Legojen säilytys: Pikkulegojen säilytys ja järjestäminen

Uskoisin, että useimmissa lapsiperheissä on kohdattu tämä sama ongelma: Missä ja miten säilyttää pikkulegoja? Päätin, että ennen joulua käymme läpi lasten pikkulegot ja järjestän ne jollakin tapaa järjestykseen. Silloin sainkin projektin alkuun, mutta se jäi hieman kesken. Nyt huomaan, että legoja on taas siellä sun täällä ja ne kaipaisivat jonkinlaista järjestämistä / uusia säilytysjärjestelmiä.

pikkulegojen säilytys


Pikkulegojen säilytys ja järjestäminen

Meillä on pikkulegoja jonkin verran. Ei mitenkään paljon verrattuna joidenkin kokoelmiin, mutta ihan riittävästi siihen nähden, että irtonaisia, pieniä paloja löytyy sieltä sun täältä. Yritän aina keräillä paloja esimerkiksi pakasterasioihin, että ne eivät katoaisi sohvan uumeniin tai imuriin. Itseäni ärsyttävät irtonaiset palat, koska legot ovat suhteellisen kalliita ja, jos jostakin legosta puuttuu riittävän monta palaa, sitä ei voi enää rakentaa.

Olen miettinyt pitkään, että miten pikkulegot olisi järkevintä säilyttää, jotta niitä voisi vielä joskus rakentaa ohjeiden mukaan. Jotain pientä yksittäistä palaa on tosi hankala etsiä isosta kasasta ja lapsilla ainakin loppuu mielenkiinto nopeasti, jos jokainen palan etsintään menee paljon aikaa.

Irtonaisten palojen kohdalta olen kokenut parhaaksi, että ne järjestää värien mukaan rasioihin. Kun olemme rakentaneet jotakin legoa uudestaan, puuttuvaa palaa on ollut helpointa etsiä värin mukaisesta rasiasta. Lisäksi olen joskus lajitellut omiin rasioihin esimerkiksi autojen renkaat, legoukot, legoukkojen varusteet ja pienet "autojen valopalat" eli ne pienet kirkkaat siniset, punaiset, vihreät yms. palat, joita käytetään esimerkiksi autoissa etu- ja takavaloina.

Kaikki palat eivät valitettavasti päädy "oikeisiin" rasioihin, mutta tämän järjestyksen kautta olemme kuitenkin saaneet rakennettua useamman legon uudestaan, joista on irronnut useampi pala. Lapset ovat myös oppineet kysymään, missä ukko-laatikko ja nyt tarvisin pienten kiiltävien palojen laatikkoa.


pikkulegojen säilyttäminen

Kaikki pikkulegot eivät tietenkään päädy värien mukaisiin rasioihin, koska lapset eivät niitä useinkaan jaksa lajitella. Niinpä meiltä löytyy myös useampia pieniä sekalaisia rasioita. Niistäkin on kuitenkin helpompi löytää puuttuvia paloja kuin yhdesta isosta sekasotkusta. Kaikkiin laatikoihin saa myös kannet. Lisähaasteita tuo pieni 2-vuotias rakentelija, jonka jäljiltä irtonaisia paloja löytyy paljon.

Tämän systeemin huonona puolena on se, että järjestelmä ei ole kovin toimiva pidemmän päälle, varsinkaan pienempien leikkijöiden hallussa. Tämä siis toimii, JOS legot pysyisivät näissä rasioissa :) Tämä vaatii siis uudellen jäjestämistä aika ajoin.
  
Haaveilen, että jonain päivänä olisi aikaa pitää isompien poikien kanssa legojen rakennuspäivä ja saisimme rakennettua paloina olevat legot kasaan. Itse tykkään tosi paljon näiden rakentelusta. Kaikki kokoamisohjeet on kerätty yhteen laatikkoon ja järjestetty omiin pinoihinsa, erimerkiksi Lego Cityt omaan ja Ninjago Legot omaansa.

Valmiiden pikkulegojen säilytys

Paras tapa säilyttää legoja on rakennettuna. Lapsilla ne vaan harvemmin pysyvät ehjinä ja tietysti niitä pitää ja saakin rakentaa uudestaan ja varioiden. Koossa olevia pieniä legoja meillä säilytetään Ikeasta ostetussa rasiassa, minkä saa jaettu useaan osaan. Osa näistä on itsevarioiden rakennettuja ja osa suurin piirtein kokonaisia valmiita legoja.

pikkulegojen järjestäminen

Osaa kokonaisista legoista säilytetään hyllyillä. Esikoisen huoneessa on Ikean kuutiomaisia seinähyllyjä, joihin saa kivasti legot vähän piiloon pieniltä leikkijöiltä. Legot ovat kuitenkin esillä, jos niitä haluaa leikkiin.

4-vuotiaalla on omassa huoneessa omia legoja oman hyllykön päällä sekä puoliparven alla isossa legoleikissä. Legoleikeissä legoja usein aina irtoilee eikä 4-vuotias osaa tai jaksa niitä aina heti korjata. Näitä irtonaisia paloja keräilen pakasterasioihin ja jossain välissä yritämme niitä korjailla, kun vielä muistamme, mihin legoon irtonaiset palat voisivat kuulua.


Pikkulegojen säilytys ideoita

Edellisessä kodissamme isommilla pojilla oli kerrossänky, minkä alla oli varavuodelaatikko. Silloin varavuodelaatikko toimi legojen säilytyspaikkana. Se oli helppo vetää esiin, kun leikit alkoivat ja sinne oli helppo nostella kokonaiset sekä paloina olevat legot. Varavuodelaatikon sisällä oli useita pienempiä rasioita, joihin legoja kerättiin pienempiin osiin ja mahdollisesti samanlaisia tai samaan legoon kuuluvia samaan rasiaan.

Nyt Ikeassa on myös myynnissä kannellisia LEGO-laatikoita, jotka jo itsessään kutsuvat leikkimään. Näitäkin voisi testata.

Osassa perheistä legot kerätään isoon pussukkaa, minkä saa kokoaan avattua ja leikkien jälkeen se taas tehdään takaisin pussukaksi. Joskus tuntuu, että tämä voisi olla helpoin ratkaisu säilyttää pikkulegoja :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa