Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

E sai noin 6-vuotiaana älykellon, minkä sijaintia voi seurata ja millä voi soittaa valmiiksi valittuihin numeroihin. Eskarin myötä lähinaapurustosta löytyi uusia kavereita. En pystynyt itse olemaan koko ajan pihalla vahtimassa ja tuntui, että kello antoi jonkinlaista turvaa. Kelloon pystyy myös asettamaan alueen, millä lapsi saa liikkua ja jos lapsi ylittää sen, aikuisen puhelimeen tulee siitä ilmoitus. Aluksi mietin, että kello riittäisi vielä ekaluokan ajaksi, mutta koulun alun lähestyminen lisäsi perheessämme keskustelua puhelimen hankinnasta.

Minkä ikäiselle puhelin?

Meidän ekaluokkainen sai kesällä oman puhelimen. Koulun alkaminen ja lapsen oma toive vaikuttivat siihen, että hän sai minun vanhan Honor 8 puhelimen. Lapseni luokalla lähes jokaisella on oma puhelin ja esimerkiksi WhatsAppin kautta sovitaan leikkitreffejä. En halua, että lapseni jää tästä ulkopuolelle ja toisaalta, puhelimen avulla voi myös opettaa lapselle vastuuta omien tavaroiden huolehtimesta ja yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta. Olen joissakin asioissa hieman tiukkis-äiti, mutta puhelimet ovat nykypäivää ja oikein käytettynä niistä on myös lapselle paljon hyötyä.


Ennen puhelimen käytöönottoa piti miettiä ja sopia yhteiset pelisäännöt puhelimen käytölle. En halunnut antaa ekaluokkalaiselle vapaita puhelimen käyttöoikeuksia. Googlettelin ja tutkin erilaisia sovelluksia liittyen lapsen puhelimen käyttöön ja sen valvontaan ja päädyimme latamaan Family Linkin. "Googlen Family Link ‑sovelluksen avulla vanhemmat voivat seurata lapsen tai nuoren Android-laitteen käyttöä ja määrittää digitaalisia pelisääntöjä perheelleen." (Google, UKK Family Link)

Juttelimme paljon etukäteen puhelimen käytöstä ja mietimme yhdessä säännöt. Family Linkin kautta voi määritellä muun muassa kauanko puhelinta pystyy käyttämään, milloin se on lukittuna, missä lapsi liikkuu (jos puhelin on mukana), hallita sovellusten asentamista ja seurata, mitä ja miten paljon lapsi käyttää puhelinta. Meillä esimerkiksi puhelin menee "nukkumaan" iltaisin klo 20 ja "herää" aamulla klo 7. Jos E menee yksin kouluun, tarkistan sovelluksen kautta, onko hän päässyt koululle ja iltapäivällä, missä hän viipyy, jos kotimaka tuntuu kestävän.


E:llä on puhelimessa muun muassa WhatsApp, muutamia pelejä ja nettiselain. Sovimme, että arkisin puhelinaikaa on 1 tunti / päivä ja viikonloppuisin 2 tuntia / päivä. Tämä tosin voi vaihdella päivistä riippuen. Jos jokin asia ei suju, saatan lukita puhelimen jo aikaisemmin tai epätoivottavasta käytöksestä voi olla seuraamuksena puhelin jäähyä. Puhelimeen ei pysty latamaan mitään sovelluksia ilman aikuisen lupaa. Pääsääntöisesti meillä on sujunut puhelimen käyttö hyvin ja se on hyvä turva lapselle sekä aikuiselle, kun lapsi on yksin menossa. Kunhan siis puhelinta ei käytetä liikkuessa, vaan se pysyy silloin repussa tai taskussa.

E ei vielä osaa täysin kelloa ja harvoin lapset sitä edes muistavat katsoa kesken leikkien. Olemme puhelimen avulla keksineet myös kotiintuloaikaan hyvän ratkaisun. Laitan kotona puhelimen herätyskellon soimaan kotiintulo aikaan ja E tietää, että kun hälytys soi, on aika lähteä kotiin. Tämä on toiminut tosi hyvin!

Miten Falimy Linkiä voi huijata?

Family Link ei kuitenkaan ole ihan aukoton. Jos puhelimesta on Family Linkin kautta määritelty puhelinaika loppunut tai se on lukittu vanhempien toimesta, sillä voi kuitenkin aina soittaa (mikä on hyvä asia!). E keksi kuitenkin nopeasti, miten puhelimella pääsee lukittuna myös WhatsAppiin. Hätätilanne painikkeen kautta avautuu puhelin. Puhelimen kautta pääsee yhteystietoihin, ja yhteystiedon kohdalla on WhatsApp yhteystieto, jota painamalla saa WhatsAppin avattua. Sen jälkeen WhatsApp on vapaasti käytettävissä.
 

WhatsAppin käyttö ei minua oikeastaan haittaa, mutta nyt E osaa ohittaa lukituksen myös peleihin liittyen. Tämä on varmaan puhelinkohtaista, mutta Honor 8:ssa puhelimen takana on nappi, jota painamalla saa avattua Googlen. Tämä nappi toimii, vaikka puhelin olisi lukittu Family Linkin kautta. Googlen kautta voi hakea pelejä ja niitä pääsee pelaamaan, vaikka määritelty aika olisi jo loppunut.

Kotona emme tietenkään salli, että puhelinta käytetään loputtomasti, mutta on ollut päiviä, että pelejä on varmasti pelattu sallittua kauemmin. En tiedä toimisiko tähän ratkaisuna, että puhelimesta poistetaan kokonaan nettiselain? Mutta en haluaisi siihenkään lähteä, vaan parasta olisi, että saisimme yhteiset pelisäännöt toimiminaan ilman kiristystä, uhkailua ja lahjontaa.

Mitä pelejä 7-vuotias saa pelata?

Olen tarkka pelien (sekä telkkariohjelmien) ikärajojen suhteen. Ikärajat on annettu syystä ja ne perustuvat Suomen lakiin. Esimerkiksi Pelitaito-sivustolta löytyy mielestäni hyvä artikkeli liittyen pelien ikärajoihin. Tällä hetkellä E:n puhelimessa on muutama peli, jotka kaikki taitavat olla ikärajaluokituksella PEGI 3. Pelaaminen on kaksiteräinen miekka. Osa peleistä auttaa oppimisessa ja kehittävät muitakin taitoja. Esimerkiksi siihen, että E oppi lukemaan 5-vuotiaana, vaikutti osaksi Ekapeli Alku. Mutta sitten liika pelaaminen tai kielletyt pelit ovat haitallista ja vaikuttavat negatiivisesti lapseen.


Kannattaa tutustua PEGI:n sivustoon: "PEGI tarjoaa ikäluokituksia videopeleille 38 Euroopan maassa. Ikäluokitusjärjestelmä takaa, että peli on sopiva tietyn ikäisille pelaajille. PEGI-luokituksen ikäraja ei siis kerro pelin vaikeustasosta, vaan sisällön soveltuvuudesta." Pelin tai ohjelman sisältö ei välttämättä heti näy lapsessa, mutta se saattaa myöhemmin näkyä esimerkiksi unissa, nukahtamisvaikeuksina tai käytöksessä.

Vaikeaksi asian tekee se, että en pysty koko ajan vahtimaan lastani. Lapsi käy kavereiden luona ja puhelimia käytetään myös esimerkiksi koulumatkoilla (mitä en myöskään hyväksy, koska liikenteessä pitäisi seurata muuta liikennettä, eikä puhelinta!). En voi ymmärtää, miksi osa vanhemmista ei valvo, mitä pelejä pienet lapset pelaavat! Toivon, että saamme luotua ja pidettyä ilmapiirin, että E voi kertoa meille vanhemmille kaikesta ja kertoisi myös sen, jos kavereilla pelataan sopimattomia pelejä.

Lue myös: 
Pikkulapsesta koululaiseksi: Pitkät aamut ja paljon vaatimuksia

ReimaGO: Paljonko ekaluokkalainen liikkuu?

Minkä ikäisenä lapsesi sai ensimmäisen puhelimen?




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

10 vinkkiä isänpäivälahjaksi

Maidoton ja gluteeniton: Suklaa Marianne Crush kakku

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

10 vinkkiä helpottamaan 1v:n taaperoelämää

Päiväkoti ei stressaa lasta enempää kuin kotihoito