Curly girl suorille ja ohuille hiuksille: Hiukseni ovat paksummat ja paremmassa kunnossa

Aloitin curly girl metodin kokeilun syksyllä 2019. Lokakuussa 2019 tein yhteenvetoa metodin käytöstä ja siitä, miten itse sitä aloin noudattamaan: Curly girl suorille hiuksille: Miten hiukseni reagoivat?

Tammikuussa 2020 kirjoittelin neljän kuukauden kokemuksista: 4 kuukautta curly girl suorille hiuksille: Tuliko hiuksistani kiharat? Mikä on hiusteni tilanne nyt ja noudatanko metodia edelleen yli vuoden jälkeen?


Curly girl metodi suorille hiuksille

Kuten totesin viime tammikussa, curly girl metodi ei tee suorista hiuksista kiharia. En toteuta metodia enää kovinkaan ohjeellisesti, mutta olen kuitenkin omaksunut siitä muutamia juttuja hiusteni hoitoon.  Todennäköisesti osaksi juuri näiden tapojen kautta hiukseni ovat terveemmän tuntuiset ja helpommat käsitellä. 

Kun kävin viimeksi kampaajalla, kampaajani ihmetteli, että hiukseni tuntuvat paksummilta kuin aikaisemmin. Olen käynyt samalla kampaajalla useamman kerran, mutta nyt oli ollut pidempi tauko koronan takia. Hän kyseli syönkö jotain vitamiinia enkä keksinyt mitään, mikä olisi muuttunut ruokavaliossani. Sitten keksin, että sen täytyy tietysti johtua nykyisistä tavoistani hoitaa hiuksiani. Olen myös vuoden aikana vähentänyt paljon hiusten käsittelyä raudalla ja föönillä, joten sekin varmasti vaikuttaa.
 
Olen pessyt hiuksiani nyt yli vuoden ajan curly girl metodiin sopivilla shampoilla ja hoitonaineilla. Ne eivät siis sisällä ollenkaan sulfaatteja eikä silikonia. Satunnaisin välein olen pessyt hiuksia ns final washilla eli shampoolla, missä on sulfaattia, mutta ei silikonia. Tuntuu, että siitä hiukset saavat aina uutta voimaa taipua ja ehkä hiuksiin on voinut jäädä jotain ns epäsopivaakin.



 
Lisäksi käytän lähes aina pesun jälkeen hiuksiin jätettävää hoitoainetta enkä kuivaa niitä ollenkaan pyyhkeeseen. En oikeastaan ploppaa hiuksia, mutta kuivatan t-paidalla. En käytä juurikaan mitään hiustenmuotoilutuotteita, joskus harvoin hiuslakkaa. Tämä on ollut helppo toteuttaa, kun olen ollut maaliskuusta saakka lähes pelkästään kotona tai pihapiirissä. Pellavasiemengeeliä en ole käyttänyt pitkään aikaan.
 
Hiukseni eivät ole yhtään luonnonkiharat, mutta ne jäävät kiharalle tosi herkästi esimerkiksi leteillä ja ilman mitään muotoilutuotteita. Koen, että tämä johtuu osaltaan curly girl metodin opeista. Katselin kuvia yli vuoden takaisesta ja hiukseni ovat niissä paljon kuivemman ja huonokuntoisemman näköiset kuin nykyisin. Aikaisemmin en myöskään tykännyt hiuksistani, kun ne kasvoivat hieman pidemmiksi, mutta nyt niiden käsittely on jotenkin helpompaa. En ole muuten myöskään värjännyt hiuksiani moneen vuoteen, vaan niissä on niiden oma väri. Olen aina ajatellut, että hiukseni ovat perus maantienväriset, mutta jotenkin en ole pitkään aikaan kokenut, että niitä pitäisi värjätä. Joskus värjäsin niitä ihan senkin takia, että ne olivat niin elottomat, mutta nyt niissä on enemmän kiiltoa kuin aikaisemmin.
 
Edelleen toisinaan suoristan hiuksiani ja saatan tosiaan käyttää myös lakkaa. En siis noudata CC-metodia mitenkään tarkasti ohjeiden mukaisesti, mutta olen ottanut sieltä käyttöön minun hiuksilleni sopivat jutut. Pitkällä aikavälillä hiusteni kunto on parantunut ihan merkittävästi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa