HSL poistaa ilmaismatkat lastenvaunuilta?

HSL on ehdottanut, että he poistaisivat ilmaiset matkat lastenvaunujen kanssa kulkevilta. Tämä voisi laskelmien perusteella lisätä lipputuloja 4,5 miljoonaa euroa. Asian taustalla on mikäpäs muu kuin korona. Korona-aikana matkustaminen lähiliikenteessä on laskenut huomattavasti ja se on vaikuttanut tietysti suoraan talouteen. Samalla on nostettu pöydälle myös eläkeläisten ja opiskelijoiden alennusliput.

Käsittääkseni alunperin ilmaisten matkojen syynä on ollut turvallisuus. Lapsen jättäminen yksin vaunuihin siksi ajaksi, kun vanhempi käy maksamassa oman matkansa, olisi jokseenkin vaarallista. Bussi on usein saattanut siinä vaiheessa jo lähteä liikkeelle ja vaunut saattaisivat kaatua tai lapsi nousta sieltä ylös.

Nykyisillä maksuvälineillä vaunujen kanssa maksaminen voitaisiin järjestää turvallisesti suurimmaksi osaksi. Ongelma tällä hetkellä taitaa olla busseissa matkustaminen, jos lippu täytyy näyttää etuovella ja pystyykö muissa kulkuvälineissä aina parkkeeraamaan vaunujen kanssa leimalaitteen viereen? Idea tuntuu huonolta muutenkin käyttäjien kannalta. Ai miksikö?


Julkinen liikenne ja ilmaismatkat: Bussilla vaunujen kanssa

Ymmärrän täysin, että HSL:llä, kuten monilla muillakin yrityksillä korona on vaikuttanut laajasti tulokseen. Jos HSL ei saa talouttaan kuntoon, se joutuu mahdollisesti lomauttamaan ja irtisanomaan henkilöstöä. Tätä ei varmasti kukaan toivo. Samaan aikaan kuitenkin myös monissa lapsiperheissä voidaan kärsiä työttömyydestä ja pienten lasten vanhemmat eivät muutenkaan suoranaisesti tienaa kotona olemalla.

Itselleni vapaa liikkuminen bussilla vauvan kanssa on tuonut paljon hyvinvointia arkeen. Esikoisen vauva-aikana asuimme Tampereella ja liikuin paljon bussilla. Olisin varmasti liikkunut jonkin verran myös, jos matkustaminen olisi maksanut, mutta varmasti vähemmän. Kävin muun muassa vauvan kanssa harrastamassa kauempana kotoa ja esimerkiksi joitakin vauvaan ja äitiyteen liittyviä käyntejä oli bussimatkan takana.

Esikoisen vauva-aikana matkustaminen Tampereella oli ilmaista lastenvaunujen kanssa, mutta jos ylitti kuntarajan lähikuntaan, joutui lipusta maksamaan. En jostain syystä tiennyt tätä, koska sama bussi jatkoi matkaa kuntarajan yli joitakin pysäkkejä. Kerran olimme menossa ystäväni ja vauvojemme kanssa Pirkkalaan tarkoituksena lenkkeillä sieltä vaunuilla kotiin. Kun ylitimme kuntarajan, kuski huusi meille, että tulkaahan maksamaan matkanne. Toinen meistä meni bussin etuosaan maksamaan matkamme muutaman pysäkin päähän ja toinen piti vaunuja paikoillaan bussin keskiosassa.
 
Myöhemmin myös Pirkkalaan sai matkustaa vaunujen kanssa ilmaiseksi ja etu laajeni joitakin vuosia sitten myös muihin lähikuntiin. Tällä oli minulle jo todella iso merkitys. Nykyisin meiltä Tampereelle bussimatka maksaa jo useita euroja (5.50e suunta) kolmen vyöhykkeen hinnalla ja ilmainen liikkuminen vaunujen kanssa mahdollisti vauva-aikana sen, että pääsin välillä lähtemään kotoa vähän kauemmas. Tällä taas oli hyvinvointiini iso merkitys. Kun säästin bussimatkojen hinnan, minulla oli mahdollisuus käydä joskus vaikka lounaalla ulkona. Olisin pärjännyt ilman tätä etuutta, mutta minulle se toi kuitenkin sisältöä vauva-arkeen.


HSL ja lastenvaunut: Ketkä saa matkustaa ilmaiseksi?

Moni kenellä ei ole vauvaa ja pientä lasta varmasti miettii, että miksi vaunujen kanssa pitäisi saada matkustaa ilmaiseksi. Moni myös väärinkäyttää tätä etua. Olen itsekin nähnyt jo aika isoja lapsia rattaissa. Aina kuitenkin on hyvä muistaa, että ikinä ei voi tietää taustoja siihen, miksi lapsi on rattaissa. Mitäpä, jos tällä lapsella on vaikkapa jokin sairaus, että hän ei pysty kävelemään normaalisti? Räikeät etuuden väärinkäytöt pitäisi saada jotenkin poistettua ja mielestäni isomman lapsen vanhempi voisi hyvin maksaa oman matkansa.

Se ei tietenkään poista kysymystä siitä, että miksi vaunujen ja rattaiden kanssa kulkevien pitäisi ylipäätänsä matkustaa ilmaiseksi. Itse näen tämän etuuden toki myös turvallisuuteen liittyvänä seikkana. Varsinkin täällä Pirkanmaalla lähiliikenne on suurimmaksi osaksi yhtä kuin bussit ja busseissa on edelleen mahdollisuus maksaa myös käteisellä kuskin oven luona. Jos vaunuilla tai rattailla tulee bussiin, lapsi pitäisi jättää yksin vaunuihin. Täällä säännöissä sanotaan, että lasta ei saa nostaa matkan aikana pois vaunuista.

Toisena ja vähintään yhtä tärkeänä asiana pidän näkökulmaa siitä, että lapsiperheitä tuetaan. Ilmaiset matkat ovat pieni kädenojennus siihen, että pienen lapsen äidin kynnys lähteä kotoa olisi mahdollisimman pieni ja sillä voi olla iso merkitys hyvinvointiin. Toinen asia on sitten kokonaan se, että kenen tätä etuutta pitäisi tukea? Onko se liikennelaitosten tehtävä? Toki sillä ehdolla, että turvallinen maksaminen vaunujen kanssa olisi joka tilanteessa mahdollista.
 
Voisiko ilmaismatkojen tukemisen taustalla olla sen sijaan valtio tai kunnat? Esimerkiksi alle 3-vuotiaan lapsen vanhempi saisi niin sanotun vapaalipun, mikä olisi yksi lapsiperheiden etu. Samalla se tukisi julkisen liikenteen käyttämistä. Ajatukseen opiskelijoiden ja eläkeläisten etulippujen poistamiseen en ota kantaa. Tälle en nimittäin löydä mitään kovin hyviä perusteluita. Voisiko lapsiperheille jäädä jokin etulippu, jos ilmaiset matkat poistetaan kokonaan? Miten halutaan kannustaa yleisesti julkisen liikenteen käyttämiseen vai tuetaanko yksityisautoilua?

Tavallaan ymmärrän, miksi HSL suunnittelee etuuden poistamista. Onko ajankohta kuitenkaan nyt oikea? Korona-ajan rajoitukset ovat edelleen joiltakin osin voimassa ja en usko, että pienten lasten vanhemmat tällä hetkellä muutenkaan rynnivät busseissa lastensa kanssa. Voiton saaminen heidän matkoistaan siis tuskin olisi täysin laskelmien mukaista.

Kommentit

  1. Suomessa unohdetaan hyvin helposti se kuinka paljon yhteiskunta yms tukee ihmisiä ylipäätään elämän eri tilanteissa. Saat jo rahaa siitä, että elelet 3 vuotta lapsesi kanssa kotona joka kk olit työelämässä sitä ennen tai et. Siitä minkä suuruinen se on ei kannata kenenkään vinkua. Ne on niitä elämänvalintoja joita olet itse elämässäsi tehnyt siinä vaiheessa kun uuden ihmisen päätit tuoda maailmaan. Miksi aivan kaikkeen pitäisi löytää helpotusta yhteiskunnan toimesta. Ja iänikuinen hyvinvointi kortti on myös aika elähtänyt. Älä tee lapsia jos hyvinvointisi on kiinni siitä mitä yhteiskunta sinulle tarjoaa. Jos haluaa lapsen ja sen kanssa liikkua ilman omaa autoa niin sitten maksaa sen muutaman euron siitä, että toinen kuljettaa sinut minne haluatkaan mennä.

    Vähän pidemmälle pitää kyetä ajattelemaan kuin että nyt minulta saattaa jäädä ulkona syötävä lounas väliin. Hohhoijaa. Minulla on 3 lasta joista nuorin vuoden ja en todellakaan ymmärrä miksi minun pitäisi päästä ilmaiseksi julkisilla. Mielelläni maksan ja tuen yhteiskuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia ei usein ole noin yksinkertainen, että älä tee lapsia, jos hyvinvointi on kiinni, siitä mitä yhteiskunta tarjoaa. Tuskin kukaan äiti suunnittelee sairastuvansa vaikka synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja jumiutuvansa kotiin vauvan kanssa. Silloin tietenkään ilmaiset bussimatkat eivät asiaa muuta, mutta näin yleisesti varmasti tarvitsee yhteiskunnan tukea. Ja ei ole aina edes valinta jäädä kotiin lapsen kanssa 3v, voi olla vaikkapa työtön. Työttömänä muuten tienaa enemmän kuin kotona lapsen kanssa. Joillekin äideille ilmainen bussimatka voi olla siis oikeasti merkittävä asia ja olla oikeasti hyvinvointiin vaikuttava asia. Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia.

      Mitä taas tulee siihen, pitäisikö niiden olla ilmaisia ylipäätänsä enää, jos turvallisuus näkökulmaa ei enää ole. Se on ollut alunperin tämän takana, niin siihen otinkin kantaa, että ymmärrän myös sen toisen näkökannan.Ja mikä on tarpeeksi painava syy alennuslippuun (opiskelijat, eläkeläiset) ja millä tavalla halutaan esim tukea yksityisautoilun vähentämistä vai halutaanko oikeasti, että julkisilla liikkuminen on niin kallista, että moni valitsee mielummin yksityisautoilun.

      Omalla kohdallani ilmaiset matkat vauvan kanssa ovat kiistatta tuoneet hyvinvointia. Kuten mainitsin, olisin varmasti liikkunut muutenkin julkisilla, mutta vähemmän. Tavallaan se toki olisi ollut oma valintani, mutta myös taloudellinen. Kolmen vyöhykkeen lippu nyssellä maksaa 5.50e suuntaansa eli 11e menopaluu. Minä pystyn olemaan sen kanssa, jos vaunuilla ei pääse ilmaiseksi ja ymmärrän kannat puolesta ja vastaan :) Kiinnostava aihe joka tapauksessa ja jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä HSL päättää ja miten muissa isoissa kaupungeissa asiaan suhtaudutaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa