Koen, että elämäni suurin saavutus on kolme lastani. He ovat ehdottomasti kaikista tärkeintä ja parasta, mitä minulla on. Lasten kautta ei kuitenkaan voi elää omaa elämäänsä, kuten ei voi myöskään suunnitella lasten elämää oman mielensä mukaiseksi.
Äitiys ja työura
Joidenkin äitien suurin haave on olla kotiäitinä niin kauan, kuin lapset asuvat kotona. Se on ihan ok ja se varmasti sopii toisille. Itse kaipaan lapsiperheen arkeen myös omia henkilökohtaisia tavoitteita ja unelmia - varsikin siihen, kun lapset kasvavat eivätkä ole enää pieniä taaperoita. Ruuhkavuosien aikana oma urakehitys on kuitenkin suhteellisen haastavaa.
Olen halunnut ja saanut olla lasten kanssa kotona pidempään kuin äitiysloman ajan. Olen ollut lasten kanssa kotona yhteensä noin 5 vuotta. Nämä ovat olleet ihania vuosia enkä tietenkään vaihtaisi näitä päiviä pois. Keskimmäisen kohdalla toivon, että olisin pystynyt olemaan hieman pidempäänkin kotona.
5 vuotta ei sinänsä ole pitkä aika kokonaisuuden kannalta, mutta se on pitkä aika juuri niinä vuosina, jos on valmistunut ja haluaisi joskus tehdä ns. oman alan töitä. Se myös tarkoittaa sitä, että jos ennen lasten syntymää ei ole ehtinyt kipuamaan työelämässä tarpeeksi vakaaseen asemaan, on sinne pääseminen lasten jälkeen yhä vaikeampaa. Varsinkin, jos juuri valmistumisen jälkeen jää useammaksi vuodeksi kotiin.
Poikkeuksia toki on ja esimerkiksi pääministerimme on hyvä esimerkki siitä, että nainen voi olla merkittävässä asemassa ja samalla pienen lapsen äiti. Itse en tavoittele pääministerin tai johtajan paikkoja, mutta silti tasapainoilu pienten lasten äitinä ja työelämän vaatimusten keskellä on haastavaa.
Koulutus, opiskelu ja äitiys
Hyvää työpaikkaa ei saa ilman hyvää koulutusta. Nykyisin esimerkiksi assistentin paikkoja hakee yliopistosta valmistuneita. Yhtä paikkaa voi myös helposti hakea yli 100 henkilöä. Siinä vaaditaan jo aikamoista tuuriakin, että erottuu joukosta ja onnistuu pääsemään edes haastatteluun. Hakijajoukossa on varmasti useampi pätevä henkilö haettavaan työhön.
Pelkkä koulutus ei tietenkään riitä. Jos valmistuu korkeakoulusta ilman työkokemusta, on aika huonossa asemassa työnhaussa. Opiskeluiden aikana tulisi siis tehdä harjoitteluita ja saada mahdollisimman monipuolista työkokemusta. Itse olen valmistunut yliopistosta silloin, kun ensimmäinen lapseni oli vajaa 1-vuoden ikäinen. Tein maisterin opinnot raskaana ja kirjoitin graduni äitiyslomalla. Sen jälkeen olin vielä vuoden lapsen kanssa kotona ja lopulta jouduin aloittamaan työelämässä yliopistotutkinnon jälkeen pienemmällä palkalla kuin, mitä sain ennen opintoja. Enkä edes valmistumistani vastaavissa työtehtävissä.
Opiskeluiden ja kotona olemisen jälkeen oli kuitenkin taloudellisesti pakko palata työelämään ja tässä vaiheessa minulla ei ollut enää mahdollisuuksia tehdä töitä harjoittelijan palkalla ja hankkia juuri oikeanlaista työkokemusta. Lisäksi haaveilin, että saisimme lähivuosina lisää lapsia ja suurin haaveeni oli vauva, ei itseni kehittäminen työelämässä.
Miten saada työkokemusta?
Nyt 10 vuotta valmistumisen jälkeen, olen saavuttanut suurimmat toiveeni - saan olla äiti kolmelle ihanalle lapselle. Olen ehtinyt myös olemaan työelämässä ja saanut tehdä ihan mieluisiakin töitä. En ole kuitenkaan päässyt tekemään / tehnyt täysin yliopistokoulutustani vastaavaa työtä.
Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa ja koulutuksen puolesta olisin pätevä juuri niihin töihin, joita kaikista mieluisin haluaisin joskus tehdä. Merkittävä työkokemus omalta alalta kuitenkin puuttuu ja jokaisessa alan työpaikassa vaaditaan usean vuoden työkokemusta. Mistä ihmeestä kaikki saavat ne ensimmäiset merkittävät työpaikat? Varsinkin, jos samaan aikaan on pienten lasten äiti ja opintojen jälkeen on useamman vuoden pois työelämästä.
Onneksi minulla on nyt vakituinen ja mieluinen työ (toista koulutustani vastaava). Koen, että olen siis kuitenkin ollut onnekas ja koko ajan edennyt jonkin verran työelämässä. Lasten kasvaessa omat haaveet ja tavoitteet kasvavat pikku hiljaa ja työelämääkin on toivottavasti vielä kymmeniä vuosia edessä. Välillä mietin, että olenko tehnyt oikeita valintoja nuorempana esimerkiksi opintojen suhteen? Minulla ei ole ollut mitään tiettyä unelmien ammattia, vaan olen tavallaan ajautunut tietylle polulle.
Nuorilla on nykyisin entistä enemmän paineita valita heti lukion jälkeen oikeat opinnot. Monissa paikoissa ensikertalaisille on varattu merkittävä määrä opiskelupaikkoja ja alan vaihtajat ovat haastavammassa asemassa. On tietysti hyvä, että mahdollisimman moni nuori pääsisi kiinni opintoihin, mutta kuinka moni oikeasti tietää 18-vuotiaana, mitä haluaisi tehdä työelämässä seuraavat 50 vuotta?
Onneksi nykyisin työelämä on yhä joustavampaa. Äitiyden ja töiden yhdistäminen on esimerkiksi etätyömahdollisuuden sekä liukuvan työajan ansiosta helpompaa kuin vielä joitakin vuosia sitten. Tästä olen erityisen kiitollinen omassa työssäni.
Kommentit
Lähetä kommentti