Meidän 2-vuotias aloitti elokuun alussa päiväkodissa. Alku sujui hyvin ja lapsikin on sopeutunut suhteellisen nopeasti ja kivasti hoitoon. Kaksi ensimmäistä viikkoa meni täysillä hoitoviikoilla, kunnes viime viikolla alkoi sairastelu. Ei onneksi mitään isompaa, mutta perus päiväkotinuhaa.
Viikko sitten perjantaina meidän 4-vuotias oli poissa hoidosta ja kävi viikonloppuna korona-testissä. Silloin oli vielä ohjeistuksena, että jokainen nuha testataan. Viikonlopun aikana myös 2-vuotiaan nenä alkoi vuotaa ja molemmat lapset olivat alkuviikon kotona. Onneksi pienempää ei tarvinut viedä testeihin, kun ohjeistus oli muuttunut niin, että samasta perheestä riittää samanaikaisesti yksi negatiivinen tulos.
Yksi terve päivä viikossa
Tällä viikolla keskiviikko oli ainoa päivä, kun kaikki lapset olivat hoidossa ja koulussa. Koululainen jäi vuorostaan loppuviikoksi kotiin kurkkukivun takia. Myös hän kävi testissä varmuuden vuoksi, koska oli ollut edellisenä viikonloppuna turnauksessa Helsingissä. Kaikki tulokset kuitenkin ovat olleet onneksi negatiivisia.
Perjantaina päiväkodista soitettiin, että meidän 2-vuotiaalla on nuha ja hänet pitäisi hakea kotiin kesken päivän. Todellakin, hänellä alkoi ilmeisesti joku uusi nuha ja näyttää vähän siltä, että huomennakin pitäisi jäädä kotiin. Jännityksellä odotan, että minkälainen viikko on tulossa. Ja kuinka paljon 2-vuotias ehtii olla syksyn aikana hoidossa, jos ilman testausta hoitoon saa mennä vain täysin oireettomana?

Onneksi
testaus kriiterejä lasten kohdalla kevennettiin ja jokaisesta
aivastuksesta ei tarvitse enää mennä testiin. Oireisena ei kuitenkaan
voi mennä päiväkotiin tai kouluun ilman negatiivista testitulosta. Meidän perheessä on nyt tehty yhteensä 5 testiä. En ole itse aktiivisesti kysynyt testiin pääsyä, vaan olen aina yrittänyt noudattaa voimassa olevaa ohjeistusta ja soittanut terveyskeskuksen korona-infoon kysyäkseni, miten meidän tulisi toimia.
En
normaalistikaan veisi kipeää lasta hoitoon, mutta esimerkiksi tämän
viikon poissaoloista ehkä kaksi päivää oli sellaisia, että lapsi olisi
mennyt ilman koronaa hoitoon / kouluun. Oireet olivat niin vähäisiä eikä
kenelläkään ole ollut esimerkiksi kuumetta.
Lue myös:
Kommentit
Lähetä kommentti