2-vuotiaan päiväunet ja päiväunien rajottaminen

Olemme jälleen yhden vaiheen edessä. Päiväunet ovat alkaneet vaikuttamaan iltanukahtamiseen ja yöunien pituuteen. Kirjoittelin aiheesta viimeksi noin kaksi vuotta sitten: Tarvitseeko 2-vuotias päiväunia?

Silloin kaksi vuotta sitten olimme saman asian edessä. Jos 2-vuotiaamme nukkui päiväunet, iltanukahtaminen venyi ja venyi. Olin kotona vauvan kanssa ja 2-vuotiaamme oli osan viikosta hoidossa. Hoitopäivinä hän nukkui hoidossa päiväunet, mutta kotipäivinä unet alkoivat pikkuhiljaa jäämään pois. Kotipäivinä hän jaksoi hyvin iltaan saakka, nukahti illalla nopeasti ja nukkui hyvät yöunet.

Päiväkotipäivinä odottelimme illalla unta välillä jopa 2 tuntia ja nukahtaminen meni myöhäiseksi. Tämä tietysti vaikutti siihen, että seuraavana päivänä pitkät päiväunet olisivat taas maistuneet ja kierre oli valmis. Onneksi silloisessa päiväkodissa onnistui unien rajaaminen noin tuntiin.

päiväunet

 

Päiväunien rajoittaminen 2-vuotiaalla

Meidän lapsillamme 2-vuotta näyttää olevan ikä, jolloin päiväunet alkavat vaikuttamaan yöuniin. Nuorimmaisemme on ollut hieman huono nukkumaan vauvasta saakka, mutta päivänet ovat sujuneet aina kohtalaisen hyvin. Tähän saakka niille on ollut vahva tarve enkä ennen joulua vielä edes ajatellut, että voisimme jättää niitä kokonaan välistä.

Loppuvuodesta kuitenkin pyysimme päiväkodissa rajaamaan unia, koska pitkät unet ovat alkaneet selkeästi vaikuttamaan iltoihin. Normaalisti 2-vuotiaamme nukahtaa noin klo 20-20.30 välillä. Pitkien päiväunien päivänä, hän saattaa kuitenkin olla hereillä vielä klo 22-23. Olen näitä iltoina tehnyt kaikki iltatoimet normaalisti, mutta uni ei vain tule. Lopulta homma menee ihan temppuiluksi ja joinakin iltoina olemme joutuneet sammuttamaan kaikki valot, menemään kaikki nukkumaan ja lopulta hän on nukahtanut. No eipä siinä mitään, klo 22 on minulle hyvä nukkumaanmeno aika, mutta 2-vuotiaalle aivan liian myöhäinen. Koen, että päiväunien rajoittaminen tässä vaiheessa on järkevää. Pitkät ja laadukkaat yöunet ovat tärkeämmät kuin pitkät päiväunet.

Olen kuullut tarinoita päiväkodeista, joissa lapsia pakotetaan nukkumaan eikä heitä suostuta herättämään kesken unien. Onneksi meidän lapset ovat aina saaneet käydä päiväkodeissa, missä unien rajaaminen on onnistunut. Jokainen lapsistamme on ollut samanalainen: Vuorokauteen mahtuu tietty määrä unta. Jos osa unesta nukutaan päivällä, se on suoraan pois yöunista.

2-vuotiaan päiväunet


Millon päiväunet kannattaa ja voi jättää pois?

Päiväunien lopettaminen tai rajoittaminen on yksilöllistä. Meillä päiväunia on alettu rajoittamaan, jos ne ovat alkaneet vaikuttamaan yöuniin. Kokonaan ne on jätetty pois, jos nukuttamiseen / nukahtamiseen on alkanut kulumaan enemmän aikaa kuin itse uniin ja jos lapsi selvästi jo jaksaa iltaan saakka ilman päiväunia.

Jos nukahtamisessa kestää pitkään, se tarkoittaa usein sitä, että kello on jo suhteellisen paljon ja lapsi täytyy herättää pian nukahtamisen jälkeen. Päiväunien keston lisäksi, meillä ainakin päiväunien kellonaika on myös vaikuttanut iltanukahtamiseen merkittävästi. Jos päiväunet on nukuttu kovin myöhään iltapäivällä, ilta venyy aivan varmasti myöhäiseksi.

Tällä hetkellä meillä on päiväunien osalta tilanne, että 2-vuotias ei vielä oiken jaksa ilman päiväunia, mutta niille nukahtaminen kotona on aika haastavaa. Klo 12-13 unesta ei ole vielä tietoakaan, mutta noin klo 15-16 niille olisi jo tarvetta. Se taas on aivan liian myöhäinen aika nukkua päiväunia. Nyt useampana viikonloppuna olemme saattaneet jättää toisena päivänä päiväunet pois ja toisena päivänä yrittäneet unille. Jos lapsi ei ole nukkunut päiväunia, hän nukahtaa illalla nopeasti ja usein ennen klo 20. Jos päiväunia on nukuttu noin tunti, nukahtaminen tapahtuu usein noin klo 21. Molemmissa vaihtoehdoissa vuorokaudessa nukuttu unimäärä on suhteellisen sama, päiväunettomissa päivissä joskus jopa enemmän. Viikonloppuisin lapset nukkuvat meillä myös pidempään kuin arkena, joten päiväunet tulee nukuttua tavallaan jo aamu-unena.

Päiväkodissa päiväunille on tarvetta ja mielestäni on hyvä, että hän nukkuu siellä joka päivä. Päivät alkavat aikaisin ja päiväkotiarki on paljon raskaampaa kuin perus kotiviikonloppu. On kuitenkin hyvä, että unia on rajattu noin tuntiin ja nykyisin lapsi saattaa jo itsekin heräillä noin tunnin jälkeen. Näin olemme saaneet illat pidettyä suhteellisen järkevinä ja yöunet laadukkaina.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat