Lapsiperheen lomamatka: ab-kuuri, korkea kuume, oksennustauti ja rikkoutunut auto

Koin tällä viikolla flash-backin meidän kahden vuoden takaiseen, kovasti odotettuun talvilomareissuun. Olin palannut syksyllä O:n syntymän jälkeen töihin. Olin jo uudestaan raskaana, mutta raskaus oli vasta alussa ja oloni oli sen puolesta ihan hyvä. Olimme varanneet viikon lomareissun Vuokattiin ja majoitukseen kuului viikon vapaa kylpylän käyttö.


Vastoinkäymiset alkoivat jo lomaa edeltävällä viikolla. O:lla oli korvatulehdus ja hän sai siihen lääkekuurin. Kuuria kesti lomaviikon alkuun saakka, mutta yleisvointi oli hyvä, joten toiveissa oli, ettei taudista olisi juurikaan haittaa. Lähtöä edellisenä iltana autostamme hajosi käsijarru, mutta sekään ei vielä estänyt lähtöämme.

Loma täynnä vastoinkäymisiä

Pääsimme perille ja loma oli alkamassa. Mieheni ja E menivät heti ekana iltana Katinkullan kylpylään, koska sitä oli odotettu niin paljon. Onneksi menivät, sillä se uintireissu oli lopulta heille loman ensimmäinen ja viimeinen.

Oli tosi kova pakkanen ja ulkona pystyi olemaan 1,5-vuotiaan kanssa vain pieniä hetkiä. Käytiin vähän pulkkamäessä ja E harjoitteli hiihtämistä sen verran, kun varpaat kestivät pakkasta. Ensimmäisen kokonaisen lomapäivän jälkeen E:lle nousi kuume.

Meillä oli mukana Uno pelikortit ja pari lomapäivää meni ihan kivasti pelaillen ja pari elokuvaa katsellen. E:n vointi salli myös käynnin ravintolassa ja keilaamassa. Ei ihan sitä, mitä olimme suunnitelleet, mutta lomaa kuitenkin. Lomatunnelma koki kuitenkin nopeasti kolauksen, kun O alkoi oksentamaan. 1,5-vuotias ei tietenkään osaa ennakoida huonoa oloa ja vuokramökkiä tuli siivottua vähän sieltä ja täältä. Keräsimme kaikki matot kasaan ja suojasimme sohvan lakanalla. Ja sitten sormet ristiin, ettei tauti tarttuisi muihin.


Tämä oli kuitenkin turha toivo. Vajaan kahden vuorokauden kuluttua miehelleni nousi korkea kuume ja huono olo. E:n kuume alkoi laskea loman viimeisenä iltana ja samalla säät olivat muuttuneet loskaksi. Kävin O:n kanssa vaunulenkillä ja työnsin rattaita paksussa märässä sohjossa.

Viimeisenä yönä myös minä aloin voida huonosti. Aamulla en vielä oksentanut, mutta mikään ruoka ei maistunut. Oli aikamoinen kotimatka reilu 6 tuntia autossa. Selvisimme kotiin ilman suurempia kommelluksia, mutta kotona minä ja E jatkoimme oksennustaudin parissa.

Olipahan reissu! Kaikki kuitenkin unohtui, kun heti reissun jälkeen maanantaina meillä oli R:n np-ultra ja kuulimme, että kaikki on hyvin!

Uusi mahdollisuus

Annoimme Vuokatille uuden mahdollisuuden tällä viikolla ja lähdimme etsimään "kadonnutta" talvea Kainuusta. Tällä kertaa yövyimme hotellissa ja toivoimme parempaa onnea. Ensimmäisenä lomapäivänä oli pakkasta -23, mutta tällä kertaa se tuntuu pelkästään ihanalta! Toki oli harmi, että se vaikutti ulkoiluun, mutta pakkanen ja lumi tuntui niin parhaalta tämän lumettoman talven keskellä. Vuokatissa on mahdollisuus monenlaiseen talviaktiviteettiin.


Isommat pojat ehtivät neljän päivän aikana viisi kertaa kylpylään ja R:n kanssakin kävimme siellä kolmesti. Ulkoilimme joka päivä pari kertaa ja pojat pääsivät hiihtämään. Ehdimme tällä kertaa puolet lyhyemmän loman aikana tehdä enemmän kuin viimeksi.

Toisaalta olisi ollut ihana jatkaa lomailua lumen ympäröimänä, mutta hotelliloma kolmen lapsen kanssa on ihan oma operaationsa. On ihan turha haaveilla rauhallisista illoista, aikaisesta nukkumaan menosta tai aikuisten yhteisestä ajasta. Sen, kun tiedostaa etukäteen, niin säästyy monelta mielipahalta ja turhalta riidalta. Enemminkin suhtauduin asiaan niin, että saan valmiin aamupalan sekä taukoa ruoanlaitosta ja pyykkäämisestä. Tällä kertaa loma antoi enemmän kuin etukäteen uskalsin odottaa.

Lue myös:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosinta ja 10 vuotta kihloista: Onko kolmen lapsen vanhempien parisuhteessa vielä kipinää?

4 kuukautta curly girl suorille hiuksille: Tuliko hiuksistani kiharat?

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

Curly girl suorille hiuksille: Miten hiukseni reagoivat?