Mitä vauva tarvitsee: Vauvan 10 tärkeintä ja 10 turhinta tavaraa

Meillä on kolmas vauvavuosi ohitse. Tässä on listaus MEIDÄN viimeisimmäin vauvavuoden 10 tärkeimmästä ja 10 "turhimmasta" tavarasta. 

Mitä vauva tarvitsee?

Tässä meidän lista siitä, mitä meillä vauva tarvitsee. Tiedän, että osa meille tällä kertaa turhista tavaroista, on toisessa perheessä kultaakin kalliimpia. Vauvat sekä vauvavuodet ovat erilaisia. Mitä meidän vauva tarvitsee tällä kertaa ja mitkä olivat tarpeellisia hankintoja meidän vauvalle?

Mitä vauva tarvitsee?

Mitä vauva tarvitsee: 10 Tärkeintä vauvan tavaraa meidän kolmannen vauvan vauvavuonna

1. Tula free to grow

Mietin jonkin aikaa, että ostanko 160 euroa maksavan kantovälineen, jonka käytöstä en etukäteen voi olla varma. Tämä sijoitus on ollut vauvavuoden yksi paras! Alkukuukausina R halusi olla lähes koko ajan sylissä ja rauhoittui lähes aina Tulaan. Nyt 1-vuotiaana R matkustaa sujuvasti selässä. Tula on pelastanut minut lukusia kertoja niin kotihommissa, isompien lasten kanssa, ulkona, kaupassa jne.

2. Puolipotkuhousut

Vauvalla ei pysy sukat jalassa. Pikkuvauvalla ne ei vaan pysy ja vähänkin isompi repii ne heti pois. Puolipotkuhousut piti pienen varpaat lämpimänä!

3. Unipussi

Unipussi oli ensimmäinen "univäline", mikä hieman rauhoitti meidän unia. Käytämme unipussia edelleen 1-vuotiaana enkä edes osaa vielä ajatella, että jättäisimme sen pois.

4. Tarpeeksi tutteja

R:lle tutti on tärkeä, kun hän menee unille. Päivisin emme ole sitä käyttäneet oikeastaan missään vaiheessa. Välillä iltaisin ja öisin tutit lentelee pinnasängyn raosta. On tosi ärsyttävää etsiä pimeässä tuttia, joten olen ostanut niitä TARPEEKSI :)

5. Tripp Trapp ja newborn-setti

Meillä toimi vauva-aikana Stokken Tripp Trapp new born setti. Vauva viihtyi siinä, jos tein vaikka ruokaa. Nyt käytössä on baby set, mihin tosin tarvitaan valjaat, koska R osaa kiivetä sieltä itse ylös

6. Paljon harsoja

Puklua riitti jossain vaiheessa paljon! Helpotti paljon, kun harsoja oli aina käden ulottuvilla.

7. Philips Avent mikrohöyrysterilointilaite

Meillä mentiin olosuhteiden pakosta osittaisimetyksellä ja pullojen keittäminen on tosi työlästä. Philipsin mikrohöyrysterilointilaite helpottaa paljon tätä työtä eli pullot pestään ja laitetaan mikroon.

8. Vaunujen hyttysverkko

R nukkui vauvana paljon terassilla. Hyttysverkko oli ihan välttämätön, sillä meidän kodin terasilla kävi usein muun muassa kesy orava.

9.Vauva-lelut ja "isojen" poikien lelut

R on kova touhuamaan. Pikkuvauvana vauvalelut oli kovassa käytössä. Heti, kun hän oppi liikkumaan, alkoi kiinnostaa myös isojen poikien lelut. Nyt hän ajaelee jo pikkuautoilla ympäri asuntoa ja pärisee.


10. Ezpz-ruokailualusta

Aloitimme sormiruokailun noin puolen vuoden ikäisenä. Tavallinen lautanen lentää hetkessä lattialle, mutta ezpz-ruokailualusta pysyy edes hetken pöydällä :)

11. Bonus: koira :)

Sormiruokailevan vauvan äidin paras ystävä on koira, joka siivoaa suurimmat sotkut lattialta!



Mitä vauva ei tarvitse: 10 "Turhinta" vauvavuoden tavaraa meillä

Seuraava lista on MEIDÄN viimeisimmän vauvavuoden niin sanotut turhimmat tavarat, mutta joihin kuitenkin olin varautunut. Näistä monet ovat todella tarpeellisia ja käytännöllisiä, mutta ne eivät vain toimineet tällä kertaa meillä.

1. Hoitopöytä

Meillä oli erillinen hoitoalusta, mutta lopulta käytin sitä todella vähän. Suurimmaksi osaksi vaipan vaihto on hoidettu pyyhkeen päällä meidän sängyllä. Esikoisella meillä oli erillinen hoitopöytä ja käytin sitä muutaman kuukauden, mutta senkin käyttö oli loppujen lopuksi aika vähäistä. Tämäkin tietysti riippuu paljon siitä, millainen koti on ja missä vauvan vaipat useimmiten vaihdetaan.

2. Sitteri

Ostin sitterin käytettynä, koska olimme jo laittaneet edellisen kiertoon. Pidin kuitenkin vauvaa suurimmaksi osaksi Trip Trapin Newbornissa tai lattialla. Sitteriä käytin muutamia kertoja, kun vauva oli mukanani suihkussa. Tosi nopeasti R myös keksi, miten siitä pääsee kiemurtelemaan pois, vaikka valjaat olivat kiinni.

3. Vauvan peitto (sänkyyn)

R on nyt 1-vuotias ja hänellä ei vieläkään ole peittoa. Unipussi toimii peittona, joten muulle ei ole ollut tarvetta.

4. Unipesä

Unipesä jakaa mielipiteeni. O:n kohdalla siitä oli meille paljon iloa ja apua. O nukkui pikkuvauvana tosi usein päiväunet unipesässä ja nukahti siihen iltaisin. Siinä oli helppo kantaa vauva pinnasänkyyn tai meidän väliin ja käytimme sitä paljon. Hänen kohdallaan olisin listannut sen vauvavauden tärkeimpiin asioihin.

Nyt kuitenkin R:n kohdalla se ei toiminut yhtä hyvin ja itsekin olin varovaisempi sen käytössä. En koe, että unipesä olisi turha, mutta R:n kohdalla sen käyttö jäi tosi vähäiseksi. Unipesää ei nykyään suositella käytettävän ilman valvontaa, mutta esimerkiksi päiväunille se on toimiva.

"Käytä unipesää vauvalla vain, kun olet hereillä ja pystyt itse valvomaan vauvaa. Unipesissä on monia vaaranpaikkoja, jotka voivat aiheuttaa vauvalle tukehtumis- ja kuristumisvaaran. Vauva voi kääntää kasvonsa reunan paksua pehmustetta vasten tai kietoutua pitkiin kiristys- tai koristenyöreihin. Pesissä voi olla pieniä koristeita tai nappeja, jotka voivat irrotessa joutua vauvan suuhun." (Tukes - turvallinen uni)

5. Uniriepu / unilelu

R sai ihania "uninalleja" ja riepuja lahjaksi. Vauvan sänkyyn ei saisi laittaa mitään ylimääräistä, mutta ajattelin, että näistä voisi pikkuhiljaa vauvan hereillä ollessa saada vauvalle tärkeän asian. Se voisi isompana rauhoittaisi vaikka unille tai auttaisi pieneen harmiin. R ei tähän mennessä ole vielä ollut kiinnostunut oikeastaan mistään pehmeistä leluista. Ehkä niiden aika tulee vielä myöhemmin...

6. Nenäimuri

Nenäimuri on tosi hyvä ja tarpeellinen, jos sen käyttö onnistuu. Meillä vauva sai siitä joka kerta aivan hirveän huutokohtauksen ja meni entistä enemmän tukkoon. Käytin sitä pikkuvauva-aikana muutaman kerran, mutta yleensä lopputulema oli alkua pahempi.

7. Unihaalarit ja erilliset yöpuvut

Pikkuvauvana käytin R:llä öisin bodyja ja puolipotkuhousuja. Usein öisin joutui vaihtamaan vaippaa ja kaksiosainen oli mielestäni kaikista kätevin. Unihaalareita en ole käytänyt vieläkään, koska meillä on se unipussi. Unipussin alle puen bodyn.

8. Lyhythihaiset paidat

R syntyi pitkän hellekesän jälkeen, elokuussa. Olin varautunut vauvan hellevaatteisiin siltä varalta, että hän syntyisi hieman ajoissa, keskelle kuumaa kesää. Mutta helteet ehtivät loppua ja nämä jäivät kokonaan käyttämättä. Tänä kesänä myöskin lyhythihaiset vaatteet jäivät suurelta osin laatikkoon. Vauvalle ei suositella aurinkorasvoja ja vaate on paras suoja auringolle, joten käytimme ulkona kevyitä, pitkähihaisia paitoja. Sisällä R taas viihtyy lämpimällä kelilä parhaiten pelkällä vaipalla.

9. Phil ja Teds Snug-vaunukoppa

Ostimme sisarusrattaiksi Phil ja Teds Sport-rattaat. Ostin niihin lisäksi käytettynä erillisen, kovan Snug-vaunukopan. Tämä oli pienoinen pettymys, sillä koppa on niin kapea, että vauva mahtui siihen vain muutaman kuukauden. Muutaman kuukauden kuluttua, kun tarvittiin paksumpaa vaatetta / makuupussia, koppa oli ahdas. Rattaisiin itsessään kuului pehmeä koppa, jossa R nukkui monet unet. Snug-vaunukopan toinen ongelma on se, että sen kanssa rattaisiin ei mahdu toista lasta, joten tämänkin kannalta se oli hieman turha. Meillä on kuitenkin sisarusrattaiden lisäksi isoveljien vanhat Teutonia yhdistelmävaunut.


10. Hihallinen kaukalolämpöhaalari

Sain ystävältä kaukaloon lämpöpussin. Olin siitä tosi innoissani, sillä ajattelin sen olevan kätevä esimerkiksi kauppareissuilla, kun vauvaa ei tarvitsisi pukea erikseen. Periaatteessa kaukalopussi on tosi hyödyllinen, mutta sen pitäisi ehdottomasti olla pussi eikä haalarimallinen. Meillä oli siis haalarimalli, missä vauvalle piti pukea myös hihat.

R ei tykännyt yhtään, kun puin häntä paksuun hihalliseen kaukalopussiin ja meillä molemmilla oli hiki jo ennen kuin edes pääsimme lähtemään. Pussi oli myös aika paksu ja kaupassa siitä olisi pitänyt riisua myös hihat, että vauva olisi hieman viilentynyt, mutta se tuntui aina yhtä hankalalta. Varmaan joillakin toimii, mutta minä en osannut hyödyntää.

Mitä sinun vauvasi tarvitsee? Mitkä olivat tarpeellisia hankintoja?

Tässä meidän lista tältä vauvavuodelta siitä, mitä meillä vauva tarvitsee ja mitkä olivat niin sanotusti turhakkeita. Minkälainen olisi sinun listasi?

Kommentit

  1. Meillä oli käytössä pimeässä hohtavia tutteja yöaikaan. Ihan perusmarketissa niitä myytiin.

    VastaaPoista
  2. Hauskat listaukset! Ja jännä miten just eri lailla menee joidenkin tavaroiden kanssa, esim. meille sitteri on kahden viimeisimmän kanssa ollut ihan must, siinä vauvat köllötelleet mielellään. Esikoisen kanssa ehkä tärkein tavara oli kantoreppu, kahden muun kanssa vaunut, jos liikkumista ajattelee, viihtyvät siinä huippuhyvin mutta kantorepussa tuli huuto.

    Peukut myös multa pimeässä hohtaville tuteille, ne on käteviä ja ollaan käytetty. Tosin hohto-ominaisuus katoaa loppuyötä kohden, ja pimeinä talviaamuina eivät kyllä enää hohda!

    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eri perheet ja vauvat ovat niin erilaisia! Meilläkin eri lasten kohdalla nämä listat olisivat erilaisia. Esimerkiksi kakkoselle ostin Manducan, mutta jäi meille ihan turhaksi, kun taas kolmosen kohdalla Tula on ollut ihan ehdottomasti kaikista tärkein! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat