Kokemuksia yksityisestä perhepäivähoidosta: "En ollut ikinä ajatellut, että menisimme yksityiseen perhepäivähoitoon"

Itse en ole koskaan ollut päiväkodissa, mutta omat lapseni olen halunnut nimenomaan päiväkotiin. Emme ole ennen tätä kevättä hakeneet koskaan aikaisemmin lapsellemme perhepäivähoitopaikaa. Mutta tänä keväänä moni muukin asia on mennyt ihan eri tavalla kuin olemme suunnitelleet.

Maaliskuussa moni asia muuttui ja yksi niistä oli pikaisesti hoitopaikan löytyminen R:lle uuden kotimme läheisyydestä. Saman kuukauden aikana muutimme uuteen kotiin, aloitin työt uudessa työpaikassa ja R:n oli tarkoitus aloittaa hoidossa. Lähipäiväkotimme oli kuitenkin täynnä ja ennen meitä oli jo jonossakin noin 10 lasta. Ei ollut siis mitään toivoa saada päiväkotipaikkaa kevään aikana. Myöskään muista päiväkodeista ei tuntunut löytyvän paikkaa emmekä halunneet hoitopaikkaa kovin kaukaa kotoa.


Päiväkoti vai perhepäivähoitaja? Kunnallinen vai yksityinen?

Päiväkotitilanteen selkeydyttyä oli pakko laajentaa ajatusmaailmaa muista mahdollisista hoitopaikkavaihtoehdoista. Minä sekä sisarukseni olemme olleet koko lapsuutemme hoitotaipaleet perhepäivähoitajilla ja niistä on vain hyviä kokemuksia. En kuitenkaan ole nähnyt perhepäivähoitoa vaihtoehtona omille lapsilleni. Jotenkin on tuntunut vaikealta ajatukselta, että paikkaa hakiessani en tiedä, missä hoitopaikka fyysisesti sijaitsee ja, että luottaisin lapseni itselleni ennestään vieraan ihmisen kotiin ja hoivaan. Mieheni on ollut asiasta ihan samoilla linjoilla ja meille on ollut selvää, että lapset menevät päiväkotiin.

Perhepäivähoidossa on paljon hyvää ja varsinkin pienelle lapselle se saattaa olla päiväkotia helpompi paikka aloittaa hoito. Kodinomainen ympäristö ja kiireettömyys ovat ehdottomia perhepäivähoidon etuja. Isommalle lapselle päiväkoti taas saattaa tarjota perhepäivähoitoa enemmän virikkeitä ja sosiaalisia kontakteja. Lapset ja perheet ovat erilaisia, hoitopaikat ovat erilaisia ja tärkeintä olisi löytää omalle lapselle se sopivin hoitomuoto. Mikään hoitomuoto ei ole toista parempi tai huonompi.

Meidän perheessä kuitenkin oli iso harppaus lähteä kysymään vapaita perhepäivähoitopaikkoja. Kunnallisella puolella niitä ei kuitenkaan ollut ja meille ehdotettiin haun laajentamista yksityisiin toimijoihin. Tässä kohdin jouduin pitämään hetken tuumaustauon. Jos perhepäivähoito oli joskus tuntunut kaukaiselta vaihtoehdolta, yksityinen perhepäivähoito vielä kaukaisemmalta. En tiedä ihan tarkkaan, että miksi, mutta jotenkin tämä vaihtoehto on tuntunut meille kaikista epäsopivammalta vaihtoehdolta.

Yksityinen perhepäivähoitaja

Kunnassamme toimii muutama yksityinen päiväkoti. Kysyin vapaita paikkoja lähimmästä yksityisestä päiväkodista, mutta sielläkin oli ihan täyttä. Kunnan kyllä tulee järjestää lapselle hoitopaikka tietyillä ehdoilla, mutta sen sijainti saattaa olla ihan missä vain. Hoitopaikan järjestyminen alkoi jo hieman ahdistaa ja kävin läpi myös jo isovanhempi-kortin. Tämän ongelmana vain on se, että meillä ei asu isovanhempia kovin lähellä ja isovanhemman pitäisi asua koko ajan meillä. Onneksi emme lopulta jääneet tämän varaan, sillä koronan takia tilanne olisi ollut maalis-huhtikuussa jo ihan toinen.

Lopulta siis aloin selaamaan yksityisten perhepäivähoitajien listausta. Niiden hyvä puoli on se, että jo hakuvaiheessa näkee hoitopaikan fyysisen sijainnin. Kysyin muutamasta uutta kotiamme lähellä olevasta paikasta, mutta niissäkin oli ihan täyttä. Yksityisillä hoitajilla oli jonkinlainen viestirinki ja sana paikan hausta kiiri usean hoitajan tietoon. Tämän jälkeen sain muutamia viestejä vapaista paikoista ja aloin tutustumaan enemmän yksityisen perhepäivähoidon käytäntöihin.


Sain vinkin yhdestä paikasta, mikä olisi todella lähellä uutta kotiamme. Otin sinne yhteyttä ja sovimme tapaamisen seuraavalle viikolle. Ennen tapaamista olin vielä hieman epäileväinen, mutta jo ensivaikutelma oli positiivinen ja teimme tapaamisen lopuksi hoitosopimuksen. Meillä ei juurikaan ollut vaihtoehtoja, mutta en olisi tehnyt sopimusta, jos paikka ei olisi tuntunut luotettavalta ja sopivalta.

Yksityinen perhepäivähoito on valvottua ja siihen on mahdollista saada yksityisen hoidon tukea sekä kuntalisää. Meille yksityinen perhepäivähoito maksoi kuukaudessa suunnilleen saman verran kuin täydet tunnit maksaisivat päiväkodissa. Huono puoli meidän kohdallamme oli se, että emme saaneet maksualennuksia toisesta lapsesta. Jos kaksi pienintä lastamme olisivat olleet kunnallisessa päiväkodissa, toisen hoitomaksu olisi vain 50%. Nyt jouduimme maksamaan molemmista lapsista 100% maksun.

Kokemuksia yksityisestä perhepäivähoidosta

Lopulta R:n hoitokokemus yksityisestä perhepäivähoidosta jäi alle kahden kuukauden pituiseksi. Isä piti keväällä isyysvapaita ja korona siirsi hoidon aloitusta lisää. Syksyksi saimme paikan samasta päiväkodista isoveljen kanssa ja R siirtyy lomien jälkeen sinne.

Meille jäi kuitenkin tosi positiivinen mieli tästä kokemuksesta. Hoidon sujumisen kannalta minulla ei ole mitään pakottavaa syytä siirtää R päiväkotiin. Siirtoon vaikuttavat alkuperäinen toiveemme päiväkotipaikasta, isoveljen kanssa sama hoitopaikka, hoitomaksun sisarusalennus sekä tietynlainen pysyvyys. Yksityinen päivähoitaja voi lopettaa toiminnan tai vaikkapa muuttaa, jolloin lapsen hoitopaikka todennäköisesti vaihtuu. Päiväkoti todennäköisesti pysyy, vaikka hoitajat siellä vaihtuisivatkin. Meillä on hyviä kokemuksia päiväkodista kahden vanhemman lapsen osalta ja se tuntuu sopivalta vaihtoehdolta myös R:lle.

Yksityisen perhepäivähoidon ainoa selkeästi huonompi puoli kunnalliseen hoitoon verrattuna on varahoitopaikan puuttuminen. Eli, jos hoitaja on sairaana tai lomalla, lapsella ei ole varahoitopaikkaa. Jos isovanhemmat asuisivat lähellä, asia ei luultavasti toisi ongelmia, mutta meillä asia voisi tuoda haasteita arkeen. Summa summarum, kokemus muutti mielikuviani yksityisestä hoidosta ja voisin tämän kokemuksen perusteella suositella sitä myös muille. Meidän kohdallamme hoito sujui hyvin ja R sopeutui hoitoon nopeasti ilman yksiäkään itkuja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat