Maidoton suklaa sitruunamoussekakku ja raikas mustikkakakku (gluteeniton)

Saimme vieraita (lue apukäsiä raksahommiin) ja sen kunniaksi leivoin pari kakkua. Kakut toimivat myös yhden lapsistamme myöhästyneinä synttärikakkuina. Toki olisi riittänyt yksikin kakku, mutta halusin kokeilla maidotonta sitruunamoussea suklaan kanssa ja esikoisemme ei välitä suklaasta. Niinpä päätin tehdä "yhdestä kakusta kaksi kakkua".

suklaakakku
 

Paistoin yhden ns tavallisen sokerikakkupohjan (ohje mm täällä). Leikkasin sen kolmeen osaan ja yhden osista käytin suklaa-sitruunakakun pohjana. Kaksi osaa leikkasin sopivan kokoisiksi hiemam pienempään irtopohjavuokaan ja tein siihen kaksikerroksisen mustikkakakun.

Olin saanut päähäni, että haluan kokeilla maidotonta sitruunamoussea. Googlettelin erilaisia sitruunamoussen ohjeita, mutta en löytänyt mieleistä. Niinpä päätin soveltaa ja lopputulos oli aika onnistunut.


Maidoton sitruunamousse

n. 2dl Allpro Soya vispiä vispattuna
n 1/2 prk Oatly iMat Fraichea
n 1/2 prk Allpro Soya Go On rahkaa
sitruunamehua (laitoin maun mukaan, mutta ehkä noin 4-5 rkl)
ripaus vaniljasokeria
sokeria maun mukaan (ehkä noin muutama rkl)
4 liivatetta sulatettuna sitruunamehuun


Maidoton suklaamousse ja suklaaganache

Suklaamousse oli tuttu ja turvallinen mousse, mitä olen tehnyt ennenkin eli
n 2dl Allpro Soya vispiä vispattuna
n 1/2 levy suklaata sulatettuna (Panda tummasuklaa)
 
Kakun päällä on suklaaganache. Sulatin mikrossa tummaa suklaata reilu 1/2 suklaalevyä, lämmitin Allpro Soya vispiä vajaa 1dl kattilassa ja sekoitin nämä yhteen.


Maidoton mustikkakakku

Mustikkakakussa on siis kaksi kerrosta. Välissä ja päällä on mustikkamoussea, minkä tein myös aika vapailla mitoilla. Moussessa on pakkasesta sulatettu mansikoita ja mustikoita, mitkä on soseutettu. Marjasoseen joukkoon on lisätty noin 1dl Allpro Soya vispikermaa vispattuna, noin 1/2 prk Allpro Soya Go On -jogurttia sekä 1prk Piltti kuningatar hilloa (ilman sokeria). Laitoin mousseen varalta 5 liivatetta (keitetty tilkkaan omenamehua), koska marjoja oli niin paljon.

Päällä on jäisiä mustikoita, joiden päälle on sivelty hyytelösokeria (noin 1/2dl vettä ja 1/4dl hyytelösokeria kiehautetaan). Näin marjat pysyvät kokonaisina kakun päällä, eivätkä sula.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa