R 9 kuukautta ja kadonneet kuukaudet
Tänään on tämän vanhempainvapaani viimeinen päivä. R täytti
viikonloppuna 9 kuukautta ja itse olen huomenna taas "töissä". Olisi
todella kummallinen ajatus olla oikeasti toimistolla ja hypätä aikuisten
maailmaan täältä meidän vauvakuplasta. Eli palaan töihin, mutta jään
heti lomalle. Ja todellisuudessa en ole muutenkaan palaamassa töihin
vielä useampaan kuukauteen.
9 kuukauden vanhempainvapaa tuntuu etukäteen pitkältä ajalta, mutta se menee aina ihan yhtä nopeasti. Tai onko mahdollista, että tällä kertaa se on tuntunut menevän vielä edellisiäkin nopeammin? Tunteiden taustalla on luultavasti sumuiset vauvakuukaudet, joista en muista paljonkaan. Nyt on ollut joitakin päiviä, kun olen hetkittäin tuntenut, että olen jotenkin mukana tässä todellisuudessa. Havahdun siihen, että sylissäni on 9 kuukauden ikäinen vauva ja ihmettelen, että milloin hän on kasvanut niin isoksi. Tai eilen käydessäni E:n koulun vanhempainillassa, en mitenkään voinut ymmärtää, mihin esikoisen eskarivuosi on kadonnut. Ja entäpä keskimmäisemme O, missä vaiheessa hän on kasvanut näin isoksi!? Juurihan hän oli se meidän pieni vauva.
R on ihan mahtava pikkuinen. Hän on se meidän pienin, mutta osaa jo pitää hyvin puolensa. 9 kuukauden tarmolla hän haluaa olla mukana kaikessa ja osallistua isoveljien leikkeihin. Toisaalta hän on se minun pieni vauvani, joka vielä toisinaan nukahtaa kainaloon ja kiertää pienet vauvan sormensa käteni ympärille. Aamuisin hän hymyilee tai nauraa hekottaa pinnasängyssään ja saa minut sillä tavalla aina hyvälle tuulelle, vaikka yö olisi ollut minkälainen tahansa.
Vauvalelut eivät ole kiinnostaneet enää aikoihin ja pääsy isojen poikien leikkiparvelle on ollut ihan uusi maailma. Onneksi R ei ihan vielä itse pääse kiipeämään parven rappusia, joten isommilla on vielä joku turvapaikka, missä saa leikkiä rauhassa. Play Mobilit eivät ehkä kuitenkaan ole vielä ihan sopivia leluja R:lle :)
Arki tämän pienen vauhtiveikon (ja tietysti myös isoveljien) kanssa on kiireistä, mutta ihanaa!
9 kuukauden vanhempainvapaa tuntuu etukäteen pitkältä ajalta, mutta se menee aina ihan yhtä nopeasti. Tai onko mahdollista, että tällä kertaa se on tuntunut menevän vielä edellisiäkin nopeammin? Tunteiden taustalla on luultavasti sumuiset vauvakuukaudet, joista en muista paljonkaan. Nyt on ollut joitakin päiviä, kun olen hetkittäin tuntenut, että olen jotenkin mukana tässä todellisuudessa. Havahdun siihen, että sylissäni on 9 kuukauden ikäinen vauva ja ihmettelen, että milloin hän on kasvanut niin isoksi. Tai eilen käydessäni E:n koulun vanhempainillassa, en mitenkään voinut ymmärtää, mihin esikoisen eskarivuosi on kadonnut. Ja entäpä keskimmäisemme O, missä vaiheessa hän on kasvanut näin isoksi!? Juurihan hän oli se meidän pieni vauva.
R on ihan mahtava pikkuinen. Hän on se meidän pienin, mutta osaa jo pitää hyvin puolensa. 9 kuukauden tarmolla hän haluaa olla mukana kaikessa ja osallistua isoveljien leikkeihin. Toisaalta hän on se minun pieni vauvani, joka vielä toisinaan nukahtaa kainaloon ja kiertää pienet vauvan sormensa käteni ympärille. Aamuisin hän hymyilee tai nauraa hekottaa pinnasängyssään ja saa minut sillä tavalla aina hyvälle tuulelle, vaikka yö olisi ollut minkälainen tahansa.
Vauvalelut eivät ole kiinnostaneet enää aikoihin ja pääsy isojen poikien leikkiparvelle on ollut ihan uusi maailma. Onneksi R ei ihan vielä itse pääse kiipeämään parven rappusia, joten isommilla on vielä joku turvapaikka, missä saa leikkiä rauhassa. Play Mobilit eivät ehkä kuitenkaan ole vielä ihan sopivia leluja R:lle :)
Arki tämän pienen vauhtiveikon (ja tietysti myös isoveljien) kanssa on kiireistä, mutta ihanaa!
Kommentit
Lähetä kommentti