Maidoton (+gluteeniton): Isänpäivän kakut

Leipominen on yksi lemppariharrastuksistani, jos minulla on vaan aika tehdä sitä rauhassa. Kolmen pienen lapsen kanssa se ei useinkaan toteudu, mutta kun on tarpeeksi hyvä syy, niin leivon myös "lasten kanssa". Isänpäivä on yksi parhaista syistä leipoa, joten laitoimme pikkuisten kanssa kakkutehtaan pystyyn samalla, kun mieheni teki hommia taloraksalla.

Meidän perheen isän suosikkiherkku on kinuski. Itse en siitä niin kovin välitä enkä ole koskaan aikaisemmin tehnyt kinuskia! Mutta nyt päätin ilahduttaa puolisoani ja testiin pääsi heti suorilta maidoton kinuski. Kinuskikissa on vertaillut, miten eri vegaaniset kermat toimivat kinuskissa ja sen perusteella valitsin kermaksi Plantin kaurakerman.


Maidoton (ja gluteeniton) kinuskikakku

Kakkuna on aikaisemminkin tekemäni maidoton (ja gluteeniton) Marianne Crush suklaakakku, minkä ohje löytyy täältä: Suklaa Marianne Crush kakku, mutta päälle tein nyt kinuskin. Karkit sisältävät gluteenia, mutta ne voi helposti vaihtaa toisiksi.

Kinuskin ohjetta googlettelin ja lopulta päädyin seuraaviin mittasuhteisiin:
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl Planti kermaa
hippusellinen suolaa
pieni loraus öljyä antamaan kiiltoa

Keitin kinuskia noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Kattilassa se näytti vielä ihan epäilyttävältä, mutta jäähtyessään se sai kauniin kiillon ja levittyi tosi kivasti kakun päälle. Kakussa kinuskin alla on suklaakerros, mutta hieman jäähtynyt kinuski valui sen päälle nätisti eikä sekoittunut suklaakerrokseen.


Maidoton (ja gluteeniton mustikkakakku

Esikoisemme ei tykkää suklaasta eikä myöskään kinuskista. Halusin kuitenkin, että myös hänelle löytyy jotain kahvipöydästä, joten tein samalla kertaa myös toisen kakun. Ja tämän takia tein kakut jo lauantaina valmiiksi, että ne tulisi syödyksi. Meille on tulossa lauantaina vieraita, joten aloitamme kakut jo ennakkoon.


Tein tämän kakun pienimpään kakkuvuokaani, minkä omistan. Siitä tuli kolmen kananmunan kakku ja sen halkaisija on 19 cm. Kakun pohjana käytin samaa, millä olen tehnyt 2-vuotiaan muumikakun. Ohje löytyy täältä: 2-vuotiaan muumijuhlat.

Leikkasin kakun kolmeeen osaan ja laitoin molempiin väleihin mustikka-mansikkamoussen. Moussea oli aika reilusti ja se valui kivasti koko kakun ympärille.

Maidonton ja gluteeniton marjamousse

Pakastemansikoita noin 2dl
Pakastemustikoita noin 1,5dl
Alpro Soya Go On rahkaa noin 1dl
Soija vispikermaa noin 1,5dl
Pari ruokalusikallista vaniljakreemijauhetta
3 liivatetta

Muumikakkuun tein mansikkamoussen kokonaan ilman liivatetta, mutta tämä seos oli niin löysän oloista, että laitoin tähän varuiksi liivatetta. Pakastemustikoista tuli enemmän nestettä kuin mansikoista.

Kakun päällä on soya vispiä, mitä värjäsin mustikan mehulla. Lisäksi laitoin jäisiä mustikoita, joihin sivelin päälle hyytelösokeria. Hyytelösokerilla saa jäiset marjat pysymään kokonaisina eivätkä ne ala valuttamaan nestettä.

Ihanaa ja herkullista isänpäivää ja viikonloppua!

Lue myös:
Lapsiperhearki: 4 minuuutin sääntö saa kumppanin hymyilemään




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

10 vinkkiä isänpäivälahjaksi

Maidoton ja gluteeniton: Suklaa Marianne Crush kakku

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

10 vinkkiä helpottamaan 1v:n taaperoelämää

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

Vauvavuoden 10 tärkeintä ja 10 turhinta tavaraa