4 kuukautta curly girl suorille hiuksille: Tuliko hiuksistani kiharat?

Viime syksynä innostuin kokeilemaan curly girl metodia, vaikka minulla ei ole luonnon kiharoita. Minulla on ohuet, mutta taipuisat hiukset. Olin jo pitkään suoristanut hiuksiani ja se alkoi näkymään hiusteni kunnossa. Käyn kampaajalla erittäin satunnaisesti ja nyt kotona ollessani väli on pidentynyt entisestään.

Haluaisin hiuksiini pituutta sen verran, että niihin saisi jonkinlaisia lettikampauksia. Ongelmana on kuitenkin ollut ohut hiuslaatu. Kun hiukset ovat kasvaneet hieman pidemmäksi, niiden auki pitäminen on ollut tosi haastavaa. Hiukset aaltoilevat, mutta eivät asetu mitenkään nätisti. Curly girlin kokeileminen oli ennen kaikkea tauko hiusten suoristamiselle, mutta olin myös utelias, että voiko suorat, mutta hieman taipuisat hiukseni kihartua? Ja olisiko siten niiden auki pitäminenkin "helpompaa"?


Mitä olen oppinut?

Olen oppinut, että curly girl metodi itsessään ei tosiaankaan tee suorista hiuksista kiharoita. Metodin opeilla kuitenkin suorat ja taipuisat hiuksetkin saa kiharalle. Se kuitenkin vaatii, että metodia jaksaisi noudattaa aika tarkasti. Jos en käytä geeliä, ploppaa tai esimerkiksi tee lettejä, hiukseni eivät kiharru itsestään.

Olen kuitenkin jatkanut metodin toteuttamista minulle sopivalla tavalla. Eli olen käyttänyt siihen sopivaa shampoota sekä hoitoainetta ja lisäksi olen vältellyt kaikkien muotoilutuotteiden käyttämistä. En ole todellakaan mitenkään fanaattinen metodin noudattaja ja voisin hyvin esimerkiksi kylässä pestä hiukseni "tavallisella" shampoolla" ja kotona pesisin sen jälkeen seuraavan pesun final wash:lla. Metodi ei ole minulle mitenkään ainoa oikea tapa hoitaa hiuksiani, mutta tällä hetkellä osa sen opeista toimii ihan hyvin.

Aluksi haastavinta oli olla kampaamatta hiuksia sekä olla käyttämättä hiuslakkaa. Jossain vaiheessa kuitenkin melkein unohdin nämä molemmat jutut ja tällä viikolla huomasin, että en ole edes suihkussa kammannut hiuksiani pitkään aikaan. Voisin siis hyvin aamulla kammata hiukseni, koska hiukseni eivät tästä tule muuttumaan "itsestään" kihartuviksi, mutta se ei vain yleensä tule mieleeni. Eilen pitkästä aikaa kampasin hiukseni kosteana ja niistä tuli ihanan sileät.

Tämän noin neljän kuukauden aikana olen suoristanut hiuksiani raudalla ehkä noin viisi kertaa. Viimeiseen kuukauteen en ole enää edes oikeastaan kaivannut sitä. Luulen kuitenkin, että jossain vaiheessa suoristaminen taas palaa "hiustenhoito" rutiineihini jollain tasolla.


Miten hoidan hiuksiani ja miten metodi on vaikuttanut?

1. Hiusteni pesuväli on pidentynyt. Aikaisemmin pesin hiukseni toisinaan jopa joka päivä, ihan vähintään kahden päivän välein. Nyt pesen hiukset 2-3 päivän välein ja joskus väliin voi jäädä jopa neljä päivää. Me saunomme aika usein, joten välillä hiukset tulee pestyä lähinnä sen takia kahden päivän välein, ei siksi, että se olisi välttämätöntä.

2. Aluksi käytin geeliä ja sain sen avulla hiuksiini kiharoita. Aika nopeasti vaihdoin kaupan geelin pellavasiemengeelin ja käytin sitä tunnollisesti lähes jokaisen pesun jälkeen. Loppuvuodesta en vain enää saanut aikaiseksi tehdä geeliä edellisen loputtua ja viime aikoina en ole käyttänyt mitään geeliä. Pellasiemengeeli ei tunnu ollenkaan niin "limaiselta" kuin normaali geeli ja se imeytyy aika hyvin hiuksiin. Hiukset kuitenkin kuivuvat paljon hitaammin, jos niihin laittaa geeliä. Koska pesen hiukset lähes aina illalla, ne eivät juuri ikinä ehdi kuivua ennen nukkumaan menoa ja tuntuu, että geelin käytöstä ei ole oikein hyötyä.

3. Laitan hiukset usein pesun jälkeen kahdelle ranskanletille. Aamulla avaan letit ja hiuksissa on kivat laineet, jotka pysyvät aika hyvin ilman muotoiluaineita. Alunperin aloin tekemään lettejä siksi, että hiuksissani ei pysynyt yön aikana minkäänlainen "ananas" ja ne menivät nukkuessa ihan littanaksi. Lettien avulla sain kiharat säilymään ja lopulta huomasin, että hiukset kihartuvat ilman geeliäkin. Tällä viikolla tein pellasiemengeeliä pitkästä aikaa ja hiukset kyllä taas kihartuivat sen avulla pesun jälkeen aika kivasti.

4. Metodin aloittamisen jälkeen en ole kuivannut hiuksiani pyyhkeeseen. En aina ploppaa hiuksia, mutta painelen ne kuivemmiksi t-paidan avulla. Hiukseni ovat aika kuivat ja tällä yritän välttää kuivattamasta niitä entisestään.

5. Pesen aina hiukseni shampoolla + hoitoaineella. Eli en pese pelkästään hoitoaineella, kuten moni metodia noudattava tekee. Tuntuu, että hiukseni eivät pysy pelkällä hoitoaineella kovinkaan kauan puhtaan näköisinä ja onhan se vaan niin ihanaa vaahdottaa shampoota hiuksiin :)


Eli yhteenvetona: Metodi ei ole tehnyt hiuksistani kiharoita eikä hiuksissani ole mitään uinuvaa luonnon kiharaa. Niiden taipuisuus kuitenkin on korostunut ja esimerkiksi leteillä ne kihartuvat laineille helposti. Olen voinut kasvattaa hiuksiani ja niitä voi pitää nyt myös auki ilman laittamista (suoristamista), koska laineet ja kiharat saavat ne näyttämään kivemmilta ja paksummilta kuin, mitä ne olisivat ilman niitä.

Curly girl on opettanut minulle uusia tapoja hoitaa hiuksiani ja ne ovat saaneet lepoa muotoilutuotteista sekä käsittelystä. Tämä on ihana metodi siitä, että sieltä voi poimia vain ne itselle sopivimmat jutut!

Lue myös:





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosinta ja 10 vuotta kihloista: Onko kolmen lapsen vanhempien parisuhteessa vielä kipinää?

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

Mitä päiväkodin ja koulun opettajille joululahjaksi: Kysyin opettajilta!

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Maidoton ja gluteeniton: Suklaa Marianne Crush kakku

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?