Vauva ja 2-vuotias: Millaiset (tupla)rattaat tarvitaan vai tarvitaanko?

Nyt esittelyssä meidän perheen yksi ehdoton apuväline! Tuplarattaat! Mutta eivät mitkä tahansa tuplat, vaan käyttäjien mukaan muotoutuvat rattaat. Ilman näitä minun arkeni olisi paljon vaikeampaa edelleenkin, vaikka pienet ovat nyt 1-vuotta ja 3-vuotta. R:n vauvavuotena ilman näitä rattaita, en varmaan olisi paljon liikkunut kotipihaa kauemmaksi.

Taaperoperheen tuplarattaat

Kun R syntyi, O oli tasan 2-vuotias. Liikumme paljon ilman autoa, joten halusin jonkinlaisen kuljetusvälineen myös O:lle. Leveät tuplarattaat tuntuivat hankalilta, koska niiden käyttöaika olisi kuitenkin lyhyt ja niiden kanssa olisi vaikea liikkua esimerkiksi kaupassa ja bussissa. En myöskään tarvinnut rattaita, joissa O voisi nukkua, koska hän ei enää silloin nukkunut päiväunia rattaissa.

Haimme pienten kanssa eskarilaisen joka päivä päiväkodilta ja meidän 2-vuotias ei ollut kovin innokas kävelijä, joten rattaille oli oikeasti päivittäistä tarvetta. Myös bussilla liikkuminen tuntui paljon helpommalta, kun sain molemmat lapset kyytiin ja varsinkin talvella näiden avulla pääsimme tosi vaivattomasti esimerkiksi päiväkotiin, kerhoon ja kauppaan.

Etsin tietoa erilaisista päällekkäin istuvista kapeista tuplarattaista ja niitä löytyykin ihan kivasti eri malleja. Osassa malleista on kuitenkin yllättävän pienet renkaat ja halusin ehdottomasti toimivat ja hyvin kulkevat rattaat. Lopulta tutustuin Phil&Teds Sport rattaisiin ja tiesin heti, että nämä minä haluan! 


Phil & Teds Sport

Päädyimme siis hankkimaan Phil & Teds Sport -tuplarattaat, joissa on isot renkaat ja niitä on mahdollisuus käyttää myös yhdellä lapsella. Tämä on yksi kapeiden tuplarattaiden paras ominaisuus! Rattaita voi käyttää oikeasti useamman vuoden, koska ne sopivat myös yhden lapsen rattaiksi. Rattaat ovat kapeat, helppo kasata, ne muotoutuvat monenlaiseen tarpeeseen ja ne mahtuvat myös kasattuna pieneen tilaan.

Ainoa miinus hankintaa miettiessä, oli rattaiden hinta kaikkine lisäosineen. Meillä oli jo yhdistelmärattaat vauvalle, joten tarkoitus ei ollut sijoittaa suuria summia toisiin rattaisiin. Näille kuitenkin oli tosi suuri tarve, joten päädyin selaamaan käytettyjen rattaiden valikoimaa. Ostimme rattaat lopulta Tori.fi:n kautta käytettynä. Ne olivat olleet yhdellä perheellä vajaa kaksi vuotta satunnaisessa käytössä, joten uskoin ja toivoin, että rattailla olisi vielä hyvin käyttöikää jäljellä. Lisäksi saimme samassa paketissa paljon erilaisia lisäosia, esimerkiksi sisaristuimen, pehmeän kantokopan ja tuplasadesuojan.

Pehmeä kantokoppa on tosi toimiva, kun rattaita käyttää pienellä vauvalla ja taaperolla. Eli silloin ratasosa lasketaan alas ja vauva nukkuu pehmeässä kantokopassa alapuolella. Tähän yläpuolelle kiinnitetään sisarusistuin, mihin taapero pääsee kyytiin. Alla olevassa kuvassa R nukkuu vaunuverhon takana pehmeässä kantokopassa pää työntäjään päin, O istuu sisaristuimessa päällä ja E työntää. Sisaristuimen ollessa edessä, sen painoraja on 20 kiloa (Lähde: Vaunuaitta). Rattaisiin kuuluu myös kuomu ja erilaisia suojaverhoja, mutta me käytimme rattaita vauva-aikana aika riisuttuna versiona.

R nukkuu vaunuverhon takana

Snug vaunukoppa ja muita lisäosia

Vaunulenkeillä tai vauvan päiväunille pehmeä kantokoppa alaosassa ei kuitenkaan ole mielestäni ihan optimi ratkaisu, sillä vauva nukkuu rattaissa pää työntäjään päin. Rattaisiin on saatavilla lisäosana kova kantokoppa, jolloin rattaat muistuttavat ihan tavallisia vaunuja. Ajattelin, että se olisi hyödyllinen ostos, vaikka meillä olikin vauvalle erikseen isoveljien vanhat yhdistelmärattaat, joita oli tarkoitus myös käyttää.

Ostin siis lisäksi rattaisiin sopivan kovan Snug-vaunukopan. Onneksi ostin senkin käytettynä, sillä jälkeenpäin ajatellen, se oli turha ostos. Snug-kopan kanssa rattaisiin ei pysty käsittääkseni liittämään sisaristuinta (korjatkaa, jos olen väärässä....), mikä oli hieman ongelmallista. Lisäksi Snug-koppa on yllättävän kapea, joten meidän vauvalla sen käyttöikä oli vain noin kolme kuukautta! Kesäaikaan vauva mahtuisi siihen pidempään, mutta syksyllä oli jo niin kylmä, että koppaan olisi pitänyt mahtua vauvan lisäksi kunnon vaunupussi. Käytin siis lopulta kovaa vaunukoppaa aika vähän, mutta onneksi sain sen myytyä eteenpäin. Koppa oli tosi siistissä kunnossa eli oli vielä kahden käyttäjän jälkeenkin ihan uudenveroinen.

Lisäksi ostimme rattaisiin sopivat adapterit kaukalolle. Olimme ehtineet myydä O:n vauva-ajan jälkeen turvakaukalon eteenpäin, joten ostimme R:lle kaukalon, joka sopi näiden rattaiden adaptereihin. Vauva-aikana käytimme paljon runkoa + kaukaloa reissuissa ja asioilla käydessämme. Rattaiden runko menee aika pieneen tilaan kasattuna, joten sitä on helppo kuljettaa mukana.

Rattaat muokkautuvat lapsen / lapsien kasvun mukana

R mahtui noin puolivuotiaaksi asti nukkumaan vauvaosassa, pehmeässä kantokopassa, kun sisaristuin oli kiinnitettynä rattaisiin. Istumataidon myötä rattaat muuntuvat meillä nyt kahdelle istuvalle lapselle. 1-vuotias R istuu sisaristuimessa alapuolella ja 3-vuotias O rattaissa yläpuolella. Rattaat ovat yllättävän kevyet työntää tällä kokoonpanolla. Vauvana R myös nukkui välillä sisaristuimessa, jos olimme jossain menossa. Nykyisin, kun olemme reissussa, R nukkuu tarvittaessa ratasosassa, minkä saa laskettua alas.

Kesällä emme käyttäneet sisarusrattaita juuri ollenkaan, sillä O potkupyöräili lähes aina, kun liikuimme jalkaisin. Nyt liukkaiden kelien myötä, olen ottanut taas sisarusrattaat aktiivisempaan käyttöön, sillä meillä on esimerkiksi aamuisin päiväkodille noin kilometrin matka. Otan aina nämä rattaat mukaan, kun lähden 1-vuotiaan ja 3-vuotiaan kanssa vähänkin pidemmälle ilman autoa. Lisäksi esimerkiksi kirjasto- ja kauppareissuilla näihin saa yllättävän paljon kirjoja ja ostoksia kyytiin, vaikka R olisi jo kyydissä.


Lue myös:





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

10 vinkkiä isänpäivälahjaksi

Maidoton ja gluteeniton: Suklaa Marianne Crush kakku

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

10 vinkkiä helpottamaan 1v:n taaperoelämää

Päiväkoti ei stressaa lasta enempää kuin kotihoito