Asuntomessut 2021: Rohkeita sisustusvalintoja ja kauniita yksityiskohtia

Tänä vuonna asuntomessut järjestetään Lohjalla 9.7.-8.8.2021. Asuntomessualue on rakennettu Hiidensalmeen, Lohjanjärven rannalle. Alueelta on alle kahden kilometrin matka Lohjan keskustaan. Lohjalta on noin tunnin matka Helsinkiin.

Sain lipun blogin kautta Asuntomessuille, mutta postaukseen ei liity muuta yhteistyötä.


Asuntomessut 2021: Uskaltaako asuntomessuille mennä?

Tänä vuonna, kuten viime vuonnakin, asuntomessuilla oli huomioitu terveysturvallisuus. Käytimme maskeja alueella ja jokaisen messukohteen ovella oli tarjolla käsidesiä. Kohteisiin oli rajattu kävijämäärä 20.

Tapahtuman kävijämäärää on rajoitettu ja siten myöskin turvaväleistä pyritään huolehtimaan. Meidän messupäiväksi osui ilmeisesti siihen mennessä messujen ruuhkaisin päivä ja puolilta päivin kohteisiin alkoi kertyä pitkiä jonoja. Tämä aiheutti myös sen, että joissakin kohteissa alkoi tuntumaan ahtaalta. Ehkä osa porukasta jäi kohteeseen pidemmäksi aikaa ja osassa kohteista oli pullonkauloja, jotka jumittivat kulkua talo sisällä.



Lisäksi päivä oli pitkän hellejakson jälkeen hieman viileämpi ja ihmiset varmasti myös viihtyivät sen takia pidempään messualueella.

Kokonaisuudessaan koen kuitenkin, että omalla toiminnallaan pystyi vaikuttamaan turvallisuuteen ja pitämään turvavälit.


Asuntomessut 2021 Lohjalla

Tänä vuonna messuilla oli nähtävillä useampia kohteita, jotka oli suunniteltu tai toteutettu kahden ihmisen perheille. Pienten lasten huoneita oli joitakin, mutta omaan mieleeni jäi useat työhuoneet sekä erilaiset harrastetilat.


Iso vaatehuone/pukeutumistila alkaa olla ilmeisesti enemmän sääntö kuin poikkeus ja yhdessä kohteessa ei ollut ollenkaan vaatekaappeja. Kaikki vaatesäilytys oli suunniteltu kodinhoitohuoneen yhteydessä olevaan isoon vaatehuoneeseen. Tätä olen itsekin joskus miettinyt, miksi lasten huoneissa täytyy olla omat vaatekaapit?


Asuntomessujen rohkeat sisustusvalinnat

Messukohteissa oli useita näyttäviä seinätehosteita.




Messujen erikoisin kohde on varmastikin Pyörre. Talossa on tehty rohkeita ja näyttäviä valintoja, tässä esimerkiksi keittiö. 


Pyörteen muoto on pyöreä ja keskellä taloa on avoin alue.


Kohde nro 2 ProModi on elämäntilanteen mukaan muunneltava, siirreltävä ja kierrätettävä teräsrunkoinen koti. Sisustuksessa on runsaasti taidetta.




Asuntomessut 2021: Työtiloja ja harrastetiloja

Osa messukohteista on tulossa myyntiin (on jo myynnissä?) ja ne on sisustettu messuja varten. Käsittääkseni myös omistajien rakentamat kohteet on ainakin osittain sisustettu messuja varten. Sisustuksessa näkyi vahvasti koronan tuoma etätyö ja kotona olemisen lisääntyminen.







Asuntomessujen 2021 keittiökuvia

Tämä vuoden keittiöistä löytyi kaapistoja, joissa on käytetty kahta eri sävyä, mutta myös kokonaan tummia ja vaaleita.








Tulossa on vielä toinen postaus liittyen asuntomessuihin, messukohteiden lastenhuoneet! Ole siis kuulolla!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat