Kaupallinen yhteistyö Samaskorun kanssa
Pääsin tekemään yhteistyötä
Samaskorun kanssa. Samaskoru on kotimainen yritys ja sen kaikki tuotteet valmistetaan niiden omalla pajalla Joensuussa. Olen tutustunut Samaskoruihin noin kaksi vuotta sitten, kun innostuimme ystäväni kanssa roikkuvista, puisista koruista ja teimme ensimmäisen tilauksemme. Sen jälkeen olen tilannut satunnaisin väliajoin uusia koruja ja tällä hetkellä olen erityisen ihastunut värillisiin, puisiin korviksiin.
 |
Korupuu osana sisustusta |
Höyhenen kevyet korut
Samaskoruja on vaikka kuinka paljon erilaisia. On jo melkein vaikea valita, että mitkä haluaisin seuraavaksi, koska voisin ottaa vaikka kuinka monet! Kauniiden mallien ja värien lisäksi, pidän eniten siitä, että korut ovat kevyitä! Niitä on siis oikeasti kiva käyttää.
Minussa on joitakin erityisherkän piirteitä ja yksi on se, että vaatteiden, korujen ja erityisesti kenkien pitää olla tosi mukavia päällä. Jos joku vähänkin kiristää, painaa tai on epämukava jotenkin, se häiritsee minua paljon ja keskityn vain siihen. En ole aikaisemmin oikeastaan edes "uskaltanut" kokeilla isoja tai roikkuvia koruja. Yllätys olikin siis melkoinen, kun lopulta tilasin ensimmäiset roikkuvat korvikset ja ne tuntuikin kivoilta korvissa.
Kuvassa olevat keltaiset Höyhenen kevyt -korvakorut ovat uusimmat Samaskoruni. Näin siskollani samanlaiset ja ihastuin heti! Käytän aika paljon tummia ja mustia vaatteita ja keltaiset korvikset tuovat niin paljon ilmettä. En tiedä olisiko itse uskaltanut tai edes keksinyt tilata keltaisia koruja, mutta esimerkin voimalla kokeilin ja ei kyllä harmita yhtään.
 |
Höyhenen kevyt -korvakorut |
Korviksien lisäksi minulla on muutama erilainen kaulariipus. Puinen iso riipus on näyttävä, mutta samalla rento esimerkiksi mustan tunikan kanssa. Koruilla saa helpolla ilmettä asuihin ja arkivaate muuttuu hetkessä juhlavammaksi. Omiin puisiin riipuksiini olen vaihtanut kaulanauhaksi mustan ohuen nauha, jolloin koru sopii erityisen hyvin mustan yläosan kanssa. Alla olevassa kuvassa oleva Intiaanin sulka -koru on korkeudeltaan 8cm, joten se tuo tosi kivasti ilmettä, mutta on myös ihan super kevyt.
 |
Intiaanisulka kaulakoru |
 |
Helmeillen korvakorut |
Kolmen lapsen kanssa minulla ei usein ole lähtötilanteissa
paljon aikaa omaan laittautumiseen. Koruista on tullut pelastus
kiireisiin lähtöihin ja niillä saa hetkessä olon, että on laittautunut.
Minulla oli aikaisemmin tapana pitää samoja korviksia tosi pitkään ja
saatoin vaihtaa niin sanotut arkikoruni vain juhliin. Nykyisin vaihtelen
koruja usein ja valitsen aamulla korvikset fiiliksen mukaan.
Kotona tykkään käyttää eniten nappikorviksia, koska pienet sormet tarttuvat niin helposti roikkuviin korviksiin.
Samaskorulla on myös ihania nappikorviksia, joista minulla on tällä hetkellä lähes päivittäin käytössä perus nappikorvakorut turkoosina. Näitä on saatavilla eri kokoisina ja värisinä.
 |
Kuva Samaskorun verkkokaupasta |
Korut osana sisustusta
Omat koruni ovat lojueet missä milloinkin, osa kylpyhuoneen peilikaapissa ja osa esimerkiksi olohuoneen lipastossa. Meidän tämänhetkinen pieni vuokra-asunto ei myöskään lisää yhtään tavaroiden pysymistä järjestyksessä. Olin siis aika myyty, kun näin Samaskorun valikoimassa korupuut!
Korupuita on tällä hetkellä neljää erilaista mallia ja minun korupuuni
on nimeltään Lehmus. Korupuu on kaunis sisustusesine, mutta samalla myös
hyödyllinen käyttötavara.
 |
Taustalla oleva kuva kehyksissä: Vauvakuva.fi |
Minun tyylini sisustaa on pelkistetty ja suoraviivainen. Meillä on ollut
koiria kohta 14 vuoden ajan ja pieniä lapsia yli 7 vuotta. Sekin jo
pelkästään on vaikuttanut kodin sisustukseen esimerkiksi siten, että
meillä ei ole esillä juurikaan mitään "tilpehööriä", huonekasveja tai
koriste-esineitä. Tietysti niitä voisi olla hyllyillä tai lasikaapeissa,
mutta pidän siitä, että esillä olevat tavarat ovat suurimmaksi osaksi
myös käyttötavaroita. Tykkään kuitenkin sisustaa ja kauniit esineet
tuovat ihanaa tunnelmaa! Korupuu on juuri sellainen esine, minkä laitan mielellään esille sen ulkomuodon takia, mutta myös siksi, että se on oikeasti käytännöllinen.
Suosikkikoruni
Tämän hetken suosikkejani
Samaskorun verkkokaupasta ovat nämä alla olevassa kuvassa näkyvät korut ja niistä varmasti ainakin osa päätyy koruvalikoimaani vielä tämän vuoden aikana. Arkisin tykkään käyttää pieniä, nappikoruja ja erivärisillä koruilla saa hauskasti ilmettä.
Vesipisara-nappikorut ovat ihania! Niistä haluan jotkut arkikoruiksi, mutta en ole vielä osannut päättää, että minkä värisenä. Mustat
Tulensielu ja turkoosit
Voima korvikset ovat yksinkertaisia, mutta näyttäviä. Näitä saa myös monenvärisenä.
Minulla on Mandalan kolmikko korvikset, mutta samaan sarjaan kuuluu monenlaisia erilaisia malleja.
Mandalan lempeys ja
Mandalan loisto kuuluvat ehdottomasti suosikkeihini!
 |
Kuvat Samaskorun verkkokaupasta |
Meillä on ollut Nelli-beagle, josta jouduimme luopumaan vuosi sitten. Nelli oli ensimmäinen koirani ja tuntui, että se luki tunnetilani paremmin kuin kukaan toinen. Saimme pitää Nellin hieman vajaa 13 vuotta.
Samaskorulla on ihania eläinaiheisia koruja ja beagle-korvikset on taidettu tehdä Nellistä :) Nellillä oli turkissa, kaulan kohdalla valkoinen sydämen muotoinen merkki turkissa - samanlainen kuin Samaskorujen beagle-koruilla! Koirakoruja löytyy tosi monesta eri rodusta korviksina sekä kaukakoruina. Ja niitä on muuten myös seinäkelloina! Aika ihana joululahjaidea koiran omistajalle!
 |
Nelli-beagle ja Samankorun beaglekorut |
Kommentit
Lähetä kommentti