Mansikka-suklaakakku, gluteeniton ja maidoton

Tätä reseptiä sovellan usein. Se on helppo, mutta suussa sulava erikoisruokavalion kakku, mikä maistuu myös ns normaalia ruokavaliota noudattaville.

Tällä hetkellä suosikkini gluteenittomana kakkupohjana on perus sokerikakkupohja, missä vehnäjauhot on korvattu perunajauhoilla sekä tummalla leivontakaakaojauheella. Pohjasta tulee ihanan pehmeä, mutta se pysyy kuitenkin hyvin kasassa. Teen usein kakkupohjan lasitekniikalla eli mittaan kolmeen lasiin yhtä paljon kananmunia, sokeria ja jauhoja. Ensimmäiseen lasiin rikon esimerkiksi neljä kananmuna. Seuraavaan lasiin kaadan sokeria yhtä paljon kuin kananmunia on ensimmäisessä lasissa. Kolmanteen tulevat jauhot ja tässä tapauksessa mittaan perunajauhoja noin 2/3 osaa ja kaakaojauhetta noin 1/3, lisäksi sekaan tulee vielä teelusikallinen leivinjauhetta. Gluteenittoman kakun kakkuvuoan jauhottamiseen käytän usein perunajauhoja tai Semperin gluteenittomia leivontajauhoja (osassa seoksissa on maitojauhetta, joten valitsen aina sen maidottoman version).

Kakkupohja paistuu 175 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia, uunista riippuen. Tarkasta aina, että kakku on myös keskeltä kypsä.


Välissä on maidoton mansikkamousse.

2 dl tuoreita (tai pakaste) mansikoita soseutettuna
2dl kaura leivonta"kermavaahtoa"
2 dl kauravanillaa
ripaus vaniljasokeria
4 liivatelehteä

 Soseuta mansikat.
Vatka kerma ja vanilla.
Yhdistä aineet sekaisin ja lisää sekaan ripaus vaniljasokeria.
Liota ja kiehauta liivatelehdet esimerkiksi omenamehussa ja lisää seokseen.

Tässä tapauksessa kakku on leikattu vain kahteen osaan. Kostutan usein kakkupohjia tilkalla omenamehua. Mansikkamousse on kaadettu väliin ja se hyytyy jääkaapissa noin 2-4 tunnissa.

Kakun päällä on kauravanillaa sekä tuoreita mansikoita
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa