10 vuotta sitten sanoin Tahdon: Paluu hääpäiväämme ja minkälaiset häämme olisivat nyt?

Häistämme on kulunut nyt 10 vuotta! Kun menimme naisimiin, mieheni oli opiskelja ja minä olin valmistunut muutama vuosi aikaisemmin. Häiden jälkeisenä syksynä jatkoin opintojani yliopistossa. Meillä ei siis ollut kovin massiivista hääbudjettia. Toisaalta en haaveillutkaan isoista prinsessa häistä. 

Jos meillä olisi ollut isompi budjetti, hääpaikaksi olisi ehkä valikoitunut silloisen asuinpaikkamme vieressä oleva kartano, mutta nyt etsimme edullisempia paikkoja. Toinen tila, johon ihastuimme oli varattu yli vuodeksi eteenpäin, mutta emme myöskään halunneet siirtää häitä yli vuoden päähän. Meidät vihittiin Tampereella Finlaysonin kirkossa. Tässä kirkossa on myös kastettu kaksi lapsistamme. Kirkko oli meille ihan täydellinen ja edelleen valitsisin sen vihkikirkokseni.


Hääpäivämme 10 vuotta sitten

Hääpäivänämme oli lunta ja hieman pakkasta, mutta ei toivomaamme aurinkoa. Päivä alkoi häätohinalla klo 7, kun menimme kaasoni kanssa kampaajalle. Olin vienyt kampaajalle etukäteen kuvia siitä, millaisen kampauksen haluaisin. Hääpäivänä hän ei kuitenkaan löytänyt näitä kuvia eikä kampaus lopulta siis vastannut ihan toiveitani. Lisäksi se alkoi purkautua takaa jo ennen valokuvausta ja valokuvissa näkyy karannut hiuskiehkura. Onneksi valokuvaaja sai käsiteltyä sen pois valitsemistamme kuvista. Siskoni korjaili kampausta lakalla ennen kirkkoon menoa. Nyt olisin siis tarkempi kampaamon valinnassa sekä haluaisin ehdottomasti koekampauksen.

Jännitin vihkimistä paljon, mutta tuttu pappi helpotti tilannetta. Olimme sopineet, että vihkiminen pidetään suhteellisen lyhyenä ja se taisi kestää lopulta yhteensä noin 20 minuuttia. Kirkolta ajelimme käymään Pyynikin näkötornilla juomassa lasit skumppaa ja sieltä menimme hääpaikalle. Vihkimisestä jäi hyvä fiilis ja se oli meidän näköinen. Papin puheesta jäi mieleen lause: "Kilpailkaa toistenne kunnioittamisesta".

Minulle on jäänyt häistä mieleen rento tunnelma ja rakastumisen huuma. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu, että olimme niin nuoria, toisaalta ihan eri ihmisiä kuin nyt ja samalla emme ole juurikaan muuttuneet. Tämä ajatus muotoutuu ehkä siitä, että elämme nyt todella erilaista elämää kuin silloin, mutta ihmisinä olemme edelleen ne samat. Kaksi ihmistä, jotka ovat kasvaneet matkan varrella, mutta keskinäisessä suhteessamme on edelleen paljon sitä samaa. Kunnioitus, yhteinen huumorintaju, samanlaiset arvot ja luottamus.

Minkälaiset häämme olisivat nyt?

En haaveile uusista häistä. Ajatuksen tasolla on kuitenkin hauska miettiä, että minkälaiset häämme olisivat nyt. Ne olisivat nimittäin varmasti hyvinkin erilaiset. En huomioi nyt ajatusleikissäni koronarajoituksia. Korona-ajan häät olisivat ihan oma lukunsa.

Isoimpana muutoksena olisi tietysti se, että olemme nyt kolmen lapsen vanhempia. Myös lähes kaikilla läheisillämme on lapsia, joten häissä olisi huomattavasti enemmän lapsia kuin niissä oli 10 vuotta sitten. Häidemme nuorin vieras taisi olla noin 3 kuukauden ikäinen kummityttömme ja ainakin kaksi masuvauvaa oli mukana. Nyt nämä lapset ovat jo isoja koululaisia.

Vieraslista näyttäisi yllättävänkin erilaiselta. Olemme saaneet vuosien aikana useita tärkeitä läheisiä elämäämme, joita emme edes tunteneet 10 vuotta sitten. En usko, että haluaisin kovinkaan paljon isompia häitä kuin silloin, joten vieraslistan tekeminen voisi olla haastavaa. Nyt ehkä sijoittaisimme juhlatilaan enemmän ja haluaisin myös livebändin. Juhlat olisivat yhtä aikaa enemmän aikuisten, mutta myös lasten juhlat.

En edes muista kaikkia koristeluita, mutta muistan, että ruoka oli hyvää. Siihen kannattaa siis sijoittaa. Kakku oli äitini tekemä ja edelleen voisin pyytää häntä sen tekemään (ja olisin siitä todella kiitollinen), mutta se olisi todennäköisesti erilainen. Omat taidot, mieltymykset ja tiedot kakuista ovat muuttuneet 10 vuodessa :) Mutta joka tapauksessa kakku oli hyvää ja kaunis. Hääpukuni ompeli mieheni sisko ja se on minulla edelleen tallessa. Nyt saattaisin valita hieman erilaisen mallin, mutta puku oli ja on edelleen mielestäni ihana. 

Emme lähteneet heti häiden jälkeen häämatkalle. Olimme menossa maaliskuussa lappiin hiihtämään ja olimme suunnitelleet, että lähdelle syksyllä Italiaan Gardajärvelle. Lähdimme kuitenkin yllättäen Vaasaan, kun sain sieltä opiskelupaikan ja reissusuunnitelmat siirrettiin seuraavalle syksylle. 

Seuraavana syksynä saimme häämatkaa paljon paremman lahjan, kun esikoisemme syntyi. Sen jälkeen matka on aina vaan siirtynyt lasten syntymisen myötä ja muutama vuosi sitten päätimme, että teemme matkan 10-vuotishääpäivän aikoihin. Viime kesänä myönsimme, että matka siirtyy taas. Haaveilimme kuitenkin edelleen edes viikonloppumatkasta Suomessa, mutta sekin jää nyt korona takia toteutumatta. Jos siis suunnittelisimme nyt häitä, suunnittelisin myös häämatkan heti häiden jälkeen :)

Lue myös:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa