Mennyt vuosi on ollut monelta osin kuormittava. On tapahtunut paljon asioita ja on ollut isoja muutoksia. Monet muutoksista ovat olleet positiiviisiia, mutta silti muutokset aina kuormittavat, vaikka ne olisivatkin kivoja asioita. Toki on sitten vielä tämä tämän vuoden koronalisä kaikessa.
Muistan, kun juttelin erään terveydenhuollon henkilön kanssa nuorimmaisen lapseni vauva-aikana siitä, että koen epäonnistumista. Koin arjen raskaaksi, vaikka tämä on juuri se, mitä olin ja olen eniten toivonut. Hän lohdutti sanomalla, että on ok, että myös positiiviset ja odotut asiat kuormittavat. On ihan luonnollista kokea negatiivisia tunteita myös tilanteessa, mikä on iloinen ja odotettu. Ja ihme, jos en olisi ollut kuormittunut kaiken sen uuden edessä. Lisäksi vauva nukkui huonosti, mikä jo pelkästään vaikutti ihan kaikkeen.
"Miksi hankit lapsia, jos et jaksa heitä hoitaa?"
Tämä sama liittyy yleisesti siihen, että joidenkin mielestä äiti ei saisi sanoa ääneen, että hänellä on raskasta lasten kanssa ja pikkulapsiarki on välillä rasittavaa. Somessa varsinkin näissä yhteyksissä näkee usein kommentteja, että "Itsepä olet lapsesi hankkinut" tai "Miksi hankit lapsia, jos et jaksa heitä hoitaa?" Siis mitä! Se, että äiti on toisinaan väsynyt tai ärtynyt ei liity mitenkään siihen, että hän ei rakastaisi lapsiaan kaikista eniten ja, että juuri se pikkulapsiarki on se, mitä hän eniten toivoo. Jos joku mainitsee, että töissä on menossa rankka vaihe, harva siihen kommentoi, että "Mitäs olet sinne mennyt töihin" tai "Etkö ole kiitollinen, että sinulla on töitä!"
On ihan ok olla väsynyt ja tuntea myös negatiivisia tunteita kivoista asioita. Tämä oivallus on helpottanut minua paljon ja olen oppinut olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Ajatusmaailma siitä, että minullakin on oikeus olla ärtynyt myös asioista, joista olen kiitollinen, on helpottanut omaa oloani. Aina ei tarvitse jaksaa olla kuvakirjan mukainen täydellinen äiti eikä se vähennä yhtään kiitollisuutta ja rakkautta omia lapsiani kohtaan.
Äidin hyvinvointi
Välillä tuntuu, että vaatimuksia satelee joka suunnasta. Pitäisi olla läsnä, paneutua jokaisen lapsen kehityksen mukaiseen tukemiseen, käydä uimahallissa, luistelemassa, hiihtämässä ja jumpassa, lukea riittävästi satuja ja mielellään kehittäviä, harjoitella sorminäppäryyttä, maalata ja harjoitella saksilla leikkaamista. Tarjota terveellistä ja monipuolista ruokaa, pyykätä ja silittää sekä pitää koti puhtaana ja siistinä. Lisäksi liiallinen istuminen on vaarallista, viikottain pitäisi harrastaa monipuolisesti kestävyys- ja lihaskuntoliikuntaa, mutta samalla huolehtia riittävästä lepäämisestä ja nukkumisesta.
Ja tässä on vasta pieni osa kaikista arkeen liittyvistä asioista. Lisäksi metatyötä on vähintään yhtä paljon kuin käytännön hoidettavia asioita. Wilma ja Päikky vilkkuvat päivittäin ja omissa työasioissakin pitäisi pysyä kartalla.
Välillä tuntuu, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen murentuu kaikkien muiden vaatimusten alle. Tähän, kun lisää vielä sen, että meillä yötkään eivät kokonaisia, vaan heräämisiä saattaa olla useita. Milloin on siis sen äidin oman ajan ja hyvinvoinnin aika?
Itse olen yrittänyt palastella asian pieniin osiin enkä yritäkään vaatia itseltäni kaikkea kerralla. Olen suorittaja luonne, mutta vuosien varrella olen oppinut paljon armollisuutta itseäni kohtaan. Kaikkea ei tarvitse tehdä samaan aikaan tai "täydellisesti". Esimerkiksi päätin kesällä, että lisään perheemme ruokavalioon lisää kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Jokainen lisätty porkkana on plussaa, mutta on ihan sallittua pitää pitsapäiviä ja joskus syödä pastaa ja jauhelihaa ilman salaattia. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee.
Samaa yritän toteuttaa omassa liikkumisessa. Arjessa ei ole tällä hetkellä tilaa omille vakituisille liikuntapäiville tai kiinteille harrastuksille. Yhtenä viikkona ehdin lenkille 4 kertaa ja seuraavalla viikolla kerran. Yritän etten koe tästä huonoa omatuntoa. Tiedostan kyllä, että tämä ei ole kovin kehittävää oman treenaamisen kannalta, mutta arki on nyt tälläistä ja näillä mennään. Siitä yritän kuitenkin pitää kiinni, että päivittäin tulisi ulkoiltua edes pienen hetken verran. Omalla suhtautumisella ja pienillä teoilla on yllättävän paljon merkitystä kokonaisuuteen.
Äidinkään ei siis tarvitse aina jaksaa. On ihan sallittua sanoa, että tänään väsyttää ja jättää kotityöt toiseen päivään. Näitä päivinä voi lämmittää päivälliseksi purkkihernaria, ottaa lapsen kainaloon ja katsoa yhdessä peiton alla Pikku Kakkosta. Ja nämä hetket saattavat olla hyvinvointia parhaimmillaan.
Kommentit
Lähetä kommentti