Päiväkodin aloitus: Onko se helpompaa kolmannen lapsen kanssa?

Niin vaan meni taas yhden lapsen "vauva-aika" ja meidän kolmaskin lapsemme aloitti päiväkodin. R on tosin jo 2-vuotias ja oli keväällä jonkin aikaa perhepäivähoidossa, mutta tuntuu, että nyt hoito alkaa tavallaan ihan oikeasti. Kevään hoito siirtyi ja katkesi koronan takia ja edessä oli myös pitkä kesäloma. Nyt edessä on arki ja pitkä ja pimeä syksy ilman pidempiä vapaita.

Päiväkodin aloitus: Kokemuksia hoidon aloittamisesta

Päiväkodin aloitus ei perheessämme ole mikään uusi juttu, sillä olemme tämän asian edessä nyt kolmatta kertaa. Esikoisen kohdalla hoidon aloitus oli vaikeaa, koska kyseessä oli ensimmäinen lapsemme ja kaikki oli meillekin ihan uutta. Nyt tiedämme jo etukäteen, mitä reppuun pitäisi pakata, mitä päiväkodissa tehdään ja sen, että lapsi sopeutuu sinne ihan varmasti enemmin tai myöhemmin.

Silti tuntuu, että olen taas jonkinlaisessa risteyksessä. Pitäisi päästää hieman irti ja luottaa siihen, että lapsi pärjää ja joku minulle vieras ihminen huolehtii hänestä. Pitää sylissä ja lohduttaa. Vai onhan siellä varmasti joku, jolla on aikaa pitää sylissä?

Suuret risteyskohdat: Koulun alkaminen ja päiväkodin aloitus

Viime keväänä esikoisemme aloitti koulun ja sen tuomaa haikeutta pehmensi hieman, kun puristin lapsen koulupäivän aikana syliini 1-vuotiaan taaperoni ja silitin vielä hieman vauvanpyöreitä jalkateriä ja poskia. Siinä hetkessä tuntui, että olen äiti vielä pienille lapsille ja he tarvitsevat minua monta vuotta.

Onneksi oikeasti jokainen lapseni tarvitsee minua vielä pitkään. Tuntuu kuitenkin, että päiväkoti-ikäisillä vuodet kuluvat vauhdilla ja pelkään, että koululaisena ne kulkevat vieläkin nopeammin. Ei ole enää niitä ikuisuuksilta tuntuvia vuorokausia, kun heijaan vauvaa sylissäni ja toivon hänen nukkuvan edes hetken aikaa irti minusta. Ja silmän räpäyksessä sama vauva aloittaa päiväkodissa ja siitä jo hetken päästä koulussa. Yhtäkkiä toivon, että sama lapsi haluaisi edes joskus nukkua kiinni minussa.

Lasten kanssa elämä on täynnä ristiriitoja. Kevään ja kesän aikana on ollut lukuisia hetkiä, kun olen toivonut, että he olisivat hoidossa. Haastavana hetkenä olen laskenut päiviä elokuun alkuun, mutta päivän lähestyessä, en haluaisikaan päästää irti. Tiedän, että se tunne menee ohi. Tiedän, että arki alkaa sujumaan ja me kaikki sopeudumme. Mutta silti, päiväkodin aloitus on minulle äitinä lähes yhtä vaikeaa kolmannen lapseni kohdalla kuin esikoisenkin. Esikoisen kohdalla kipuilin epätietoisuuden tunteiden kanssa, nyt pinnalle nousee haikeus ja tietynlainen luopuminen. Onko perheemme vauvavuodet nyt koettu?

Turvallista ja sujuvaa arjen alkua!