Mistä löytyy joulun taika, jos jouluvalmistelut jäävät tekemättä?

Jouluaatto on jo ihan nurkan takana. Tänä vuonna minulla ei ole kummempaa joulustressiä, kun vietämme aattoillan mummolassa. En siis laita kotiin jouluruokia, emme hankkineet kuusta enkä tee edes sen kummempaa joulusiivousta.

Mennyt syksy on ollut suhteellisen raskas. Kolmen lapsen kanssa kaksiossa asuminen on ollut toisinaan haastavaa ja rakentaminen on vaikuttanut elämäämme aika paljon. Lapsilla on ollut isoja muutoksia ja tässä vaiheessa vuotta jokainen meistä tuntuu olevan loman tarpeessa. Monet asioista ovat olleet ja ovat edelleen positiivisia. R:n vauvavuotena kuitenkin viimeistään opin, että positiivisetkin elämänmuutokset voivat olla raskaita ja viedä paljon voimia.

 

Mistä löytyy joulun taika, jos jouluvalmistelut jäävät minimiin?

Tänä vuonna olen oikonut joulun odottamisen suhteen ja moni asia, mitä yleensä olen tehnyt, on jäänyt tänä vuonna tekemättä. Leivoimme lasten kanssa yhden kerran pipareita, mutta valmistaikinasta. Söimme kaikki piparit alle viikossa ja sen jälkeen ostin kaupasta lisää. Hyvin ovat nekin maistuneet.

Viime vuonna lähetimme vain sähköisiä joulukortteja ja lahjoitimme joulukorttirahat Sylvalle. Taidamme tehdä saman myös ensi vuonna, sillä tänä vuonna unohdin joulukorttien viimeisen lähettämispäivän. Lopulta lähetin ykkösluokassa muutaman kortin iäkkäämmille sukulaisille ja muutamille kauempana asuville läheiselle. Joulukorttien määrä on muuten vähentynyt paljon edellisistä vuosista! Joskus lähetimme itsekin kymmeniä kortteja ja saimme lähes yhtä paljon takaisin. Yhtä merkittävästi on noussut joulumerkkien hinta! Vuonna 2010 joulumerkki maksoi 0,55 euroa ja nyt se on jo 1,10 euroa! (Lähde) Yhdeksässä vuodessa joulumerkin hinta on tuplaantunut. Eli, jos vuonna 2010 lähetin 30 korttia ja se maksoi 16,50 euroa, niin nyt sama määrä maksaisi jo 33 euroa.

Aikaisempina vuosina olemme laittaneet terassille / parvekkeelle jouluvaloja ja ne ovat tuoneet joulun tunnelmaa. Pimeissä illoissa yksi paras asia on tunnelmaa tuovat valot! Mutta tänä vuonna tähänkin tuli poikkeus. Emme laittaneet parvekkeelle mitään jouluvaloja ja sisällä meillä on vain muutama pattereilla toimiva ledivalo. Yksi eikä vähäisin syy on se, että kaikki meidän valot ovat verkkokomerossa jossakin alimmissa laatikoissa ja mitään uusia emme tänne väliaikaiseen kotiin ole halunneet hankkia.


Lapsilla on kolme joulukalenteria, mutta emme ole muistaneet avata niitä joka päivä! E sai lahjaksi slime kalenterin, O:lla on Mauri Kunnaksen kirjakalenteri ja lisäksi pojilla on vielä yhteisenä Oppi&Ilo kalenteri. Välillä on mennyt monta päivää ettemme ole avanneet yhtäkään luukkua ja jonakin päivänä kirineet ja avanneet useamman luukun.

Aika monen asian olisi voinut tehdä siis "paremmin" vai kuka sen määrittelee, miten joulua pitäisi valmistella tai odottaa? Tänä vuonna tämä tapa on ollut meille juuri sopiva. Miksi asioista pitäisi ottaa stressiä, jos ne eivät tunnu luontevilta? Joulu tulee joka tapauksessa ja ilman turhaa suorittamista olemme viettäneet lasten kanssa tosi kivoja hetkiä tunnelmoiden joulua. Vietimme esimerkiksi ihanat koko perheen pikkujoulut. Tuntuu, että tänä vuonna joulun odottaminen on ollut tavallista kivempaa ja joulun taika on laskeutunut kotiimme, vaikka olemme jättäneet monta asiaa tekemättä. Vai juuriko sen takia, että emme ole stressanneet ja suorittaneet asioita väkisin?

Kuuluuko jouluna laittautua vai olla yöpaidassa?

Jouluaatto sujuu monessa kodissa aina samalla kaavalla. Mielestäni yksi mielenkiintoinen jouluaattoon liittyvä kysymys on: Kuuluuko jouluna laittautua vai olla yöpaidoissa? Tähän ei tietenkään ole mitään oikeaa vastausta, vaan jokainen perhe määrittelee itse, miten heillä pukeudutaan jouluna.

Omassa lapsuuden kodissani jouluaattona on aina käyty päivällä joulusaunassa ja sen jälkeen olemme pukeutuneet hieman arkea paremmin. Mielestäni pukeutuminen siistimmin tuo juhlan tuntua ja tuntuisi vähän hölmöltä istua notkuvaan joulupöytään arkivaatteissa tai yöpaidoissa. Olen kuitenkin kuullut, että joissakin kodeissa joulua vietetään rennosti yöpaidat päällä. Meillä ei joulupäivääkään ole koskaan vietetty yöpuvuissa.

Onneksi myös mieheni lapsuudenkodissa jouluna on ollut tapana pukeutua paremmin, joten kummankaan ei ole tarvinnut tehdä tässä asiassa kompromissia viettäessämme yhteisiä jouluja. On muuten hauska, miten meidän oman perheen joulun perinteet muodostuvat sekaisin minun sekä mieheni lapsuuden kodin jouluperinteistä. Valitsemme sieltä molemmille ne tärkeimmät ja lisäämme sekaan jotain omia.


Lue myös:





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosinta ja 10 vuotta kihloista: Onko kolmen lapsen vanhempien parisuhteessa vielä kipinää?

4 kuukautta curly girl suorille hiuksille: Tuliko hiuksistani kiharat?

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

Mitä päiväkodin ja koulun opettajille joululahjaksi: Kysyin opettajilta!

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Maidoton ja gluteeniton: Suklaa Marianne Crush kakku

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?