Uudenlainen arki kahden pienen kanssa: mustasukkaisuutta ja riittämättömyyden tunteita

O jäi huhtikuun alusta päiväkodista kotiin lomalle ja palaa takaisin vasta elokuussa. Kotipaikallamme on käytössä hoitopaikkatakuu eli jos lapsi on vähintään neljä kuukautta pois hoidosta, hän saa palata tauon jälkeen samaan hoitopaikkaan. Hoitopaikkatakuun aikana hoitopaikasta ei mene maksua ja mikäli lapsi on alle 3-vuotias, hänestä on mahdollista hakea kotihoidontukea. Ennen tätä O oli hoidossa maksimissaan 85h / kuukaudessa eli noin 2-3 päivää viikossa.



Ehdimme juuri saada arjen sujumaan päiväkotipäivien ja kotipäivien rytmissä. Alkusyksystä O ei olisi halunnut mennä hoitoon, vaikka hoidossa hänellä päivät sujuikin hyvin. Itse olin silloin todella väsynyt vauvan kanssa valvomisesta. Vuoden vaihteen jälkeen hoitoon menostakin alkoi pikkuhiljaa tulla mieluisaa ja itse opin hyödyntämään näitä pieniä hetkiä, kun sain olla ihan itsekseni O:n hoitopäivinä ja vauvan nukkuessa. Syksyllä kaikki ne ajat menivät lepäämiseen tai vauvan ruokkimiseen, mutta alkuvuodesta oli ihanaa, kun oli mahdollisuus ottaa hetkiä itselleen tai tehdä vaikka illan ruoka valmiiksi ihan rauhassa. Nyt vasta jälkeenpäin huomaan, miten tärkeitä nämä hetket ovat minulle olleet ja, miten niiden avulla olen jaksanut läpi keväisen vauvasumun. Kotipäivät sujuivat meillä keväällä tosi kivasti ja osa-aikainen hoitoviikko oli toimiva ratkaisu.

Äitiä tarvitaan 24/7

O:n kotiin jääminen taisi olla meille molemmille aika iso muutos arkeen. Etukäteen ajattelin, ettei se muuttaisi arkeamme kovin paljon. Olimme kuitenkin tottuneet viettämään aina osan viikosta kokonaan kotona. Yhtäkkiä kuitenkin huomasin, että minulla ei käytännössä ole ollenkaan niin sanotusti "omaa aikaa". R nimittäin lyhensi samaan aikaan päiväuniaan ja O on nyt ilmeisesti lopettanut niiden nukkumisen kokonaan. Olen välillä yrittänyt laittaa O:n unille, mutta hän ei enää nukahda päivisin. Tietysti siihen vaikuttaa osaltaan myös se, että hän saa nyt nukkua aamuisin melkeinpä niin pitkään kuin unta riittää.



R liikkuu nyt aika nopeasti ja pääsee helposti sotkemaan O:n leikit. O:ssa on ilmennyt uudenlaista mustasukkaisuutta R:ää kohtaan. En tiedä onko tämä osaksi reagointia kotiin jäämisestä vai osuiko tämä vaihe vain muuten juuri tähän kohtaan. Molemmat pienet kilpailevat nyt äidin huomiosta eikä heitä voi jättää hetkeksikään kaksin. O saattaa tuupata R:n kumoon ja R laittaa suuhunsa ihan kaiken, mitä hän löytää. R osaa myös esimerkiksi repiä O:n tukkaa ja vaatteita. Ja ihanimpana uutena taitona on pureminen. Minulla on esimerkiksi iso mustelma kädessäni pienten hampaiden tekemänä. Välillä pikkuvauva-ajan riittämättömyyden tunne kolmen lapsen kanssa on palannut mieleeni, kun yritän tasapainoilla lasten huomioimisen, oman jaksamisen, parisuhteen ja kodin välillä.

Mitä tehtäisiin?

Keväällä kotipäivinä ohjelmaksi riitti usein kotona ja pihalla leikkiminen. Välillä kävimme kaupassa ja kirjastossa, mutta harvemmin missään kerhoissa tai muissa vastaavissa. Kotipäivät olivat hyvää vastapainoa hektisemmille päiväkotipäiville. Nyt kotipäivien ohjelmaksi ei luonnollisesti riitä enää vain kotona ja omassa pihassa leikkiminen. Olemme käyneet muutamia kertoja perhekerhoissa, mutta niiden päivien ongelmana on se, että R nukkuu aamupäivisin vaunuissa unia ja kerho on juuri samaan aikaan. Emme ehdi kerhoon ennen unia emmekä oikein enää sen jälkeen. Nyt onneksi ulkona on ollut ihana sää ja leikkipuistoissakin on taas enemmän tekemistä.

Meidän sisarusrattaat ovat olleet pelastus liikkumiseen kahden kanssa ja nyt myös taas alkaneet potkupyöräkelit. O on rohkaistunut paljon potkupyöräilyssä ja hän esimerkiksi usein pyöräilee päiväkodille, kun haemme E:n eskarista. Kotipihassa Plaston mopo ja traktori ovat ihan parhaita! Tänään saamme trampoliinin omalle pihalle ja hiekkalaatikolta on löytynyt talven jälkeen taas ihan uusi maailma. Myös R:n kanssa pystyy jo ulkoilemaan muutenkin kuin vain uniaikaan vaunuilla, joten odotan tulevaa kesää aika hyvillä mielin.

Helpommaksi tämä ei varmasti muutu, mutta uudet vaiheet pitävät ainakin arjen mielenkiintoisena :) Kun saan tämän paletin toimimaan, alkaakin sopivasti myös eskarilla kesäloma ja R oppii kesän aikana kävelemään. Äitiys on kokoaikaista oppimista, tasapainoilua ja epämukavuuden sietämistä. Onneksi vastapainona on onni, kiitollisuus, hymyt ja käsittämättömän suuri kiintymys ja rakkaus omia lapsia kohtaan.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

Seuraa Pikku Leijonat -blogia