Miten rauhoittaa lapsi unille: Kokemuksia itsetehdystä painopeitosta

Meillä on taisteltu viime aikoina nukkumaan menemisen kanssa. Kirjoittelin jonkin aikaa sitten siitä, miten meillä menee koko ilta kolmen lapsen nukuttamiseen. R:n kohdalla tilanne on hieman parantunut eli hänen kohdallaan iltahulinat ovat helpottaneet, ja itsekseen nukahtaminen onnistuu taas useimpina iltoina. Yöt ovat edelleen vaihtelevia ja niihin voi kuulua 1-5 heräämistä. Tosin nyt lomareissu sekä sairastaminen (Koko perhe norossa: Miksei aikuinen voi sairastaa kuten lapsi?) ovat taas sekoittaneet rytmejä ja odotan arkeen palaamista, että pääsisimme taas normaaleihin aikatauluihin kiinni.

Isompana ongelma olen kuitenkin pitänyt O:n yhtäkkiä levottomiksi muuttuneita iltoja. 1-vuotiaan kohdalla on jotenkin hyväksyttävämpää, että unet ovat vaihtelevia ja nukahtamiseen vaikuttavat herkästi erilaiset asiat. Sen sijaan 3-vuotiaan iltakukkuminen ja sen vaikutus seuraavan päivän väsymykseen, on ollut suhteellisen haastavaa.

itsetehty painopeitto

Meidän tuttavaperheellämme on 5-vuotias poika, jonka iltarauhoittuminen myös on ollut vaikeaa ja sain heiltä vinkin: painopeitto! Heillä se on auttanut heti ensimmäisestä testi-illasta lähtien ja lapsi on nukahtanut nopeasti omaan sänkyynsä. En uskonut ensi kuulemalta, että painopeitolla voisi olla suurta merkitystä, mutta mielenkiinnosta rupesin etsimääa asiasta lisätietoa.

Painopeitto

Painopeittoa käytetään usein levottomille lapsille. Lastensairaalassa painopeittoja ovat käyttäneet erityisesti yliaktiiviset lapset, jotka hyötyvät syvätuntoaistimuksista. Painon tunne auttaa hahmottamaan oman kehon rajoja ja siten se voi helpottaa nukahtamista. Painopeittoja myydään kuitenkin laajasti myös aikuisille ja muistelisin, että Suomen Supernanny olisi myös viime tuotantokaudella tuonut useampaan kotiin painopeiton.

Meidän lapsi ei ole mitenkään yliaktiivinen, mutta iltarauhoittuminen on ollut viime aikoina vaikeaa. Painopeitto voi auttaa lasta pysymään paikoillaan, koska peiton paino voi rentouttaa ja tuoda tunteen kuin joku halaisi. Tässä ajatuksessa on järkeä ja usein O nukahtaa nopeasti, kunhan vain malttaa ensin rauhoittua hetkeksi paikoilleen. Voisiko peitto auttaa lapsen pysymään paikoillaan ja siten nukahtamaan nopeasti? Kaikille lapsille se ei sovi ja peitto on tarkoitettu nimenomaan rauhoittumiseen ja nukahtamiseen.

Lähde: Kaksplus - painopeitto lapselle? Käyttöaika 20 minuuttia, vain aikuisen valvonnassa - lue toimintaterapeuttien vinkit

Itsetehty painopeitto

Painopeittoja saa valmiina, mutta ne ovat suhteellisen kalliita. Olisin valmis maksamaan siitä, että lapset nukahtavat nopeasti ja nukkuvat hyvin, mutta mikään ei tietenkään takaa, että peitto toimisi juuri meidän lapsella. Tämä on ehkä vähän samanlainen dilemma, kun R:n vauvavuoden aikana mietin suhina-nallen hankintaa. Hankintahintana se on aika arvokas, jos se ei toimisikaan, ja lopulta se jäi hankkimatta.

Sain kuitenkin vinkin, että painopeiton voi tehdä myös itse. Tuttavamme oli tehnyt itse peiton (Ailan Askartelukaappi) ja poikien tädin Jennin rohkaisemana kaivoin ompelukoneen varastosta. Meidän peittoon tuli hieman vajaa 4 pussia makaronia ja vanha pinnasängyn pussilakana eli kustannukset olivat makaronien verran. Tärkeää olisi, että paino jakautuu tasaisesti. Ompelin pussilakanaan "taskuja", joissa jokaisessa on noin 1dl makaronia. Eli ompelin rivin kerrallaan, täytin makaronilla ja sitten ompelin taas seuraavan sauman. Googlettamalla löytyy paljon erilaisia ohjeita ja täytevaihtoehtojakin on useita.

Painopeitto saa painaa lapsen painosta korkeintaan 10%. Peittoa ei ole tarkoitus käyttää koko yötä, vaan se on lapsella vain nukahtamisvaiheessa. Joissakin ohjeissa oli mainittu, että peittoa saisi käyttää maksimissaan noin 20 minuuttia, minkä jälkeen peitto tulisi ottaa pois. Meillä peitto on laitettu tavallisen peiton päälle, joten se on helppo ottaa pois lapsen nukahdettua.

unikoulu

Onko painopeitto toiminut?

Otin painopeiton käyttöön epäuskoisena. En siis ollut kovinkaan vakuuttunut, että peitto pelastaisi tuosta noin vain meidän iltojamme, mutta toki olin valmis kokeilemaan. "Myin" peiton O:lle nallepeittona ja halipeittona. Nallet haluavat tulla O:n kanssa unille ja ne antavat haleja. Ensimmäisenä iltana peiton kanssa O nukahti alle 10 minuutissa siitä, kun hän tuli sänkyynsä eikä halunnut nousta sieltä kertaakaan!

Tämän jälkeen illat ovat olleet vaihtelevia ja tähän väliin on mahtunut myös reissua ja muuta arjesta poikkeavaa. Peitto ei ole siis täysin muuttanut iltojamme eikä se tietenkään ole mikään ihme-nukuttaja. Uskon, että peitto on hyvä apuväline juurikin siinä rauhoittumisen hetkessä, mutta sitä ennen tapahtuvilla iltarutiineilla on tärkeä rooli illan sujumisessa. Meillä peitto on ollut hyvä tuki sängyssä pysymiseen ja yhä useammin O on nukahtanut aikaisempaa nopeammin.

Lue myös:


Löydät meidät myös Instasta ja Facebookista! :)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosinta ja 10 vuotta kihloista: Onko kolmen lapsen vanhempien parisuhteessa vielä kipinää?

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

4 kuukautta curly girl suorille hiuksille: Tuliko hiuksistani kiharat?

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

Mitä lahjaksi isälle / miehelle: 10 vinkkiä isänpäivälahjaksi

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Koronatesti: Miten sujuu lapsen kanssa drive-in koronatesti?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?