Lasten ja nuorten on päästävä harrastamaan myös korona-aikana

Kirjoitin viime viikolla postauksen: Koronavuoden liikunta: Uskaltaako uimahalliin mennä? Kävimme viime vuoden aikana vain yhden kerran koko perhe uimahallissa. Emme varmastikaan ole asian kanssa yksin ja esimerkiksi koulujen liikuntatunneista, kuten myös perheiden liikkumistavoista, ovat puuttuneet monet tutut lajit koronarajoitusten takia.

Tällä viikolla luin Ylen uutisen: Urheilujärjestöt vetoavat ministeriin: Lasten ja nuorten on päästävä harrastamaan. "Olympiakomitea ja seitsemän lajiliittoa vetoavat liikunnasta vastaavaan tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoon, jotta lapset ja nuoret pääsisivät harrastamaan koronavirusrajoituksista huolimatta. Järjestöt ovat huolissaan toiminnan keskeytymisestä ja sen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin."

 

Lasten ja nuorten on päästävä liikkumaan

Korona on vakava sairaus ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että sen torjuminen on tärkeää. Osa toimenpiteistä ei vaan tunnu järkeviltä tai yhdenmukaisilta. Tiettyjen rajoitusten suhteen tulisikin miettiä rajoituksen edut suhteessa sen haittoihin. Urheilujärjestöt korostavat, että liikunta- ja urheiluyhteisö on toiminut vastuullisesti pandemian aikana ja noudattanut viranomaisten ohjeistuksia koronavirusepidemian vastaisessa taistelussa. Järjestöt kuitenkin katsovat, että koronarajoituksia tulisi tarkastella myös lasten edun näkökulmasta.Mitä kauaemmin ja tiukemmin lasten ja nuorten harrastamista rajoitetaan, sitä isompia seurauksia siitä koituu.

Järjestöt myös toteavat, että lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt koronapandemian aikana merkittävästi. Tästä on olemassa myös dataa. Valtion liikuntaneuvoston raportin mukaan ero kahden vuoden takaiseen on jopa kymmeniä prosentteja. (Lähde: Yle.fi)

Rajoitusten myötä osa lapsista on ajautunut pois liikuntaharrastuten parista. Mitä kauemmin tauko kestää, sitä vaikeampaa liikunnan pariin palaaminen voi olla. Tähän joku voisi kommentoida, että vastuu on vanhemmilla ja perheiden tulisi liikkua yhdessä. Ihan varmasti näin onkin, mutta se ei toteudu kaikissa perheissä. Lisäksi, mitä vanhempi lapsi tai nuori on, sitä mahdottomampaa hänen liikuttaminen omatoimisesti on. Tiedostan sen jo oman 8-vuotiaani osalta. Joukkueharjoituksissa hänellä nousee aina syke ja liikkuminen on kovatempoista. En pysty tarjoamaan kotioloissa tai omassa pihassa läheskään vastaavaa liikuntaa. Kaiken liikkumisen ei toki tarvitsekaan olla kovatempoista, mutta myös sitä tarvitaan.

Ei ole myöskään vaikea arvata, mitä liikuntaharrastuksista vapautuvalla ajalla tehdään, erityisesti hieman isompien lasten ja nuorten osalta. Ruutuaika lisääntyy huomaamatta ja siitä tulee salakavalasti uusi normaali.


Miten joukkueurheilua toteutetaan koronan aikana?

Kaikessa tekemisessä tulee huomioida korona ja siihen liittyvät riskit. Pirkanmaalla (ainakin meidän asuinkunnassamme) vapautui alle 20-vuotiaiden liikuntaharrastukset tammikuun alkupuolella. Lapset ovat päässeet harrastamaan joukkuelajeja, mutta vain pienryhmissä. Yhdessä ryhmässä saa olla enintään 10 henkilöä. Käytännössä esimerkiksi salibandyssa sali on jaettu verholla puoliksi ja joukkue harjoittelee kahdessa pienryhmässä. Ryhmillä on käytössään myös omat pukuhuoneet, vanhemmat eivät saa tulla sisätiloihin ja sisällä olevilla aikuisilla on maskit.

Samoin jääkiekossa ja jalkapallossa joukkue on jaettu pienryhmiin ja eri ryhmät eivät kohtaa toisiaan harjoitusten aikana. Koen, että harrastaminen näillä toimilla on ollut suhteellisen turvallista. En tiedä onko oikein verrata kouluun, mutta esimerkiksi koulussa lapsille tulee huomattavasti enemmän kontakteja kuin pienryhmissä harrastusten parissa. Tietysti jokainen ylimääräinen tapaaminen lisää kontaktien määrää. Kuitenkin lapsille ja nuorille koituva hyöty harrastusten jatkumisesta verrattuna siihen, että kaikki pidettäisiin edelleen pitkiä aikoja suljettuna, on merkittävä.

Jossain päin Suomea harrastetaan ilman rajoituksia ja varsinkin yksityisten toimijoiden osalta ei välttämättä toteuteta kovinkaan tiukkoja rajoituksia. Olisi kiva kuulla, onko näissä tilanteissa esiintynyt tartuntoja. En tiedä onko jälleen huono esimerkki, mutta ravintoloissa kokoontuu isompia määriä ihmisiä ja jälleen tänä aamuna luin uutisia ravintoloissa tapahtuneista altistumisista.

Meidän perheen kohdalla lapsista harrastaa tällä hetkellä vain vanhin. Hänelle ohjattu liikunta ja sen tuomat positiiviset vaikutukset ovat huomattavia. Ilman koronaa, perheemme 4-vuotias olisi varmasti jonkun harrastuksen parissa, mutta päädyimme hänen osaltaan siihen, että katsomme tilannetta tarkemmin kesällä tai viimeistään syksyllä. 4-vuotiaan kanssa omaehtoinen liikunta on suhteellisen helppoa järjestää. 2-vuotias ei vielä normaalioloissakaan tarvitse välttämättä päiväkodin lisäksi harrastuksia, joten hänen harrastamiseen koronalla ei ole ollut juurikaan vaikutuksia. Pienempien lasten osalta kuitenkin esimerkiksi uimahalli- ja sisäleikkipuistokäynnit ovat jääneet kokonaan nyt pois.

Onneksi saimme kunnon talven ja meillä on ihan lähellä ulkojäät. Viikonlopuksi on suunniteltu luistelun lisäksi hiihtoa ja mäenlaskua. Näillä päästään jo hyviin liikkumismääriin :)

Aurinkoista viikonloppua!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa