Mitä opettajalle lahjaksi: Pienet, edulliset ja helpot lahjat opettajalle
Olemme tehneet / ostaneet joka vuonna jouluna sekä keväällä pienet muistamiset / kiitoslahjat päiväkodin aikuisille ja koulun opettajalle. Viime vuonna selvittelin hieman, mitä opettajat yleensä saavat lahjaksi vai saavatko he lahjoja: Mitä lahjaksi opettajalle ja päiväkodin aikuiselle: Kysyin opettajilta!
Koostin myös 8 helppoa DIY-lahjaa, joita voi antaa lahjaksi läheisille tai opettajille: 8 helppoa ja edullista DIY-lahjaa: Itse tehdyt joululahjat.
Mitä helppoa ja edullista lahjaksi opettajalle tai päiväkodin aikuiselle?
Meillä on tällä hetkellä 2 lasta päiväkodissa ja yksi lapsi koulussa. Lapsilla on päiväkodissa yhteensä 7 aikuista omissa ryhmissä ja lisäksi koululaisen opettaja, joten meiltä olisi lähdössä tänä vuonna 8 kiitoslahjaa opettajille ja varhaiskasvattajille. Jos ostaisimme vaikka noin 10 euron lahjan, ne maksaisivat yhteensä 80 euroa. Mielestäni se on aika paljon. Arvostan todella paljon päiväkodin aikuisten ja koulun opettajien työtä ja esimerkiksi 10 euron lahja on ihan mitätön siihen verrattuna. Mielestäni näissä kouluun ja päiväkotiin viedyissä lahjoissa ei kuitenkaan ole kysymys lahjomisesta vaan erityisesti kiittämisestä. Halu tuoda esille kiitollisuus heidän tekemästä tärkeästä työstä. Siksi olemme vieneet ensisijaisesti jotakin lapsen "oma tekemää", mutta käytettävää.
Kun kysyin opettajilta, mitkä lahjat ovat jääneet parhaiten mieleen, esiin nousi itse tehdyt kortit, joissa on annettu palautetta menneestä kaudesta tai nostettu esille jokin onnistunut asia. Opettajat eivät odota mitään erityisiä lahjoja. Lahjoista parhaita ovat usein ne, joita voi "käyttää pois" tai syödä.
Bongasin netistä ohjeen paperisten tähtien / kukkien tekemiseen. Näihin löytyy ohjeita monesta paikasta, Google on hyvä apuväline. Itse kokeilin tehdä kukkia lahjapaperista sekä leivinpaperista. Paperi siis taitellaan viuhkaksi, kiinnitetään keskeltä nitojalla tai narulla ja viuhka liimataan ympyräksi. Jos käyttää narua, naru kannattaa jättää pidemmäksi, niin sitä voi käyttää koristeen ripustamiseen. Koristetta voi käyttää lahjan osana ja näin esimerkiksi glögipullo muuttuu lahjamuotoon. Onhan tämä kivempi viedä näin kuin pelkkä pullo.
Suklaa on aika perinteinen jouluvieminen, mutta itse koen, että pelkkä suklaalevy tai -rasia on hieman tylsä vieminen lapselta opettajalle. Onneksi suklaan koristeleminen on superhelppoa ja kivaa. Tässä on tehty Kismet-levystä tonttu, jolla on sylissä pieni lahja. Lahjan sisällä on lisää suklaata. Tontusta voi tehdä myös kortin ja syliin paketoida lahjaksi suklaalevyn. Kortti on meidän koululaisen tekemä.
Teimme myös tänä vuonna lahjoiksi kettuja, joilla oli sylissä iso porkkana. Porkkana oli suklaalevy.

Jos pelkkä rasian koristeleminen tuntuu tylsältä, ideaa voi jalostaa vielä pidemmälle. Geisha-possut vievät vähän enemmän aikaa, mutta näitä oli kiva tehdä lapsen kanssa yhdessä. Käytimme purkkeina Piltti-purkkeja, joiden kannen maalasimme vaaleanpunaiseksi ja piirsimme siihen tussilla sieraimet. Lisäksi tarvitaan saparo, puuhelmiä sorkiksi, korvat pahvista ja silmät.
Mitä lahjaksi opettajalle: Meidän kevätlahjoja
Tässä on koululaisen viime kevään lahja opettajalle. Korona-kevään takia jätimme yrtit pusseihin. Kortista tuli tosi kiva. Lapsi keksi opettajaan liittyviä positiivisia asioita K-I-I-T-O-S sanan alkukirjaimista. Tässä ensisijaisena ajatuksena oli kiitosten välittäminen opettajalle hyvin sujuneesta lukuvuodesta.
Kommentit
Lähetä kommentti