Vuosi 2020: Luetuimmat postaukset ja fiilikset vuodesta

Vuosi 2020 jää varmasti mieleen. Vuosi sitten kukaan ei olisi voinut ennustaa, miten tulevat kuukaudet tulisivat mullistamaan koko maailman. Myös meidän omassa elämässämme on tapahtunut isoja muutoksia, mitkä ovat näkyneet arjessa. Jos mietin alkuvuotta, tuntuu, että siitä on pieni ikuisuus. Vuosi sitten asuimme kolmen lapsen kanssa kerrostalokaksiossa vuokralla. Lue siitä esimerkiksi enemmän täältä: 59m2 koti ja 5 henkilöä: Mikä on vaikeinta? Maaliskuussa pääsimme muuttamaan uuteen kotiimme ja aloitin uudessa työssä. Etäarjen kultareunukset: Ihana arki! Sairastumisia ja lomareissuja Tammikuussa olimme lomareissulla Vuokatissa, mikä sekin tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Hiihdimme, kävimme keilaamassa ja uiskentelimme kylpylässä ilman pelkoa sairastumisesta. Tai no, pieni pelko, ainakin flash back sairastumiseen liittyen oli koko ajan mielessä. Edellisellä reissulla samassa kohteessa, sairastuimme koko perhe noroon ja yksi lapsista lisäksi korkeaan kuumeeseen. Kirjoitin reissun kotima