaisuus junamatkailuun. Hieman minua jännitti, miten pärjään kolmen lapsen, rattaiden ja viikon reissutavaroiden kanssa (muun muassa skuutti, E:n golfmailoja, vaatekassit, vauvan tavaroita, lelureppu...) junassa, mutta lupaus on lupaus ja ostin meille menoliput Lahdesta Helsinkiin. Samalla saimme tehtyä vielä yhden kesälomareissun, kun jäisimme Helsinkiin yöksi ja kävisimme Korkeasaaressa. Junaan ehtiminen meni tosi viime tinkaan. Meillä oli paljon tavaroita ja jouduimme hieman juoksemaan, että ehdimme tarkastamaan, miltä raiteelta juna