Kuinka kiukku kesytetään? Lasten aggressiokasvatus

Kaupallinen yhteistyö PS-KUSTANNUS ja Kumma-kustannus kanssa

Tunnetaidot ja tunteiden hallinta on meillä koko ajan ajankohtainen asia kolmen lapsen kanssa. Ja onhan se tärkeää myös aikuisille. Viime aikoina olenkin joutunut myös itse paljon miettimään omia tunnetaitojani ja tunteiden säätelyn taitoa. Huomaan, että mitä enemmän luen lisää aiheesta, sitä enemmän saan ahaa-elämyksiä ja uudenlaisia taitoja suhtautua asioihin myös itse.

Tuntuu, että tällä hetkellä arjessamme, tunteista kiukku nousee useimmiten pintaan. En tarkoita, että olisimme mitenkään koko ajan kiukkuisia, vaan se on päivittäisistä tunteista vaikein käsitellä johdonmukaisesti. Elämässämme on paljon esimerkiksi iloa, innostuneisuutta, uteliaisuutta ja hämmästystä, mutta niitä tunteita on helpompi käsitellä. Kiukku sen sijaan on haastava ja vaativa tunne, joka muuttaa muotoaan ja vaatii erityistä huomiota.

kiukku

Aada ja kiukkuleijona

Kumma-kustannukselta on ilmestynyt ihana uusi kirja liittyen tunnetaitoihin ja kiukun hallintaan. Itse tykkään käsitellä tunteita lasten kanssa nimenomaan satujen muodossa. Niiden lomassa on helppo keskustella samalla omista tunteista ja esimerkiksi siitä, miltä jokin asia tuntuu. Satu tuo asian lapsen tasolle ja hyvä kuvitus tukee asian sisäistämistä. Ja toki tämänkin sadun mukana tuli taas itselleni uusia työkaluja lähestyä kiukkua ja tuoda se paremmin osaksi lapsen arkea.

Aada ja kiukkuleijona on satu siitä, kun Aada kiukustuu asiasta, mikä voisi tapahtua ihan jokaiselle lapselle. Toinen lapsi, tässä tapauksessa oma sisarus, on rikkonut oman tärkeän tavaran. Kiukku kasvaa valtavaksi ja sen hallitseminen tuntuu Aadasta tosi vaikealta. Onneksi omalla äidillä on keinoja tuoda kiukku ja kiukun hallitseminen lapsen tasolle. Aada pääsee harjoittelemaan kiukun sietämistä ja löytää keinoja hallita sitä paremmin. Kirjan satu perustuu kognitiiviseen psykoterapiaan ja käyttäytymisterapiaan.

Kirjan suositusikä on 4+. Luin kirjan 3,5-vuotiaan O:n sekä 7-vuotiaan E:n kanssa. Mielestäni kirja sopii heistä molemmille. O jaksaa jo hyvin kuunnella hieman pidempiäkin satuja ja kirjan kiukkuleijona jäi hänen mieleensä. Illalla, kun O kuuli sadun uudestaan, hän halusi piirtää oman kiukkuleijonansa paperille ja nyt se koristaa meidän jääkaapin ovea. Kiukku on vaikea asia selittää pienelle lapselle käsitteenä, mutta leijonan muodossa se on helpompi ymmärtää. Mitä isompi kiukku on, sitä suuremmaksi leijona kasvaa. Onneksi leijonaa voi hoitaa niin, että se pysyy pienenä.

Sadun lisäksi kirjassa on aikuisille tarkoitettua lisätietoa ja tehtäviä lapsen vihanhallintataitojen edistämiseksi. On ihanaa, että nykyisin tehdään lasten kirjoja, joissa on kiehtova satu, mutta samalla ne antavat ajattelemisen aihetta myös aikuisille.

kiukun hallinta

Kuinka kiukku kesytetään?

Aada ja kiukkuleijona kirjaan liittyy läheisesti PS-KUSTANNUKSEN uutuuskirja Kuinka kiukku kesytetään? Kirjat toimivat hyvin yhdessä aikuisen työkalupakkina lasten aggressiokasvatukseen. Kirja sopii hyvin perheille sekä ammattilaisille. Itselleni jäi kirjasta päällimmäisenä mieleen toivo ja oman asenteen merkitys. Kiukku on tärkeä, mutta voimakas tunne. Lapsen kiukku voi tuntua toisinaan ylitsepääsemättömän raskaalta, mutta aikuisen omalla käytöksellä ja suhtautumisella on iso merkitys. Omalla asenteella ja tavalla lähestyä lasta, voi joko pahentaa kiukkua tai helpottaa huomattavasti lapsen oloa.

"Kiukulla on tärkeä tehtävä, sillä se auttaa puolustamaan itseä. Vahvojen tunteiden kanssa pärjääminen vaatii kuitenkin harjoittelua. Aggressiokasvatuksen tavoitteena on opettaa lapselle vaikeiden tunteiden hallintaa ja aggression rakentavaa purkamista."

Kirjassa on tietoa tunnesäätelytaitojen kehittymisestä sekä tukemisesta, ja siinä käydään läpi väkivaltaista käytöstä selittäviä tekijöitä. Teoksessa on lisäksi paljon käytännön keinoja lasten ja nuorten vihanhallintataitojen edistämiseksi. Koen, että kirjasta on paljon hyötyä arjessamme ja se antaa minulle uudenlaisia näkökulmia ja lähestymistapoja.

PS-kustannus

Tunnesäätelytaidot eri ikäisenä

Ikä vaikuttaa paljon tunteiden hallintaan. Kiukku ja aggressiokin ovat normaaleja tunnetiloja, jotka kuuluvat osana lapsen ikätasoon. Meillä on kolme lasta ja jokainen elää tällä hetkellä omaa ikävaihettaan, missä kiukulla on tärkeä rooli. Ei ole siis ihme, että kiukkua tuntuu välillä riittävän meillä kaikilla.

1-2 vuotias on uhma- ja tahtoiässä. Lapsen uteliaisuutta on välillä rajattava ja tämä johtaa helposti huutoon tai raivokohtaukseen. Lapsi voi myös kohdella toisia aggressiivisesti. 1-2 vuotias lapsi tarvitsee aikuisen välittömän rauhoittelun, kannattelun ja tuen voimakkaiden tunteiden äärellä. Meidän tahtoikäinen on suhteellinen temperamenttinen ja edellä oleva kuvaus tuntuu tosiaankin tutulta. R osaa osoittaa tyytymättömyytensä esimerkiksi puremalla tai nipistämällä.

2-4 vuotiaalla uhma- ja tahtoikä jatkuu. Stressi tai kuormitus voi pahentaa kiukuttelua ja uhmaamista. On tavallista ja ikään kuuluvaa, että lapsi saattaa olla kiukustuessaan täysin pois tolaltaan ja vaatii sylissä kiinnipitämistä. Puheen kehitys auttaa usein siihen, että lapsen kanssa on helpompi keskustella asioista ja niiden ymmärrys kasvaa. Lapsi ei usein kykene itsenäiseen rauhoittumiseen. Omien tunteiden nimeäminen ja sietämisen opettelu ovat ikäkauden tärkeä tavoite. Meidän 3,5-vuotias on perusluonteeltaan rauhallinen, mutta uhma näkyy arjessamme. Lapsesta on tullut esille ihan uusia puolia ja toivon, että osaisin tukea tunnetaitojen kehitystä mahdollisimman oikealla tavalla.

PS-kustannus

Oletko kuullut termin eskari-uhma? Se on ihan todellinen asia. Noin kuuden vuoden iässä on usein kehityksellinen vaihe, jossa kiukuttelua voi esiintyä taas enemmän. Vaihetta kutsutaan myös pikkumurrosiäksi. Vaihe liittyy lapsen kognitiivisen kehityksen etenemiseen, kun lapsi alkaa ymmärtämään enemmän asioita ja maailmaa.

Meidän esikoisemme on nyt 7-vuotias ekaluokkainen. Meillä eskariuhma näkyi selvästi, mutta samaan aikaan toki meillä tapahtui myös muita suuria asioita, kun perheeseen syntyi pienin pikkuveli, jonka vauvavuosi oli suhteellisen haastava. 7-10 vuotias lapsi on jo tyypillisesti tunnesäätelyssä tasaisessa vaiheessa, mutta lapsi tarvitsee aikuisen tukea, kun hermostumistilanteita tai sosiaalisia tilanteita on selviteltävä ja käytävä läpi.

Lähde: Kuinka kiukku kesytetään? Lasten aggressiokasvatus


Olen kirjoittanut aikaisemmin ihanista Fanny-kirjoista, joiden avulla voidaan myös harjoitella tunnetaitoja. Lue lisää täältä:



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosinta ja 10 vuotta kihloista: Onko kolmen lapsen vanhempien parisuhteessa vielä kipinää?

4 kuukautta curly girl suorille hiuksille: Tuliko hiuksistani kiharat?

Vauhdilla maailmaan - ambulanssisynnytys

Lapsi päiväkodissa, kun äiti on kotona

Mitä päiväkodin ja koulun opettajille joululahjaksi: Kysyin opettajilta!

Kolmen lapsen turvaistuimet: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla ja vinkkejä lastenjuhliin!

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Maidoton ja gluteeniton: Suklaa Marianne Crush kakku

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?