DIY: itsetehdyt kuusenkoristeet soodataikinasta

Tänä jouluna olen askarrellut enemmän kuin aikoihin. Olemme tehneet kotiin erilaisia jouluaskarteluja ja myös paketteihin kietoutui tänä vuonna useampia itse tehtyjä lahjoja. Ideoita jäi vielä toteuttamattakin, mutta ehkä kokeilemme niitä lasten kanssa ensi vuoden aikana. Itsetehdyt kuusenkoristeet: Askartele lapsen kanssa joululahja Innoistuin jouluviikolla kokeilemaan soodataikinaa ja teimme O:n kanssa ihania sydämen muotoisia kuusenkoristeita kotiin sekä lahjaksi. Ensin sain ajatuksen taikataikinasta, mutta päädyin kuitenkin soodataikinaan, vaikka se olikin minulle ihan uusi tuttavuus. Soodataikina on helppo ja nopea tehdä. Taikinaan tulee ihana kimallus, joten se on valmiina tosi kauniin näköistä. Soodataikinan ohjeen löysin täältä . Soodataikinan ohje joulukuusen koristeisiin 1 dl maissitärkkelystä 2 dl soodaa 1,25 dl vettä Mittaa aineet kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes taikina kiinteytyy. Laitan taikina kulhoon ja anna jäähtyä (kostean?) liinan alla