Kotihoidontuen poistamista harkitaan: Toisiko kotihoidontuen poistaminen uusia työpaikkoja?

Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että ministeriön asettama työryhmä ehdottaa hallitukselle kotihoidontuen poistamista. Syynä on se, että naisia saataisiin työelämään. Hallitus ei välttämättä toteuta ehdotusta ja Keskusta onkin vahvasti sitä vastaan, mutta tämä on kuitenkin nyt nostettu esille keskeisenä keinona parantaa työllisyyttä.


Perhevapaiden uudistus

Perhevapaiden uudistaminen on ollut pitkään keskustelun alla. Erilaisten mallien tavoitteina on ollut tarkoitus jakaa perhevapaat tasaisemmin molempien vanhempien kesken ja toisaalta äidit haluttaisiin takaisin työelämään nopeammin.

Nykyisellä hallituksella on menossa perhevapaista hanke, joka toisi toteutuessaan pidennystä nykyisiin äitiys- ja isyysvapaisiin. Perhevapaauudistusta valmisteleva työryhmä on päätynyt malliin 1+7+7, jossa perheen päivärahapäivien kokonaismäärä kasvaisi nykyisestä 11,5 kuukaudesta noin 14 kuukauteen. Tässä molemmat vanhemmat saisivat yhtä suuren kiintiön eli 164 päivärahapäivää (noin 6,6 kuukautta). Omasta kiintiöstä voisi luovuttaa toiselle vanhemmalle 69 päivää. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskesällä 2021. (Lähde: Edustakunta, Perhevapaauudistus)

Kotihoidontuki liittyy läheisesti perhevapaiden uudistukseen, sillä molemmissa on tavoitteena muun muassa parantaa työllisyyttä ja saada naiset nopeammin takaisin työelämään.


Tuoko kotihoidontuen poistaminen uusia työpaikkoja?

Kotihoidontuen poistamista ehdottavan työryhmän mukaan kotihoidontuen poisto voisi pitkällä aikavälillä lisätä erityisesti naisten työllisyyttä noin 10 000 hengellä. Jos äiti ei työllisty perhevapaiden jälkeen, tutkijaryhmä ehdottaa lapsilisään uutta lisäosaa toimeentulon helpottamiseksi.
 
Olisi mielenkiintoista nähdä tarkemmin, miten tutkijat ovat laskeneet nämä 10 000 uutta työpaikkaa. Jos äidillä on vakituinen työ, useimmiten äitiysloman ja perhevapaiden ajaksi on palkattu äitiysloman sijainen. Kun äiti palaa takaisin työhön, äitiysloman sijaisena toimiva jää ilman työtä. Äidin palaaminen tässä tapauksessa ei siis lisää mitenkään suoraan työpaikkojen määrää. Varsinkin naisvaltaisilla aloilla, äitiysloman sijaisuuksien tekijätkin ovat todennäköisesti suurimmaksi osaksi naisia.

Lisäksi samanaikaisesti ollaan huolissaan syntyvyyden laskusta. Perheisiin kohdistuvat säästöt eivät ainakaan kannusta syntyvyyden nousuun. Helsingin Sanomat uutisoi 23.1.2020, että viimeksi lapsia syntyi vähemmän nälkävuotena 1868 ja 1830-luvun lopulla. Suomen kokonaishedelmällisyysluku on tällä hetkellä historiallisen matala.


Kannustaako kotihoidontuki jäämään kotiin?

Kotihoidontuen määrä on 342,95 euron hoitoraha (yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta) ja lisäksi mahdollinen hoitolisä 183,53 e/kk. Hoitolisään vaikuttavat perheen koko ja bruttotulot. Kotihoidontuki on veronalainen etuus, joten käteenjäävä osuus on vähemmän. (Lähde: Kela)
 
Itse olen saanut kotihoidontukea käteen reilu 250 euroa kuukaudessa. Tämä summa ei ole ollut syynä siihen, että olisin jäänyt lapseni kanssa pidemmäksi aikaa kotiin, vaan vaakakupissa on painanut huomattavasti enemmän tarve ja halu olla kotona pienen lapsen kanssa. Kun perhevapaa päättyy, lapsi on alle 1-vuoden ikäinen. Tämän ikäinen ei useinkaan osaa vielä syödä itse lusikalla, hän todennäköisesti nukkuu kahdet tai jopa vielä kolmet päiväunet päivässä eikä ehkä kävelekään vielä itse. En näe, että olisi kenenkään edun mukaista, että päiväkoteihin vietäisiin enenevissä määrin alle vuoden ikäisiä lapsia. Näin pieni lapsi sitoo yhden aikuisen lähes kokoaikaisesti. Jos ryhmässä olisi monta näin pientä, tarvittaisiin huomattavia lisäresursseja. Se toki toisi lisää työpaikkoja, mutta tämä malli tuskin toisi säästöjä valtion kassaan.
 
Olen ollut jokaisen lapseni kohdalla kotona jonkin aikaa kotihoidontuella. Kotihoidontuki ei kuitenkaan ole mahdollistanut kotona olemista. Sen ovat mahdollistaneet puolison työssä käyminen, säästöt sekä mahdollisuus lyhennysvapaasta lainan osalta. Jokainen kerta viimeiset kuukaudet kotihoidontuella ovat raastaneet taloutta ja olen palannut töihin aikaisemmin kuin olen halunnut, kotihoidontuesta huolimatta. Toki jokainen kotiinpäin tuleva euro on plussaa, mutta ei 250 euroa kuukaudessa riitä kovinkaan pitkälle. Tai edes motivoi tai mahdollista sitä, että jäisin sen varassa kotiin siihen saakka, että lapsi olisi 3-vuotta. On se kuitenkin ollut pieni porkkana kotiinjäämiselle ja tuonut tärkeitä lisäkuukausia pienen lapsen kotona olemiselle.


Vaikka kotihoidontuki on määrältään pieni, sen poistaminen vaikuttaisi merkittävästi erilaisiin perheisiin. Se myös heikentäisi entisestään perheiden asemaa ja pienituloisille kotihoidontuella voi olla merkittävä vaikutus talouteen. He, joille kotiinjääminen on esimerkiksi puolison tulojen puolesta mahdollista perhevapaiden jälkeen, todennäköisesti jäisivät kotiin riippumatta siitä, saisivatko he kotihoidontukea vai eivät. Jos äidillä ei ole työpaikkaa mihin palata, niin mistä niitä työpaikkoja yhtäkkiä tulisi lisää? Tällä hetkellä, kun on myös niitä aktiivisesti töitä hakevia.

Toivottavasti tätäkin asiaa katsotaan kokonaisuutena perhevapaiden uudistuksen kanssa ja huomioidaan erilaisten perheiden hyvinvointi ja tukeminen kokonaisvaltaisesti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa