Pienen budjetin vauhdikkaat kaverisynttärit

Mietin lokakuussa 7-vuotiaan E:n kaverijuhlien järjestämistä. Silloin listasin samalla yli 40 erilaista ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla. Lapseni ensimmäinen toive oli HopLop tai Leo's leikkimaa synttärit. Olimme jo pitäneet kaikille lapsille yhteissynttärit erikseen varatussa paikassa, minne olimme kutsuneet perheet, kummit ja läheisiä ystäviä perheineen, joten toiveeni oli järjestää kaverijuhlat pienellä budjetilla. Tämä vuosi on erityisvuosi, kun asumme väliaikaisesti vuokralla rakentamisen ajan. Ensi vuonna lasten juhlat aikuisille pidetään uudessa kodissa.

Jäin siis miettimään, missä pitäisimme juhlat ja viikkoja kului. HopLop-juhlat olisivat helpot ja hauskat, mutta ne tulisivat maksamaan reilusti yli 100e. Myös monessa muussa paikassa järjestetyt juhlat maksavat kolminumeroisen summan verran. Jonain vuonna voimme toteuttaa kokonaan ulkoistetut juhlat, mutta tänä syksynä juhlabudjetti hupeni yhteisjuhliin. E kyseli marraskuun alussa, että milloin kaverijuhlat pidetään ja oli viimeistään aika laittaa suunnitelmat toteutukseen.

synttärit

Toiveena kaupunkisotaa ja jalkapalloa

3-vuotiaalle pidimme kesällä aarresuunnistus kaverijuhlat läheisen koulun pihassa. Marraskuussa ei ulkojuhlat enää onnistuisi ja meille kotiinkaan ei voisi kaksioon kutsua vauhdikkaita ekaluokkalaisia. Olemme pitäneet parina edellisenä vuonna juhlat koulun salissa / vapaa-aikakeskuksen salissa ja päätimme lopulta myös tänä vuonna toteuttaa liikuntasalijuhlat. Monissa kunnissa liikuntasaleja voi vuokrata omaan käyttöön edullisesti. Liikkasalijuhlat ovat edulliset, mutta vaativat jonkin verran vanhemmilta osallistumista ja suunnittelua. Salit ovat myös tosi varattuja ja esimerkiksi arki-iltoina ei juurikaan ole missään vapaata. Onnistuimme löytämään vapaan salin sunnuntai-iltapäivään. Liikkasalijuhlissa hyvänä puolena on myös se, että kutsuttujen kavereiden määrää ei tarvitse rajoittaa niin tiukasti.

Sankarin toiveena oli edellisen vuoden tapaan kaupunkisota ja lisäksi jalkapalloa. E pelaa jalkkista ja koulussa lähes kaikki välitunnit kuluvat pelaamisen merkeissä, joten se on mieleistä puuhaa myös kavereille. Kaupunkisota on periaatteessa yksinkertainen järjestää, mutta vaatii jonkin verran välineitä. Miehelläni oli tiedossa muutama koulu, joiden saleissa saisi käyttöön esimerkiksi jumppapatjoja. Osassa kouluissa ei ole mahdollista lainata mitään koulun välineitä. Lisäksi kaupunkisotaan tarvitaan pieniä ja pehmeitä palloja toisten polttamiseen. Me hankimme säkillisen pallomeripalloja Biltemasta noin 10e / 100kpl. Uskoisin, että näille palloille on vielä paljon käyttöä pienten poikien tulevissa juhlissa ja muissa leikeissä.


Pelin tarkoituksena on polttaa pehmopalloilla vastustajan pelaajia pois kentältä ja varastaa toisen joukkueen aarre vastakkaisesta maalista. Peliä voidaan pelata monta erää. Ainakin 7-vuotiailla pojilla tämä toimii! Jumppapatjoista ja tuoleista sai tehtyä hyvät suojaesteet ja aarteen ryöstäminenkin onnistui.

Kaupunkitaistelun jälkeen kävimme pukuhuoneessa nostamassa verensokeria ja tankkaamassa noidan taikajuomaa. Joidenkin vuosien kokemuksen perusteella voin jälleen kerran sanoa, että lasten kaverisynttäreille ei kannata leipoa mitään erityistä. Keksit ja pieni määrä karkkia hupeni ensimmäiseksi ja vain muutama söi mufiinssin. Tänä vuonna en edes suunnitellut tekeväni kakkua, koska ainakin meidän poikien kaverisynttäreillä syömiset ovat olleet aina sivuosassa. Tämä oli muuten ensimmäinen vuosi, kun tarjolla oli karkkia ja nytkin todella kohtuullisesti.


Herkkujen jälkeen ohjelmassa oli ongintaa, mistä jokaisen saaliista löytyi Tigerin valotikku. Sali oli muuttunut discoksi ja taustalla soi E:n suosikkimusiikkia. Jonkin aikaa pojat jaksoivat juosta ja mennä musiikin mukana, mutta pian alkoivat jo kyselyt, että joko pelataan. Lopuksi siis vielä jalkkista ja jokaisella oli juhlien loputtua kuuma ja punaiset posket.

Juhlien yhteenveto

Juhlat olivat onnistuneet, mutta myös itseltäni se vei aika tehokkaasti voimat. Olin illalla ihan poikki! Lisävauhtia toi 1-vuotiaan R:n perässä juokseminen. Tosi hyvin pienet O ja R menivät juhlien mukana ja heillekin tuli illalla uni jo heti klo 19 jälkeen. Koulun salin vuokra oli 12 € / tunti ja meillä se oli varattuna 2,5 tuntia (juhla-aikaa 1,5 tuntia ja yhteensä tunti järjestely ja siivousaikaa). Salivuokra tuli siis maksamaan yhteensä 30 euroa. Lisäksi kuluja toivat ongintapussit ja tarjoilut. Toki kotijuhlat olisivat vielä edullisemmat, mutta meillä se ei tänä vuonna olisi onnistunut. Lisäksi lapsille on tosi mielekästä, kun pääsee purkamaan energiaa ja pelaamaan kavereiden kanssa.

Lue lisää: 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

10 vinkkiä isänpäivälahjaksi

Maidoton ja gluteeniton: Suklaa Marianne Crush kakku

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

10 vinkkiä helpottamaan 1v:n taaperoelämää

Päiväkoti ei stressaa lasta enempää kuin kotihoito