Kasvomaski ahdistaa: Pitääkö maskia käyttää ruokakaupassa?

Olen nyt käyttänyt kasvomaskia muutamia kertoja ja suhtaudun maskisuosituksiin myönteisesti. Maskien ympärillä on käyty vilkasta keskustelua keväästä saakka ja itselleni on edelleenkin hieman epäselvää, että onko niiden käyttäminen loppujen lopuksi kuinka hyödyllistä. Maalaisjärjellä ajatellen maski antaa paremman suojan verrattuna siihen, että maskia ei käytettäisi ollenkaan. Ongelmia tulee kuitenkin siinä vaiheessa, jos maskia käytetään väärin ja sen hyöty kääntyykin haitaksi.

THL:n sivuilla myös mainitaan, että: "Kasvomaski ei ole varsinainen hengityksensuojain, eikä se suojaa tehokkaasti käyttäjäänsä. Kasvomaskien teho perustuu osittain siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti." Eli maskien kohdalla pitäisi ajatella asiaa laajemmin kuin vain sen hyötyä itselleen.

Parasta tekemistä eikä vaadi maskia


Käytetäänkö maskia ruokakaupassa?

Kävin viikko sitten eräässä kauppakeskuksessa ja virittelin maskin kasvoilleni. Yllätykseni oli aika suuri, kun huomasin, että maski oli käytössä reilusti alle puolella asiakkaista. Ehkä korkeintaan kolmas- tai neljäsosalla. Liikkeessä, jossa kävin, myyjillä oli visiirit, mutta kasvomaskin kanssa tunsin olevani melkein kummajainen. En siis ollut käynyt juurikaan missään isommissa kaupoissa moneen päivään ja tässä välissä maskikeskustelu ja -suositukset olivat muuttuneet huomattavasti. Mietin moneen kertaan ohjeistuksia ja pohdiskelin, käytetäänkö maskia yleisesti kaupassa?

Menin samana päivänä ruokakauppaan ja olin aikaisemman kauppareissun jäljiltä kahden vaiheilla, että käytänkö maskia. Jo kaupan ovella huomasin, että ruokakaupassa käytäntö olikin ihan toisenlainen. Ruokakaupassa käytetään maskia. Maskia käytti reilusti yli puolet asiakkaista. Lisäksi kaikilla myyjillä oli kasvomaskit ja eräällä myyjällä näin jopa kasvomaskin sekä visiirin. Itsekin siis liityin maskin käyttäjien joukkoon.
 
Minulla oli aikomuksena tehdä viikon ruokaostokset, joten olin kaupassa noin tunnin. Huomasin aika nopeasti, että maskin käyttäminen vaatii harjoittelua. Noin vartin päästä oloni alkoi olla jo hieman tuskainen ja tuntui, että en osaa hengittää maskin kanssa ollenkaan rennosti ja normaalisti. Lopulta sain ostokset tehtyä ja helpottuneena riisuin suojaimen. Hatun nosto heille, jotka käyttävät maskia koko työpäivän ajan.

Junassa yli puolella oli maski käytössä

Maski ahdistaa minua ja tottuuko maskin käyttämiseen?

Maanantaina kävin pitkästä aikaa toimistolla. Saman päivän aikana liikuin myös julkisilla, kävin työterveydessä hakemassa influenssarokotuksen sekä pistäydyin vaatekaupassa. Lähijunissa tuli kuulutukset, että VR suosittelee maskin käyttöä ja Mehiläisen tiloissa toivottiin kaikkien käyttävän maskia koko käynnin ajan. Myös itse noudatin näitä ohjeita ja käytin maskia. Vierailemassani vaatekaupassa myyjällä ei ollut maskia käytössä eikä kovin monella muullakaan asiakkaalla.

Maskin käyttö vaatii vielä muutakin harjoittelua kuin tottumista sen pitämiseen. Hukkasin korviksestani osan, kun venklasin maskin naruja paremmin. Myöskään pipon ja silmälasien kanssa sen käyttäminen ei ole itselleni vielä ihan luontevaa. Minulla kului tämän yhden päivän aikana kolme kertakäyttöistä maskia. Jos olisin käyttänyt kankaisia maskeja, niitäkin olisi pitänyt olla mukana se kolme kappaletta.

En koe, että maskin käyttö olisi välttämätöntä liikkuessani kadulla. Ainakaan, jos en joudu liikkumaan ruuhkassa. Julkisissa liikennevälineissä tai terveysasemalla maskin käyttö tuntuu luontevalta ja tärkeältä. THL suositteleekin maskien käyttämistä tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista.

Pyrin noudattamaan voimassa olevia suosituksia ja käytän maskia tarpeen mukaan. Arkeni pyörii pitkälti kodin, kotipihan ja päiväkodin välillä, joten maskin käytölle ei ole päivittäistä tarvetta. Tulevan viikon ruokaostokset tilasin kauppakassipalvelun kautta, joten tämän kertainen ostosten kerääminenkään ei vaatinut maskin käyttämistä.

Uskon, että maskin käyttöön tottuu. Maskeja on myös erilaisia ja niiden istuvuudessa on suuria eroja. Itselleni ongelmia tuottaa se, että maskit ovat one size -kokoa ja minulla on aika pienet kasvot. En ole kokeillut vielä kankaisia kasvomaskeja. Tärkeintä on kuitenkin toimia vastuullisesti ja muut huomioon ottaen, joten tähän peilaten varmasti pääsen yli maskiahdistuksestani eikä kasvomaski enää ahdista ihan niin paljon harjoittelun jälkeen.


Miksi kasvomaski ahdistaa?

En ole kasvomaski ahdistukseni kanssa yksin. Kasvomaski aiheuttaa osalle sen käyttäjistä ahdistusta ja siihen on ihan hyvä syykin. Maski lisää hiilidioksidin määrää hengitysilmasssa ja se voi aiheuttaa erilaisia oireita, kuten esimerkiksi huimausta, väsymystä ja hengitysvaikeuksia. Maaret Kallio on kirjoittanut tästä aiheesta hyvän kolumnin Helsingin Sanomissa.

Osalle kasvomaski voi aiheuttaa ahdistusta henkisesti ja se saattaa tuoda mukanaan myös fyysisiä oireita. Olen kuullut monen sanovan, että maskin käyttö aiheuttaa ahdistuksen lisäksi päänsärkyä. Itsekin tunnistan tämän. En osaa hengittää oikein ja rennosti kasvomaskin kanssa, koska en ole kovin tottunut maskin käyttäjä.

Juttelin asiasta läheiseni kanssa, joka käyttää maskia päivittäin koko työpäivän ajan. Myös hän kertoi, että maski aiheutti aluksi ahdistusta ja iltaisin oli normaalia väsyneempi. Mutta siihenkin on jo tottunut ja maskin kanssa on oppinut hengittämään rennosti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosinta ja 10 vuotta kihloista: Onko kolmen lapsen vanhempien parisuhteessa vielä kipinää?

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

4 kuukautta curly girl suorille hiuksille: Tuliko hiuksistani kiharat?

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

Mitä lahjaksi isälle / miehelle: 10 vinkkiä isänpäivälahjaksi

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Miten rauhoittaa lapsi unille: Kokemuksia itsetehdystä painopeitosta

Koronatesti: Miten sujuu lapsen kanssa drive-in koronatesti?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?